Yritteliäs koira keinot keksii

Kevät meni aikalailla koulu- ja työjuttujen parissa. Koirille ei juurikaan jäänyt ylimääräistä aikaa tai energiaa, joten niiden arkeen taisi lähinnä kuulua tylsiä peruslenkkejä ja kotona makoilua. Vilkkaana ja toimeliaana koirana Femman aika kävi pitkäksi eikä omistajakaan tuijotteluista huolimatta aktivoitunut töidensä ääreltä. Mikä siis neuvoksi?

Erilaisten kokeilujen ja yritysten kautta löytyi sopiva keino. Kun kiskoo työhönsä uppoutuneelta yllättäen sukat jalasta, on huomio taattu. Siihen päälle näyttää vielä luvattoman riemastuneelta ja söötiltä, niin menestys on taattu. Ja onhan se nyt pirhanan hauskaa kiskoa omistajalta sukkia jalasta!

Näin ollen Femmalla on nykyisin tärkeä tehtävä talouden sukanpoistajana. Se tarjoilee ahkerasti palvelujaan iltaisin, kun uskoo ihmisten kaipaavan sukattomuutta. Toimii toki myös pyynnöstä.

Ei yhtään hullumpi spanieli, kun opettaa itselleen temppuja. Seuraavaksi työn alle sukkien pesukoriin vieminen?

ps. Aloitettiin tänään tokon alkeiskurssilla, oli aika kivaa. Menin sanomaan kouluttajalle, että ei se nyt varmaan tässä ja tällä lelulla leiki, niin likka pisti heti parastaan ja todisti väitteeni vääräksi. Muutenkin se oli aikas näppärä kaveri, joten innolla odotellaan ensikertaa.

Kurssilta saatiin myös kimmoke harjoitella rauhoittumista namittamalla esimerkiksi pyyhkeen päällä, jolloin oppisi aina rauhoittumaan makuulle kyseiselle alustalle = kovin näppärää ulkona, missä rauhoittuminen on meillä vielä työn alla. Rauhoittuminen on aina ollut Femman (ja mun) heikkous eikä tätä metodia olla jostain syystä ennen kokeiltu. Käytin tänään koko bussimatkan pohtiessani miksei, mutten keksinyt syytä. Korkea aika siis!

Kesävideoita

Kännykän syövereistä kaivettuja huippulaatuisia videoita. Ensimmäinen on uimaleikeistä lähijärven veneenlaskupaikalta. Femma on ekasta kesästä asti ollut hullu uimari ja se myös rypee kaikki vastaantulevat ojat mielellään. Nykyisin se ui kovempaa kuin Ässä! Keppejä heitellessä pitää taktikoida, että Ässällekin jää jotain noudettavaa. Useimmiten kepit eivät tule käteen asti kuten videossa, sillä en ole sellaista vaatinut. Pyydettäessä tai välillä pyytämättäkin Femma niitä kuitenkin tuo mielellään, kun taas Ässä vie kepin vihoviimeiseen pusikkoon tuhottavaksi.

Toisessa videossa Femma ja Ässä rellestää tanskalais-ruotsalaisenpihakoirakaverin Tähden kanssa koirapuistossa. Tai siis lähinnä Femma ja Tähti rellestivät Ässän kommentoidessa kakaroiden menoa. Kivaa oli kuitenkin kaikilla. Hyvää tekemistä sadepäivälle, bussilla kotiin palaava märkä omistaja kuraisine koirineen taisi olla bussikuskin suosikki.. :P

Autoilua ja muuta elämää

Elämä pyörii tällä hetkellä aikalailla muissa asioissa, kuin koirissa. Helsinkiin muutto lähestyy, mutta nyt on onneksi kämppä saatu! Vielä on paljon tehtävää ennen muuttoa, joten paljon ei ehdi lepäillä laakereillaan. Koirien suhteen elämä on ollut perusarkea. Ässän kuntoa tarkkaillaan ja Femman kanssa treenaillaan automatkustusta ja hihnakävelyä.

