Kesäpäiviä syksyä odotellessa

Viimepostauksen jälkeen lähtivät Femman autoharkat erittäin mukavasti käyntiin. Päästiin kuin päästiinkin etenemään nyt viimekertaa huomattavasti nopeammin, sillä ensimmäisen rauhoittumis/syönti-harjoituksen päätteeksi Femma taas muisti homman jujun. Tänään jo ajeltiin autolla pihan ympäri Femman mutustaessa sian saparoa, jonka jälkeen rauhoituttiin autoon nukkumaan. Helteet ovat rajoittaneet harjoittelua auton kuumentuessa nopeasti pätsiksi, mutta en valita. Lämpö on vaihteeksi ihan mukava asia!

Helteiden myötä lenkkien on pakko keskittyä vesistöjen lähettyville. Onneksi sellainen sijaitsee vieressä, kun autokin on nyt poissa pelistä. Siinä Femma tosin saa tyytyä fleksissä uiskenteluun, sillä vieressä sijaitsee yltiömäisen houkutteleva lintuja pursuava metsä, yleinen uimaranta ja kävelytiet. Ässä on saanut mennä vapaammin, se keskittyy mieluiten uintihommiin. Muutenkin Femma on pysynyt visusti hihnassa nyt pahimpana poikasaikana, sillä täällä on aivan järjettömästi jos jonkinlaista siivekästä vipeltäjää. Hyvä syy odotella syksyä..

Salossa tuli taas napsittua kuvia koirien rellestäessä isommalla pihalla. Yhteiskuviakin yritettiin, mutta kahden eloisan koiran ja yhden hankalasti kuvattavan ihmisten naaman yhdistelmä oli liian hankala pala. Asiaa ei auttanut minne sattuun sihtaileva kuvaaja, joten keskitytään sitten koirien kuviin. Onhan ne nyt muutenkin kuvauksellisempia.

Seisotuskuviakin otettiin, Femman karvankasvatusprojekti etenee kivasti. Mahakarvat ei ton enempää kasva, no can do. Jalkakarvoihin saadaan ehkä ajan kanssa vielä lisäpuuhkaa. Tuli mitä tuli, niin syksyllä varmaan uskaltaudutaan näyttelyyn! Ässän seisotuskuvat olivat hirveitä sen kököttäessä takajalat kippurassa (kuten ylemmästä kuvasta näkee). Vaan sellaista se tuppaa todellisuudessakin olemaan, ei vaan pysty tuolla luustolla parempaan. Syksylle oli myös suunnitteilla Femmalle siskoineen mh-luonnnekuvausta, odotan mielenkiinnolla.

Yritin ottaa Ässästä kuvaa kukkasten kanssa, niin eikös neiti Linssilude parkkeeranut paikalle megalomaanisen kielensä kanssa.

Syksystä puheen ollen, se tuleekin olemaan meille suurta muutosten aikaa. Muutan meinaan koirien kanssa Helsinkiin! (tai jonnekkin sinne seudulle, kaikki se on mulle Helsinkiä :D) Kaiken lisäksi pieni laumamme tilapäisesti hajoaa miekkoseni jäädessä tänne suorittamaan viimeisiä opintojaan. Jännittäviä aikoja elellään.

Femman autopelosta

Blogiin on aina kivointa päivitellä vain kivoja juttuja ja kuvia. Kuitenkin elämään mahtuu myös vähän ikävämpiäkin asioita, joiden kirjoittelusta voisi toisaalta olla apua muillekin. Itse olen ainakin googlaillut muiden kokemuksia koiran autopelosta, joten ehkäpä avaan meidän ongelmaamme, josko siitä jollekin apua olisi. Ja ties vaikka saataisiin vertaistukea! Itse ainakin löysin mielenkiintoisen kirjoitelman ihmisestä, jonka kolmella koiralla oli kaikilla erilainen autoiluongelma.

