Muutto Helsinkiin

Muutto suoritettiin melkein kuukausi sitten (hui kun siitä on jo kauan!) ja "uusi elämä" on pyörähtänyt käyntiin täydellä teholla. Taakse jäi kuuden vuoden aikana kodiksi muodostunut Tampere, harrastuspiirit ja kaverit, vaikka jokainen viikonloppu on vietetty siellä osittain töidenkin takia. Tilanne on aika samanlainen, kuin kuusi vuotta sitten Tampereelle muuttaessani: paikat on vieraita, ihmiset on vieraita ja kaikki muukin tuntuu vähän vieraalta. Nyt muutokseen osaa onneksi suhtautua paljon rennommin, kuin silloin aikoinaan. Joten opiskelijaelämä kutsuu jälleen ja unelma-ammatti on taas yhden askeleen lähempänä :)

Pieni opiskelu-apuri

Etukäteen jännitin kovastikin Femman sopeutumista helsinkiläisyyteen. Asuinpaikkamme lähellä ei oikein ole metsää, jossa pieni lintukoira pääsisi juoksentelemaan vapaana ja toteuttamaan itseään. Sen sijaan lenkkimme suuntautuvat puistoihin ja muille viheralueille sekä koirapuistoihin. Rajasaaren koirapuisto oli kiva! Myös reissaamista tulee viikottain junalla sekä bussilla ihan kiitettävästi, joten maisemat vaihtuvat tiuhaan. Pikkulikka osoitti kuitenkin pelkoni turhiksi ja on ollut mahtava kaveri kaiken muutoksen keskellä.

Ei hullumpi koirapuisto (vasempi kuva, Rajasaari), aika omassa rauhassa sai olla. Oikealla Femma turistina.

Autoahan meillä ei tällä hetkellä pääsääntöisesti ole käytössä, joten Femman autotreenit ovat saaneet jäädä. Pieniä automatkoja lähinnä juna-asemalta kotiin minun sylissäni on tullut ja kuinka ollakkaan autopelko on ehkä aavistuksen lientynyt. Lyhyehkö kaupunkinopeuksilla sylissä suoritettu matka ei enää välttämättä aiheuta tärinöitä ja läähättelyitä, vaikka jännittääkin. Täällä päästiin tutustumaan myös raitsikalla ajeluun, mikä oli yhden matkan perusteella Femman mielestä vähintäänkin yhtä kamalaa, kuin motarilla auton kyydissä oleminen. Sen sijaan bussilla ja junalla kulku on ok ja niillähän täällä pääsee oikein näppärästi kulkemaan.

Uusia lenkkeilymaisemia, ei valittamista:

Taustalla luonnonsuojelualue, koirilta pääsy kielletty

Ja mikä parasta, sain napattua meille agilityn ryhmäpaikan bussiyhteyksien varrelta! Ilmoittaudutttiin myös tokoryhmään, jonne kulku onnistuu kävellen ja bussilla. Josko meidän treenikuviotkin saisivat vihdoin eloa uusien tuulien myötä.

Ässä taas on toistaiseksi edelleen majailemassa vanhemmillani. Mikäs sen siellä on ollessa, saa päivittäin juosta metsässä vapaana, olla mukana marjassa ja monessa muussa menossa. Joka päivä minulla on hirmuinen ikävä sitä, mutta sen tuominen tänne tuntuu vaikealta ajatukselta. Onneksi Ässän vointi on ollut ainakin toistaiseksi erinomainen ja hauskaakin sillä näyttää olevan.

Yritteliäs koira keinot keksii

Kevät meni aikalailla koulu- ja työjuttujen parissa. Koirille ei juurikaan jäänyt ylimääräistä aikaa tai energiaa, joten niiden arkeen taisi lähinnä kuulua tylsiä peruslenkkejä ja kotona makoilua. Vilkkaana ja toimeliaana koirana Femman aika kävi pitkäksi eikä omistajakaan tuijotteluista huolimatta aktivoitunut töidensä ääreltä. Mikä siis neuvoksi?

Erilaisten kokeilujen ja yritysten kautta löytyi sopiva keino. Kun kiskoo työhönsä uppoutuneelta yllättäen sukat jalasta, on huomio taattu. Siihen päälle näyttää vielä luvattoman riemastuneelta ja söötiltä, niin menestys on taattu. Ja onhan se nyt pirhanan hauskaa kiskoa omistajalta sukkia jalasta!