Helsinkiin muuton myötä olen pohtinut kovasti Ässän olinpaikkaa tulevaisuudessa. Sen kunnolle tekee selvästi hyvää kulkea mahdollisimman paljon metsässä vapaana, mikä ei nyt ole toteutunut juurikaan meidän tehdessä lähinnä hihnalenkkejä kaduilla ja puistoissa. Fleksi on paikkaillut tätä puutetta, vaikka välillä ärsyttääkin sen vekottimen kanssa pelaaminen kahden koiran kanssa. Hihnassa kulkiessaan homma menee ikävän helposti peitsaamiseksi, mikä ei tee hyvää sitten ollenkaan. Ässä saakin mennä ainakin muuttomme alkuajoiksi asustamaan äidilleni ja nauttimaan metsälenkkien mahdollisuuksista. Katsotaan miten tilanne siitä kehittyy. 

Metsälenkkeilyä ollaan korvattu useasti uinnilla. Ässähän onkin keksinyt, että ei välillä suostu lenkkeilemään kuin järvelle päin. "Jossen pääse rannalle, niin en lenkkeile". Monesti se saakin tahtonsa läpi, sillä noille koiville uiminen ja rannalla hengaus tekee varmasti parempaa kuin pelkät hihnalenkit. 

Pääsipä Ässä minun koulutusvuoroni jälkeen höntsäilemään koiratanssiakin. Eli käytännössä syömään, tekemään paikkamakuuta, pari pujottelua ja kiertämään esinettä. Tyyppi ihan leiskui päästessään pujottelemaan, kuin ennen vanhaan. Tuli niin hyvä mieli meidän pikkutreeneistä. Mun pieni superkoira.

Femman automatkustus on ottanut ikävästi takapakkia. Vissiin sitä on tullut  edettyä taas liian nopeasti, vaikka se juuri on se pahin virhe, mitä voi tehdä. Rennosti Femma pystyy matkustamaan viiden minuutin matkoja, sitten alkaa jännitys. Eräänä päivänä vähän testailin ja ajeltiin 15 min lenkki sekä pieni pätkä motaria. Matkan pidentyessä se ei enää mene paniikkiin, mikä on työvoitto sekin. Se ei kuitenkaan suostu syömään, läähättää ja on levottoman oloinen. Moottoritien pätkä herätti ensimmäiset paniikin oireet, eli kovat moottoritiemäiset kiihdytykset ja ajonopeus ovat aivan kamalia. Ongelmaksi on myös muodostunut ennen lenkkiä tehtävät autoharjoitukset, sillä silloin likka kerää helposti kierroksia odottaessaan pääsyä jonnekkin kivaan paikkaan. Kierrosten noustessa jännitys tulee pintaan paaaljon herkemmin. Hankalaa. 

Eteneminen harjoituksissa on nyt pohdinnan alla, joten pidetään vähän breikkiä koko hommasta. Muuton yhteydessä jätän auton ainakin aluksi Tampereelle ja Helsingissä tullaan kulkemaan pääasiassa julkisilla, joten pitää miettiä harjoituksia siltäkin kantilta uusiksi.

"Mun uus lempilelu!"

Vaikka auto-ongelma rajoittaakin elämää, ollaan silti vähän aktivoiduttu muun treenaamisen saralla. Hihnalenkkeily on mennyt taas hirveesti eteenpäin mun tsempattuani ja Femmalla on sen myötä selvästi sytyttänyt. Lisäksi sain meille pujottelukepit lainaan takapihalle, joten nyt voidaan tehotreeniä niitä ennen muuttoa, jee! Myös kontaktien kotiopetus on mennyt eteenpäin.

Toko on myös salakavalasti valikoitumassa meidän ohjelmistoon. Sitä on helppo treenata missä vaan, joten ei tarvitse lähteä autoilemaan. Työn alla on sivulletulo sekä paikkamakuun alkeet. Ensiviikon keskiviikkona mennään ihmettelemään Tappien tokon alkeiskurssille.

Kovasti toivoisin, että pk-seudullakin päästäisiin jonnekkin treenaamaan edes jotain. Ehkä sekin ajallaan sutviutuu, ainakin bussilla on siellä mahdollista päästä jonnekkin järkeviin paikkoihin, joten autottomuus ei katkaise kaikkia treeniaikeita. Olen ihan pihalla siellä olevista treenimahdollisuuksista, mutta selvitystyöt ovat käynnissä. Agilitypaikan saaminen talveksi lienee ainakin lähes mahdotonta, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Spanielit ja Roope