Jos aloitetaan ihan alusta. Ässänhän totutin autoiluun aikoinani hyvinkin suurpiirteisesti: koira autoon ja menoksi. Paljon ajelua ja aina jonnekkin kivaan paikkaan. Ässä onkin aina rakastanut autoilua ja ollut hyvin mutkaton matkustaja. Femman kanssa mentiin aika samalla tyylillä, tosin nyt seurasin aluksi aika tarkkaan sen reaktioita ja aloitettiin lyhyemmillä matkoilla. Femman seuraamista vaikeutti sen matkustaminen takakontissa häkissä, jolloin en itse tietenkään nähnyt sitä.

Vielä vuosi sitten kesällä kaveri seurasi lenkin jälkeen Femman matkustusta, jolloin se nukkui tyytyväisesti häkissään. Kaikki siis hyvin. Syksyllä olinkin kummastunut, kun Utsjoelle lähtiessämme Femma alkoi käyttäytyä kummallisesti: se painoi päätään piiloon eikä suostunut syömään autossa. Kuittasin tämän nuoren koiran autopahoinvoinnilla ja jatkettiin matkustamista kuten ennenkin. Välttelin kuitenkin turhia ajamisia Femma kyydissä, mutta ajoa tuli silti varmaan useampi kerta viikossa.

Keväällä havahduin Femman läähättävän voimakkaasti auton kyydissä ja huolestuin. Pian sen jälkeen se alkoi yhtäkkiä huutaa paniikinomaisesti takakontissa, jota tietysti säikähdin. Tässä kohtaa tajusin jonkun olevan pielessä ja rupesin seuraamaan tilannetta.

Femma suostui tulemaan autoon, mutta takakonttia se vältteli viimeiseen asti ja yritti aina karata häkistä. Jalkatilassa matkustaessaan se pyrki hulluna ihmisen syliin, jolloin se sai painettua päänsä jonnekkin kainaloon piiloon. Jos se oli vapaana autossa, se sinkoili ympäriinsä ja saattoi yrittää hypätä kuljettajankin syliin. Paras paikka siis ilmeisesti oli ihmisen kainalo, jossa se läähätti ja tärisi. Treenien ajan autossa odottaminen ei ollut ongelma, eikä se stressaantunut yksinjäämisestä.

Aloitimme aluksi harjoittelun ihan autossa syömisellä. Aluksi Femma ei uskaltanut syödä autossa, vaan tärisi ja läähätteli. Kun syöminen alkoi onnistua, tuli autosta heti mukavampi paikka ja sinne mentiin mieluummin. Tein myös harjoituksia, jossa vain oleiltiin autossa ja odottelin Femman rauhoittumista "nukkumaan". Tämä vaati paljon aikaa ja lenkkeilyä etukäteen (ylimääräiset energiat pois), mutta mielestäni tämä oli aika oleellinen juttu.



Seuraavaksi huomasin Femman reagoivan auton starttiääniin ja käsijarrun nostoon. Niinpä käynnistelin autoa ja vaivasin käsijarrua Femman syödessä. Ekalla starttauksella se aina havahtui, mutta seuraavilla jatkoi vain syömistä. Lopulta pikkuhiljaa siirryimme siihen, että saatoin ajella sen kanssa pihatietämme edes takaisin, eikä se lopettanut syömistä. Jos Femma ei pystynyt syömään, oli harjoitus liian vaikea. Kaikki meni kuitenkin hyvin.

(Harjoituksia tehtiin aluksi kolme kertaa päivässä, sitten kaksi. Aikaa meni kaikkineen about pari - kolme viikkoa, eli edettiin aika hitaasti. Jos hommaa vaikeutti liikaa, homma meni heti reisille, joten malttia vaadittiin.)

Tämän jälkeen totutin Femman häkkiin ensin sisällä kotona, sitten autossa. Häkin ollessa auki kaikki oli ok, mutta häkin kiinni laittaminen oli Femmalle todella hankalaa. Jatkoimme harjoituksia, mutta tilanne ei tuntunut etenevän.

Sitten meille tuli eteen reissu vanhemmilleni, ja koirat oli tietenkin saatava mukaan. Tätä varten olin saanut lääkäriltä rauhoittavia lääkkeitä. Lääkäri jopa kertoi koirasta, joka lääkkeitä saatuaan oli pitkällä automatkalla nukahtanut ja tämän myötä päässyt peloistaan lopullisesti. Elättelin toiveita samanlaisesta, oltiinhan nyt päästy perusteissakin jo niin pitkälle.