Näin ollen Femmalla on nykyisin tärkeä tehtävä talouden sukanpoistajana. Se tarjoilee ahkerasti palvelujaan iltaisin, kun uskoo ihmisten kaipaavan sukattomuutta. Toimii toki myös pyynnöstä.

Ei yhtään hullumpi spanieli, kun opettaa itselleen temppuja. Seuraavaksi työn alle sukkien pesukoriin vieminen?

ps. Aloitettiin tänään tokon alkeiskurssilla, oli aika kivaa. Menin sanomaan kouluttajalle, että ei se nyt varmaan tässä ja tällä lelulla leiki, niin likka pisti heti parastaan ja todisti väitteeni vääräksi. Muutenkin se oli aikas näppärä kaveri, joten innolla odotellaan ensikertaa.

Kurssilta saatiin myös kimmoke harjoitella rauhoittumista namittamalla esimerkiksi pyyhkeen päällä, jolloin oppisi aina rauhoittumaan makuulle kyseiselle alustalle = kovin näppärää ulkona, missä rauhoittuminen on meillä vielä työn alla. Rauhoittuminen on aina ollut Femman (ja mun) heikkous eikä tätä metodia olla jostain syystä ennen kokeiltu. Käytin tänään koko bussimatkan pohtiessani miksei, mutten keksinyt syytä. Korkea aika siis!

Kesävideoita

Kännykän syövereistä kaivettuja huippulaatuisia videoita. Ensimmäinen on uimaleikeistä lähijärven veneenlaskupaikalta. Femma on ekasta kesästä asti ollut hullu uimari ja se myös rypee kaikki vastaantulevat ojat mielellään. Nykyisin se ui kovempaa kuin Ässä! Keppejä heitellessä pitää taktikoida, että Ässällekin jää jotain noudettavaa. Useimmiten kepit eivät tule käteen asti kuten videossa, sillä en ole sellaista vaatinut. Pyydettäessä tai välillä pyytämättäkin Femma niitä kuitenkin tuo mielellään, kun taas Ässä vie kepin vihoviimeiseen pusikkoon tuhottavaksi.

Toisessa videossa Femma ja Ässä rellestää tanskalais-ruotsalaisenpihakoirakaverin Tähden kanssa koirapuistossa. Tai siis lähinnä Femma ja Tähti rellestivät Ässän kommentoidessa kakaroiden menoa. Kivaa oli kuitenkin kaikilla. Hyvää tekemistä sadepäivälle, bussilla kotiin palaava märkä omistaja kuraisine koirineen taisi olla bussikuskin suosikki.. :P

Autoilua ja muuta elämää

Elämä pyörii tällä hetkellä aikalailla muissa asioissa, kuin koirissa. Helsinkiin muutto lähestyy, mutta nyt on onneksi kämppä saatu! Vielä on paljon tehtävää ennen muuttoa, joten paljon ei ehdi lepäillä laakereillaan. Koirien suhteen elämä on ollut perusarkea. Ässän kuntoa tarkkaillaan ja Femman kanssa treenaillaan automatkustusta ja hihnakävelyä.

Helsinkiin muuton myötä olen pohtinut kovasti Ässän olinpaikkaa tulevaisuudessa. Sen kunnolle tekee selvästi hyvää kulkea mahdollisimman paljon metsässä vapaana, mikä ei nyt ole toteutunut juurikaan meidän tehdessä lähinnä hihnalenkkejä kaduilla ja puistoissa. Fleksi on paikkaillut tätä puutetta, vaikka välillä ärsyttääkin sen vekottimen kanssa pelaaminen kahden koiran kanssa. Hihnassa kulkiessaan homma menee ikävän helposti peitsaamiseksi, mikä ei tee hyvää sitten ollenkaan. Ässä saakin mennä ainakin muuttomme alkuajoiksi asustamaan äidilleni ja nauttimaan metsälenkkien mahdollisuuksista. Katsotaan miten tilanne siitä kehittyy. 

Metsälenkkeilyä ollaan korvattu useasti uinnilla. Ässähän onkin keksinyt, että ei välillä suostu lenkkeilemään kuin järvelle päin. "Jossen pääse rannalle, niin en lenkkeile". Monesti se saakin tahtonsa läpi, sillä noille koiville uiminen ja rannalla hengaus tekee varmasti parempaa kuin pelkät hihnalenkit. 