Viikonlopun vieraaksi saatiin Roope-collie, jo kohta 13-vuotias vanhaherra. Iästään huolimatta vielä vaivaton ja jaksoi lenkillä kuin kuka tahansa. Kuulo tosin alkaa jo heiketä ja levon jälkeen takapää näytti vähän jäykähköltä, mutta pallon nähdessään innostui kuin mikäkin nuoripoika. Pennusta saakka Roope on jossain määrin vilahdellut elämässäni kaverin koirana, sitä oli helppo kokemattomien teinienkin ulkoiluttaa. Roope onkin aina ollut äärimmäisen helppo ja terve koira, syy jonka vuoksi voisin harkita itsellenikin joskus nahkacollieta (ja onhan se aika kontaktia ottava ja kova leikkimään). Ja tietysti se oli ensimmäinen koira, jonka kasvua pääsin seuraamaan lähempää. Varmaan osittain tämän takia Roope vastaa mielikuvaani "peruskoirasta".

Ässä ja Femma ottivat vieraan hyvin vastaan. Ässä oli taas aluksi sitä mieltä, että kumma kun tuollaisia tarvii kotiin raijata. Loppuaika meni hienosti toisiaan vältellen. Femma yritti kaikkensa antaen liehitellä vanhaa herraa, mutta Roopelta ei paljon kiinnostusta herunut. Jos se kuitenkin sattui kiinnostumaan nuuskaisun verran, oli pikkulikka aivan täpinöissään. Se tykkää musta!!1! Roopen läsnäoloa kämpässä tuskin huomasi ja uskalsinpa käyttää kaikkia kolmea kerralla samaan aikaan pissalla. Yllättävän hienosti meni, mutta enpä vaan ihan äkkiä ole kolmatta koiraa meille ottamassa..

Muuten mennään ihan perusarkea. Femman autoilu on mennyt eteenpäin pienin askelin, mutta ollaan me päästy jo lähikaupassa ja lähimetsässä käymään. Pääasia, että menee eteenpäin, vaikka vauhti tuntuukin turhauttavan hitaalta. Pohdiskelinkin, josko luopuisin kiinnostuneen löytyessä kesän aksa-paikasta, kun emme treeneihin oikein ikinä pääse. Onneksi olen järkkäämässä Tapeille tokokurssia, jonka sain sijoitettua bussimatkan päähän meistä. Sinne mennään kolmeksi ekaksi kerraksi ennen Helsinkiin muuttoa hillumaan. On se rankkaa, kun itsellä ja koiralla olisi hinku tehdä kaikenlaista ja sitten on tälläisiä tyhmiä rajoituksia.

Ässä potee korvatulehdusta naudanliha-kokeilun seurauksena. Tällä kertaa korvatulehdus oli punainen ja todella kipeän oloinen, joten lähdettiin pikapikaa lääkäriin. Perus hiivatulehdushan se taas oli, vaikkakin sitkeän oloinen ja aluksi kipeä. Tämän seurauksena taidan luopua lihakokeiluista, sillä sian, naudan ja broilerin lihasta jatkuvasti syötettynä näyttää kokeilun perusteella tulevan korvatulehdus. Tällä hetkellä siis lammas, hevonen(?) ja hirvi (oletettavasti myös poro) ovat ok, joten Ässä saa jatkaa Acanan lammasomena-nappulalla. Onneksi kuitenkin jaksaa edelleen lenkkeillä ilman kipulääkettä helposti tunninkin lenkkejä, eli lonkat eivät ole toistaiseksi vaivanneet!

Konna ja kaksi jyrsijää

Meidän perheen gerbiileistä eli kotoisammin kurpitsoista ei ole tullutkaan kirjoiteltua niiden kotiutumisen jälkeen, josta siitäkin on jo useampi vuosi. No, koirablogihan tämä vissiin on olevinaan. Tänään tuli kuitenkin kuvailtua jyrsittimiä niiden ulkoillessa vessassa, meidän ainoassa gerbiileille turvallisessa huoneessa. Minne tahansahan näitä ei voi valtoimenaan laskea, sillä mielellään sujahtelevat ties minne koloihin sekä nakertelevat itselleen kulkureittejä (jo edesmennyt gerbukaksikkoni teki aikoinaan pesänsä patjani sisälle!)

Syksyllä kaksikolle tulee ikää mittariin kolme vuotta, eli eivät mitään nuoria poikia enää ole. Tullessaan varsinkin Pippin (vaaleampi) oli arka ja mahdoton pitää kädessä. Pari kertaa tikkasi sormeen niin, että veri lensi. Rauhallinen elämä ja ikä ovat tehneet tehtävänsä, joten nykyisin käsittely on helpompaa. Varsinkin vapaana ollessaan tulevat mielellään kiipeilemään lattialla istuvan ihmisen päälle ja hyppäävät kädelle siementen toivossa.