Noh, homma kosahti heti alkuunsa. Rauhoittavat eivät vaikuttaneet Femmaan mitenkään, mutta päätettiin kokeilla reissua silti. Lääkärin mukaan joihinkin koiriin lääkkeet vaikuttavat niin, että ulospäin koira on kuten ennenkin, mutta pelottaviin tilanteisiin reagoiminen vähenee. Niinpä suljettiin Femma häkkiin ja lähdettiin matkaan. Kilsan päästä Femma tuli häkistä läpi ja oli ihan sekaisin. Meinattiin perua koko reissu, mutta päätettiin kuitenkin kokeilla. Ei olisi kannattanut. Koko automatka oli samanlaista kuin aina ennen totutustakin ja niin oli myös takaisintulomatka. Eli nyt ollaan taas lähtöruudussa: Femma tärisee ja läähättää auton seisoessa paikallaan, vaikka suostuu sentäs jo syömään siellä.

Mitä seuraavaksi? No, aloitetaan homma taas alusta. Tällä kertaa tosin jätän häkin pois kuvioista, sillä epäilen Femman pelon liittyvän jotenkin häkkiin. Josko se olisi jäänyt valjaistaan yksin jumiin häkissä ja riuhtonut siellä huomaamattani? Ennen ajattelin Femman pelkäävän ulkona liikkuvaa maisemaa, koska se selvästi ei kestä katsoa sitä ja kyyristelee. Kuitenkin bussissa maiseman liikkuminen ei ahdista sitä, joten kyse voisi olla muustakin. Toivottavasti totutus etenisi tällä kertaa nopeammin.

Mutta näillä mennään. Autopelko on todella ikävä, koska käytännössä se estää kaiken muualla harrastamisen, lenkkeilyn ja autoreissut. Jaksan kuitenkin vielä uskoa, että kyllä me saadaan tämä selätettyä, vaikka takapakkia tulikin. Femma on kuitenkin fiksu koira ja onhan sillä autovarma Ässäkin näyttämässä mallia :)

 Rauhoittua voi myös kotona lattialla

Femman luustokuvaukset

Nyt näkyy koiranetissä Femmankin luustokuvausten tulokset. Femma kävi läpivalaistavana pari viikkoa sitten Juha Kalliolla Eläinystäväsi lääkärissä. Kyseessä siis sama lääkäri, joka on hoitanut Ässän polvileikkaukset. Yhteensä koko toimitus maksoi kaikkine kuvineen 250 e, mikä on varsin käypä hinta osaavasta paikasta (ja ihan noin yleiselläkin tasolla). Alun perin arvio oli, että puhdasta on kaikki ja lonkat A tai B. Kennelliitossa ei oltu eri mieltä joten Femman tutkimukset tulivat takaisin seuraavanlaisina: kyynärät 0/0, lonkat A/A ja polvet 0/0. Selän tuloksia odotellaan vielä, mutta niistä Kalliolla ei ainakaan ollut huomautettavaa, joten odottelen ihan hyvillä mielin.

Pyysin kuvat mailiin ja muokkailin niistä tyylikkäästi paintilla oheiset kuvasarjat. Klikkaamalla voi ihastella isompana.

 Femman kyynärkuvat 0/0

 Lonkat A/A

Selkäkuvat

Nyt kun on tältä osin todettu pikkulikka terveeksi niin voidaan hyvillä mielin jatkaa agilityn harrastamista. Autoharjoittelun takia treeneistä on ollut taukoa, mutta homma on onneksi mennyt eteenpäin ja ensiviikolla päästään varmaan taas treeneihin. Myös mejäkoepaikkaa olen yrittänyt meille saada, josko pääsisi sitäkin kokeilemaan. Yhteen kokeeseen oltaisiin jo päästy, mutta en uskaltanut ottaa riskiä hyvin alkaneen autoharjoittelun pilaamisesta. Ehtiihän sitä.. :)