Pääsipä Ässä minun koulutusvuoroni jälkeen höntsäilemään koiratanssiakin. Eli käytännössä syömään, tekemään paikkamakuuta, pari pujottelua ja kiertämään esinettä. Tyyppi ihan leiskui päästessään pujottelemaan, kuin ennen vanhaan. Tuli niin hyvä mieli meidän pikkutreeneistä. Mun pieni superkoira.

Femman automatkustus on ottanut ikävästi takapakkia. Vissiin sitä on tullut  edettyä taas liian nopeasti, vaikka se juuri on se pahin virhe, mitä voi tehdä. Rennosti Femma pystyy matkustamaan viiden minuutin matkoja, sitten alkaa jännitys. Eräänä päivänä vähän testailin ja ajeltiin 15 min lenkki sekä pieni pätkä motaria. Matkan pidentyessä se ei enää mene paniikkiin, mikä on työvoitto sekin. Se ei kuitenkaan suostu syömään, läähättää ja on levottoman oloinen. Moottoritien pätkä herätti ensimmäiset paniikin oireet, eli kovat moottoritiemäiset kiihdytykset ja ajonopeus ovat aivan kamalia. Ongelmaksi on myös muodostunut ennen lenkkiä tehtävät autoharjoitukset, sillä silloin likka kerää helposti kierroksia odottaessaan pääsyä jonnekkin kivaan paikkaan. Kierrosten noustessa jännitys tulee pintaan paaaljon herkemmin. Hankalaa. 

Eteneminen harjoituksissa on nyt pohdinnan alla, joten pidetään vähän breikkiä koko hommasta. Muuton yhteydessä jätän auton ainakin aluksi Tampereelle ja Helsingissä tullaan kulkemaan pääasiassa julkisilla, joten pitää miettiä harjoituksia siltäkin kantilta uusiksi.

"Mun uus lempilelu!"

Vaikka auto-ongelma rajoittaakin elämää, ollaan silti vähän aktivoiduttu muun treenaamisen saralla. Hihnalenkkeily on mennyt taas hirveesti eteenpäin mun tsempattuani ja Femmalla on sen myötä selvästi sytyttänyt. Lisäksi sain meille pujottelukepit lainaan takapihalle, joten nyt voidaan tehotreeniä niitä ennen muuttoa, jee! Myös kontaktien kotiopetus on mennyt eteenpäin.

Toko on myös salakavalasti valikoitumassa meidän ohjelmistoon. Sitä on helppo treenata missä vaan, joten ei tarvitse lähteä autoilemaan. Työn alla on sivulletulo sekä paikkamakuun alkeet. Ensiviikon keskiviikkona mennään ihmettelemään Tappien tokon alkeiskurssille.

Kovasti toivoisin, että pk-seudullakin päästäisiin jonnekkin treenaamaan edes jotain. Ehkä sekin ajallaan sutviutuu, ainakin bussilla on siellä mahdollista päästä jonnekkin järkeviin paikkoihin, joten autottomuus ei katkaise kaikkia treeniaikeita. Olen ihan pihalla siellä olevista treenimahdollisuuksista, mutta selvitystyöt ovat käynnissä. Agilitypaikan saaminen talveksi lienee ainakin lähes mahdotonta, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Spanielit ja Roope

Viikonlopun vieraaksi saatiin Roope-collie, jo kohta 13-vuotias vanhaherra. Iästään huolimatta vielä vaivaton ja jaksoi lenkillä kuin kuka tahansa. Kuulo tosin alkaa jo heiketä ja levon jälkeen takapää näytti vähän jäykähköltä, mutta pallon nähdessään innostui kuin mikäkin nuoripoika. Pennusta saakka Roope on jossain määrin vilahdellut elämässäni kaverin koirana, sitä oli helppo kokemattomien teinienkin ulkoiluttaa. Roope onkin aina ollut äärimmäisen helppo ja terve koira, syy jonka vuoksi voisin harkita itsellenikin joskus nahkacollieta (ja onhan se aika kontaktia ottava ja kova leikkimään). Ja tietysti se oli ensimmäinen koira, jonka kasvua pääsin seuraamaan lähempää. Varmaan osittain tämän takia Roope vastaa mielikuvaani "peruskoirasta".