Ässä ei ole ikinä välittänyt mistään meillä asuneista vipeltäjistä sen enempää, eivätkä gerbiilitkään sitä kiinnosta. Femma taas päivystää mielellään vessan oven takana ja olisi erittäin kiinnostunut tarkastelemaan noita nopeita vipeltäjiä lähemmin. Femman sisko on toiminut maalla menestyksekkäästi pariin otteeseen rottakoirana (huom. tämä oli siskon ihan omakeksimä harrastus :D), joten Femma on pidetty visusti erossa gerbiilikaksikosta.

Merri

Pippin

Kaverin kaa painimatsia!

Paljonkohan painan?

Kilpikonnamme Killenkään kuulumisia ei ole jaettu hetkeen. Tällä hetkellä se asuu äitini hoivassa, sillä iso terraario olisi ollut hankala mahduttaa asuntoomme. Killehän tuli meille parikymmentä vuotta sitten minun ollesani vielä peruskoulussa, joten Kille on perheemme "yhteinen" lemmikki. Tyytyväiseltä se vaikutti elämäänsä, vaikka nokka olikin kasvanut taas liian pitkäksi.

Kille on siitä helppo kaveri, että sitä kohtaan Femmallakaan ei mielenkiinto kestä kovin kauaa. Ei vissiin ole tarpeeksi nopea jahtileikkeihin..?

Kesäpäiviä syksyä odotellessa

Viimepostauksen jälkeen lähtivät Femman autoharkat erittäin mukavasti käyntiin. Päästiin kuin päästiinkin etenemään nyt viimekertaa huomattavasti nopeammin, sillä ensimmäisen rauhoittumis/syönti-harjoituksen päätteeksi Femma taas muisti homman jujun. Tänään jo ajeltiin autolla pihan ympäri Femman mutustaessa sian saparoa, jonka jälkeen rauhoituttiin autoon nukkumaan. Helteet ovat rajoittaneet harjoittelua auton kuumentuessa nopeasti pätsiksi, mutta en valita. Lämpö on vaihteeksi ihan mukava asia!

Helteiden myötä lenkkien on pakko keskittyä vesistöjen lähettyville. Onneksi sellainen sijaitsee vieressä, kun autokin on nyt poissa pelistä. Siinä Femma tosin saa tyytyä fleksissä uiskenteluun, sillä vieressä sijaitsee yltiömäisen houkutteleva lintuja pursuava metsä, yleinen uimaranta ja kävelytiet. Ässä on saanut mennä vapaammin, se keskittyy mieluiten uintihommiin. Muutenkin Femma on pysynyt visusti hihnassa nyt pahimpana poikasaikana, sillä täällä on aivan järjettömästi jos jonkinlaista siivekästä vipeltäjää. Hyvä syy odotella syksyä..

Salossa tuli taas napsittua kuvia koirien rellestäessä isommalla pihalla. Yhteiskuviakin yritettiin, mutta kahden eloisan koiran ja yhden hankalasti kuvattavan ihmisten naaman yhdistelmä oli liian hankala pala. Asiaa ei auttanut minne sattuun sihtaileva kuvaaja, joten keskitytään sitten koirien kuviin. Onhan ne nyt muutenkin kuvauksellisempia.

Seisotuskuviakin otettiin, Femman karvankasvatusprojekti etenee kivasti. Mahakarvat ei ton enempää kasva, no can do. Jalkakarvoihin saadaan ehkä ajan kanssa vielä lisäpuuhkaa. Tuli mitä tuli, niin syksyllä varmaan uskaltaudutaan näyttelyyn! Ässän seisotuskuvat olivat hirveitä sen kököttäessä takajalat kippurassa (kuten ylemmästä kuvasta näkee). Vaan sellaista se tuppaa todellisuudessakin olemaan, ei vaan pysty tuolla luustolla parempaan. Syksylle oli myös suunnitteilla Femmalle siskoineen mh-luonnnekuvausta, odotan mielenkiinnolla.

Yritin ottaa Ässästä kuvaa kukkasten kanssa, niin eikös neiti Linssilude parkkeeranut paikalle megalomaanisen kielensä kanssa.