Mökkeilyä saaristossa

Viimeviikonloppu meni mökkeillen Särkisalon saaressa kaverin mökillä, jonne myös koirat olivat tervetulleita. Hieman arvoin ennen mökille lähtöä, jättäisinkö Ässän äidin kaveriksi Saloon, vai otanko molemmat mukaan. No, piti se Ässäkin sitten mukaan ottaa, kun tiedossa oli vapaana vapaana mökillä heilumista. Mikäpä koira ei mökkeilystä tykkäisi. (Kuvat ovat Liisan ottamia)

Matka saareen taitettiin pienellä moottoriveneellä. Koirat ovat ennenkin olleet veneessä, vaikkakin vain pienen irrotettavan perämoottorin omaavassa soutuveneessä. Iloisesti ne kuitenkin hyppivät kyytiin. Meno oli aika töyssyistä aallokon takia, joten Ässä ei ollut kovin tyytyväisen näköinen matkustaja. Femma taas omaan seikkailijatyyliinsä oli koko matkan kanssani keulassa tassut reunalla (ja tiukasti kiinni pidettynä) kuono menosuuntaan päin hajuja poimien ja veden lintuja silmällä pitäen. Koiinpaluumatka oli vielä hurjempi aallokon kastellessa matkustajia, joten Ässä vietti sen suosiolla penkin alla suojassa (fiksu koira). Femma taas suoritti takaisintulomatkan samanlaisella seikkailuhengellä, vaikka minuakin alkoi jo jännäämään aallokko. Sellaisia laivakoiria.

 Pihaa riitti juostavaksi

Merivesi oli vielä aika kylmää

Etukäteen hieman jännitti mökkireissu niin monen koirille vieraan ihmisen ja yhden vieraan koiran kanssa. Kaikki meni kuitenkin hyvin paria koirien kähinää lukuunottamatta, ja Femma sulatti taas parin miehenkörilään sydämen käpertyessään toisten kainaloon ja asettaen päänsä kaulalle. On se vaan kumma tyyppi. Ässä taas omisti mökkireissun tähteiden kerjääjän/etsijän roolille ja en edes tiedä, mitä kaikkea se sai pisteltyä suuhunsa parin päivän aikana. Kerran se tuli luokseni naama möyrineen näköisenä ja haisi todella pahalle.. Yäk. Pesulle pääsi mokoma.

Etukäteen jännitti, miten Femma pysyy pihalla, vai pysyykö. Kyllähän se kävi pistoja tekemässä pusikkoon, mutta ei lähtenyt sentään mihinkään huitelemaan, vaikka hengattiin todella paljon pihalla. Usein se vaan istuksi keskellä pihaa pitäen vahtia, jos joku pientä vauhditusta kaipaava lintu pyrähtäisi tontille.

Toinen jännityksen aihe oli Ässän jaksaminen. Pihalla hengailu ei ollut kuitenkaan kauhean raskasta, joten Ässällä ei ollut mitään ongelmaa. Se ei onneksi vetänyt samanlaisia kilareita, kun Mikkelin mökille mentäessä, joten meno oli aika lupsakkaa. Palloa pelatessamme se kyllä innostui sinkoilemaan, ja keskelle mölkky-kasaa olisi kauhean kivaa ollut mennä makaamaan kesken heittelyn..

 

 Sellainen duo

 Paljon olisi kirjoitettavaa monestakin asiasta, mutta nyt on kivempi vain laittaa kivoja kuvia ja lätistä jotain arkista niiden väliin. Femmalla on esimerkiksi ongelma autoilun kanssa: aiemmin huonona olona pitämäni käytös autossa onkin nyt pikkuhiljaa valjennut autopeloksi. Femma siis pelkää autossa matkustusta, ilmeisesti ikkunasta vilistävä maisema pelottaa. Ja tämäkin homma on saanut paisua tarpeettoman suureksi, koska omistaja ei aina tajua. Nyt sitten harjoitellaa autoilua ihan alusta lähtien todetaksemme, ettei siinä ole mitään pelottavaa. Edistystä on jo tapahtunut, mutta ehkä pitää jossain välissä kirjoitella aiheesta ihan oma postauksensa. Tämä tuli itselleni jotenkin aivan ihmetyksenä, koska Femma ei muuten ole arka, sillä ei ole muita pelon kohteita ja pikkupentuna se aina nukkui autossa tyytyväisenä. Hieman herkkis se kyllä on, mutta ei kuitenkaan mitenkään maailma-tippuu-niskaa-apua -tyylisesti.