Ässä ja Femma ottivat vieraan hyvin vastaan. Ässä oli taas aluksi sitä mieltä, että kumma kun tuollaisia tarvii kotiin raijata. Loppuaika meni hienosti toisiaan vältellen. Femma yritti kaikkensa antaen liehitellä vanhaa herraa, mutta Roopelta ei paljon kiinnostusta herunut. Jos se kuitenkin sattui kiinnostumaan nuuskaisun verran, oli pikkulikka aivan täpinöissään. Se tykkää musta!!1! Roopen läsnäoloa kämpässä tuskin huomasi ja uskalsinpa käyttää kaikkia kolmea kerralla samaan aikaan pissalla. Yllättävän hienosti meni, mutta enpä vaan ihan äkkiä ole kolmatta koiraa meille ottamassa..

Muuten mennään ihan perusarkea. Femman autoilu on mennyt eteenpäin pienin askelin, mutta ollaan me päästy jo lähikaupassa ja lähimetsässä käymään. Pääasia, että menee eteenpäin, vaikka vauhti tuntuukin turhauttavan hitaalta. Pohdiskelinkin, josko luopuisin kiinnostuneen löytyessä kesän aksa-paikasta, kun emme treeneihin oikein ikinä pääse. Onneksi olen järkkäämässä Tapeille tokokurssia, jonka sain sijoitettua bussimatkan päähän meistä. Sinne mennään kolmeksi ekaksi kerraksi ennen Helsinkiin muuttoa hillumaan. On se rankkaa, kun itsellä ja koiralla olisi hinku tehdä kaikenlaista ja sitten on tälläisiä tyhmiä rajoituksia.

Ässä potee korvatulehdusta naudanliha-kokeilun seurauksena. Tällä kertaa korvatulehdus oli punainen ja todella kipeän oloinen, joten lähdettiin pikapikaa lääkäriin. Perus hiivatulehdushan se taas oli, vaikkakin sitkeän oloinen ja aluksi kipeä. Tämän seurauksena taidan luopua lihakokeiluista, sillä sian, naudan ja broilerin lihasta jatkuvasti syötettynä näyttää kokeilun perusteella tulevan korvatulehdus. Tällä hetkellä siis lammas, hevonen(?) ja hirvi (oletettavasti myös poro) ovat ok, joten Ässä saa jatkaa Acanan lammasomena-nappulalla. Onneksi kuitenkin jaksaa edelleen lenkkeillä ilman kipulääkettä helposti tunninkin lenkkejä, eli lonkat eivät ole toistaiseksi vaivanneet!

Konna ja kaksi jyrsijää

Meidän perheen gerbiileistä eli kotoisammin kurpitsoista ei ole tullutkaan kirjoiteltua niiden kotiutumisen jälkeen, josta siitäkin on jo useampi vuosi. No, koirablogihan tämä vissiin on olevinaan. Tänään tuli kuitenkin kuvailtua jyrsittimiä niiden ulkoillessa vessassa, meidän ainoassa gerbiileille turvallisessa huoneessa. Minne tahansahan näitä ei voi valtoimenaan laskea, sillä mielellään sujahtelevat ties minne koloihin sekä nakertelevat itselleen kulkureittejä (jo edesmennyt gerbukaksikkoni teki aikoinaan pesänsä patjani sisälle!)

Syksyllä kaksikolle tulee ikää mittariin kolme vuotta, eli eivät mitään nuoria poikia enää ole. Tullessaan varsinkin Pippin (vaaleampi) oli arka ja mahdoton pitää kädessä. Pari kertaa tikkasi sormeen niin, että veri lensi. Rauhallinen elämä ja ikä ovat tehneet tehtävänsä, joten nykyisin käsittely on helpompaa. Varsinkin vapaana ollessaan tulevat mielellään kiipeilemään lattialla istuvan ihmisen päälle ja hyppäävät kädelle siementen toivossa.

Ässä ei ole ikinä välittänyt mistään meillä asuneista vipeltäjistä sen enempää, eivätkä gerbiilitkään sitä kiinnosta. Femma taas päivystää mielellään vessan oven takana ja olisi erittäin kiinnostunut tarkastelemaan noita nopeita vipeltäjiä lähemmin. Femman sisko on toiminut maalla menestyksekkäästi pariin otteeseen rottakoirana (huom. tämä oli siskon ihan omakeksimä harrastus :D), joten Femma on pidetty visusti erossa gerbiilikaksikosta.

Merri

Pippin

Kaverin kaa painimatsia!

Paljonkohan painan?

Kilpikonnamme Killenkään kuulumisia ei ole jaettu hetkeen. Tällä hetkellä se asuu äitini hoivassa, sillä iso terraario olisi ollut hankala mahduttaa asuntoomme. Killehän tuli meille parikymmentä vuotta sitten minun ollesani vielä peruskoulussa, joten Kille on perheemme "yhteinen" lemmikki. Tyytyväiseltä se vaikutti elämäänsä, vaikka nokka olikin kasvanut taas liian pitkäksi.

Kille on siitä helppo kaveri, että sitä kohtaan Femmallakaan ei mielenkiinto kestä kovin kauaa. Ei vissiin ole tarpeeksi nopea jahtileikkeihin..?

Kesäpäiviä syksyä odotellessa

Viimepostauksen jälkeen lähtivät Femman autoharkat erittäin mukavasti käyntiin. Päästiin kuin päästiinkin etenemään nyt viimekertaa huomattavasti nopeammin, sillä ensimmäisen rauhoittumis/syönti-harjoituksen päätteeksi Femma taas muisti homman jujun. Tänään jo ajeltiin autolla pihan ympäri Femman mutustaessa sian saparoa, jonka jälkeen rauhoituttiin autoon nukkumaan. Helteet ovat rajoittaneet harjoittelua auton kuumentuessa nopeasti pätsiksi, mutta en valita. Lämpö on vaihteeksi ihan mukava asia!

Helteiden myötä lenkkien on pakko keskittyä vesistöjen lähettyville. Onneksi sellainen sijaitsee vieressä, kun autokin on nyt poissa pelistä. Siinä Femma tosin saa tyytyä fleksissä uiskenteluun, sillä vieressä sijaitsee yltiömäisen houkutteleva lintuja pursuava metsä, yleinen uimaranta ja kävelytiet. Ässä on saanut mennä vapaammin, se keskittyy mieluiten uintihommiin. Muutenkin Femma on pysynyt visusti hihnassa nyt pahimpana poikasaikana, sillä täällä on aivan järjettömästi jos jonkinlaista siivekästä vipeltäjää. Hyvä syy odotella syksyä..

Salossa tuli taas napsittua kuvia koirien rellestäessä isommalla pihalla. Yhteiskuviakin yritettiin, mutta kahden eloisan koiran ja yhden hankalasti kuvattavan ihmisten naaman yhdistelmä oli liian hankala pala. Asiaa ei auttanut minne sattuun sihtaileva kuvaaja, joten keskitytään sitten koirien kuviin. Onhan ne nyt muutenkin kuvauksellisempia.

Seisotuskuviakin otettiin, Femman karvankasvatusprojekti etenee kivasti. Mahakarvat ei ton enempää kasva, no can do. Jalkakarvoihin saadaan ehkä ajan kanssa vielä lisäpuuhkaa. Tuli mitä tuli, niin syksyllä varmaan uskaltaudutaan näyttelyyn! Ässän seisotuskuvat olivat hirveitä sen kököttäessä takajalat kippurassa (kuten ylemmästä kuvasta näkee). Vaan sellaista se tuppaa todellisuudessakin olemaan, ei vaan pysty tuolla luustolla parempaan. Syksylle oli myös suunnitteilla Femmalle siskoineen mh-luonnnekuvausta, odotan mielenkiinnolla.

Yritin ottaa Ässästä kuvaa kukkasten kanssa, niin eikös neiti Linssilude parkkeeranut paikalle megalomaanisen kielensä kanssa.

Syksystä puheen ollen, se tuleekin olemaan meille suurta muutosten aikaa. Muutan meinaan koirien kanssa Helsinkiin! (tai jonnekkin sinne seudulle, kaikki se on mulle Helsinkiä :D) Kaiken lisäksi pieni laumamme tilapäisesti hajoaa miekkoseni jäädessä tänne suorittamaan viimeisiä opintojaan. Jännittäviä aikoja elellään.