Mutta jotain positiivistakin: Ässä syö tällä hetkellä Acanan lammas-omenaa, ja on tällä ruoalla täysin vailla silmien rähmintä ja korvien töhnintää! Nyt voidaan siis varovasti kokeilla eri lihoja ja etsiä oireiden aiheuttajaa. Pienistä määristä ei tule oireita, mutta ainakin alustavan kokeilun mukaan kanan ja naudan syöttäminen aiheuttavat oireita. Tämäkin on kummallista, sillä Ässä ei ole ikinä ennen ollut allerginen millekään. Mutta jatkamme kokeiluja. Femma myös kävi luustokuvissa, jossa tsekattiin selkä, kyynärät, polvet ja lonkat, kaikki priimaa! Palaan näihin myöhemmin kuvien kera.

Kesäkausi korkattu

Tällaisella porukalla aloitettiin tämän vuoden mejäilyt eli verijäljestys, mukana menossa siis spanielikaksikon lisäksi kolme mäyrää, Mila, Uno ja Niilo. Lauantai-ilta siis tuli vietettyä hyvästä kelistä huolimatta metsässä veristä sientä raahaten, kun joku järkevämpi olisi voinut löytää itsensä terassilta. No, kivaa oli kaikilla räpellyksestä huolimatta.

Spaat odottelee nätisti vuoroaan. 

 Mäyrätkin odottaa, tosin Niilo oli aivan varma omistajan hyljänneen kolmikon metsään.

Jälkien teko ei mennyt meillä suunnistustaidottomilla ihan putkeen ja koirillakin oli vähän hakemista jäljillä. Femma oli aluksi liekeissä verestä ja lähti jäljelle kovalla innolla hienosti suoraa pätkää jäljestäen. Onnistuttiin kuitenkin hukkaamaan jälki, jolloin tajusin jäljen merkkauksen olevan aivan liian puutteellista, joten sähläykseksihän se sitten meni. Mutta ai että, kun oli pieni spanieli riemuissaan sorkkansa löytymisestä! Jopa niinkin riemuissaan, että onnistui karkaamaan seuraavan koirakon suoritusvuorolla hihnastaan ja juoksemaan meidän perään jäljelle.. Onneksi mäyrällä oli homma hanskassa, joten ylimääräiset spanielit ei paljoa menoa hetkauttaneet. 

Ässäkin pääsi huvin vuoksi jäljestämään yhden kämmäämämme jäljen ja tyyppi olikin aika innoissaan aktivoinnista. Maasto tosin kivikkoisena oli vähän rankka, onneksi jälki oli lyhyt.

Onnelliset sorkkaeläimen jäljittäjät

Ässän vointi on ollut onneksi hyvällä mallilla ja se on jaksanut kivasti metsälenkeilläkin mukana. Hihnalenkeillä peitsaus tulee turhan helposti mukaan kuvioihin ja sehän jumittaa nopsaan. Niinpä yritän liikuttaa Ässää mahdollisimman paljon fleksissä ja vapaana, mikä tuntuu tekevän sille hyvää. Ehdoton eläkeläinen se silti on, sillä pari kertaa olen kokeillut jotain tokomaista hömpöttelymielessä  ja sellaiset sillä ottaa aika äkkiä kropan päälle. Niinpä Ässä saa jatkaa eloa iloisena mukana seilaavana eläkeläisseuralaisena, mistä se tuntuukin kovasti nauttivan. Tärkeintä on päästä mukaan, ei sillä niin väliä minne ja mitä tekemään :)

Eletään tää kesä kerran vaan

Nyt saa kesä tulla! Vihdoin alkaa aikaa löytyä kaikelle ylimääräiselle, kuten blogin päivittelylle. Parin kuukauden tauon jälkeen on taas ihana suunnitella treenejä ja muita kivoja menoja Femman (ja ehkä vähän Ässänkin) päänmenoksi. Femma on kärsivällisesti jaksanut toimittaa seurasylikoiran virkaa, mutta ensimmäisissä agilitytreeneissä aikoihin siltä pääsi pienet jahtihaukut radan tynkää tehdessä. On tainnut vähän patoumaa kertyä.

Kesällä jatketaan treenaamista edelleen koiratanssin parissa, mutta myös agilityn ryhmäpaikka napattiin kesäksi. Ekat treenit takana ja Femma oli tosiaan aika liekeissä. Treenit sujuivat yllättävän hyvin siihen nähden, että ohjaajalla oli kaksi vasenta jalkaa. Huomasin myös, ettei juostessa kannata jäädä ihailemaan hienosti menevää koiraansa - siinä jää aika auttamatta jälkeen. Vauhtia siis on himppasen enemmän, kuin Ässällä.

Lisäksi ohjelmistossa olisi käydä leikkimässä mejäkoiraa muutamissa kokeissa ja tietty ihan treenatakkin (Ässäkin pääsee!). Joku tokokurssi olisi hauska käydä, mutta katsotaan jaksetaanko. Onhan tässä jo ohjelmaa ja uidakkin pitäisi ehtiä. Näytelmissäkin oli tarkoitus käydä, mutta Femman turkki ei ole vieläkään toipunut talvella tekemästäni trimmauksesta, joten se saa odotella syksyyn.

Trimmauksesta puheen ollen, Femman pikkuinen turkki pääsi taas kasvattajan trimmikäsittelyyn. Samalla sain hieman opastusta, kuinka ja mistä kohdin sitä turkkia oikeasti kuuluisi ohennella. Ihan hyödyllinen oppitunti, sanoisinko. Nyt tosin pitäisi pitää siitä näpit irti syksyyn asti, että ihan oikeasti päästäisiin näyttelykehiin asti. Hienot hapsut kasvattaja sai kuorittua minun trimmini jäljiltä, vaikka kaljuun päähän on taas totuttelua.

Ohessa Femman päästä ennen ja jälkeen kuvat. Vasemmalla olevat ennen, oikealla jälkeen.

Agilityä ja muutakin elämään ajatellen varasin Femmalle vihdoin ajan luustokuviin kesäkuun puoleen väliin. Kaksi siskoa on jo kuvattu ja niillä polvet ja lonkat oli hyvät. Toivottavasti myös meidän neidillä. Huomenna auton nokka suunnataan aamusta Ruovedelle päin metsästyskoulutukseen. On se vaan siistiä päästä taas tekemään koirankin kanssa kaikkea kivaa!

Femman ilme, kun kerroin meidän kesän suunnitelmista.

Ässä jo 7 vuotta!

Niin se vain aika juoksee ja vappupoika-Ässä täytti jo seitsemän vuotta. Juhlapäivää vietettiin perinteisesti metsälenkillä ja syömällä. Ässä nautti metsärallista Femman kanssa piitkästä aikaa ja kävi pulahtamassakin synttärin kunniaksi. Synttäriaamuna pistettiin trimmerillä tukkaa uuteen kuosiin, joten turkkikin kuivasi nopsaan läträyksen jälkeen.

Ässä on ollut nyt vanhempieni luona hoidossa ja vointi on pysynyt onneksi hyvänä. Sen askellus köpöttää varsinkin sisällä, mutta metsässä se kulkee mielellään. Nyt sen köpötyksen vain huomaa entistä paremmin, kun on vikkeläliikkeinen vertailukohde rinnalla. Venyttelytkin sujuvat tällä hetkellä hyvin, vaikka kupeessa tuntuu olevan jumia. Korvatkin taas vaivaavat, joten vielä on ruokinnassa fiksattavaa.Yritetään pitää elämä kivuttomana ja mielekkäänä, vaikka sitten vähän köpöttävänä.

Hoitoreissullaan Ässä vietti viikonlopun mökillä, jossa sillä oli superhauskaa. Vaihteeksi se veti elämänsä vähän liiankin ranttaliksi, joten jumitukset eivät ole ihme. Veneellä oli turha kuvitella lähtevänsä yhtään mihinkään, jos Ässä ei ollut mukana. Sehän meinaan vaikka uimalla tuppautui seuraan..