Syksystä puheen ollen, se tuleekin olemaan meille suurta muutosten aikaa. Muutan meinaan koirien kanssa Helsinkiin! (tai jonnekkin sinne seudulle, kaikki se on mulle Helsinkiä :D) Kaiken lisäksi pieni laumamme tilapäisesti hajoaa miekkoseni jäädessä tänne suorittamaan viimeisiä opintojaan. Jännittäviä aikoja elellään.

Femman autopelosta

Blogiin on aina kivointa päivitellä vain kivoja juttuja ja kuvia. Kuitenkin elämään mahtuu myös vähän ikävämpiäkin asioita, joiden kirjoittelusta voisi toisaalta olla apua muillekin. Itse olen ainakin googlaillut muiden kokemuksia koiran autopelosta, joten ehkäpä avaan meidän ongelmaamme, josko siitä jollekin apua olisi. Ja ties vaikka saataisiin vertaistukea! Itse ainakin löysin mielenkiintoisen kirjoitelman ihmisestä, jonka kolmella koiralla oli kaikilla erilainen autoiluongelma.

Jos aloitetaan ihan alusta. Ässänhän totutin autoiluun aikoinani hyvinkin suurpiirteisesti: koira autoon ja menoksi. Paljon ajelua ja aina jonnekkin kivaan paikkaan. Ässä onkin aina rakastanut autoilua ja ollut hyvin mutkaton matkustaja. Femman kanssa mentiin aika samalla tyylillä, tosin nyt seurasin aluksi aika tarkkaan sen reaktioita ja aloitettiin lyhyemmillä matkoilla. Femman seuraamista vaikeutti sen matkustaminen takakontissa häkissä, jolloin en itse tietenkään nähnyt sitä.

Vielä vuosi sitten kesällä kaveri seurasi lenkin jälkeen Femman matkustusta, jolloin se nukkui tyytyväisesti häkissään. Kaikki siis hyvin. Syksyllä olinkin kummastunut, kun Utsjoelle lähtiessämme Femma alkoi käyttäytyä kummallisesti: se painoi päätään piiloon eikä suostunut syömään autossa. Kuittasin tämän nuoren koiran autopahoinvoinnilla ja jatkettiin matkustamista kuten ennenkin. Välttelin kuitenkin turhia ajamisia Femma kyydissä, mutta ajoa tuli silti varmaan useampi kerta viikossa.

Keväällä havahduin Femman läähättävän voimakkaasti auton kyydissä ja huolestuin. Pian sen jälkeen se alkoi yhtäkkiä huutaa paniikinomaisesti takakontissa, jota tietysti säikähdin. Tässä kohtaa tajusin jonkun olevan pielessä ja rupesin seuraamaan tilannetta.

Femma suostui tulemaan autoon, mutta takakonttia se vältteli viimeiseen asti ja yritti aina karata häkistä. Jalkatilassa matkustaessaan se pyrki hulluna ihmisen syliin, jolloin se sai painettua päänsä jonnekkin kainaloon piiloon. Jos se oli vapaana autossa, se sinkoili ympäriinsä ja saattoi yrittää hypätä kuljettajankin syliin. Paras paikka siis ilmeisesti oli ihmisen kainalo, jossa se läähätti ja tärisi. Treenien ajan autossa odottaminen ei ollut ongelma, eikä se stressaantunut yksinjäämisestä.

Aloitimme aluksi harjoittelun ihan autossa syömisellä. Aluksi Femma ei uskaltanut syödä autossa, vaan tärisi ja läähätteli. Kun syöminen alkoi onnistua, tuli autosta heti mukavampi paikka ja sinne mentiin mieluummin. Tein myös harjoituksia, jossa vain oleiltiin autossa ja odottelin Femman rauhoittumista "nukkumaan". Tämä vaati paljon aikaa ja lenkkeilyä etukäteen (ylimääräiset energiat pois), mutta mielestäni tämä oli aika oleellinen juttu.



Seuraavaksi huomasin Femman reagoivan auton starttiääniin ja käsijarrun nostoon. Niinpä käynnistelin autoa ja vaivasin käsijarrua Femman syödessä. Ekalla starttauksella se aina havahtui, mutta seuraavilla jatkoi vain syömistä. Lopulta pikkuhiljaa siirryimme siihen, että saatoin ajella sen kanssa pihatietämme edes takaisin, eikä se lopettanut syömistä. Jos Femma ei pystynyt syömään, oli harjoitus liian vaikea. Kaikki meni kuitenkin hyvin.

(Harjoituksia tehtiin aluksi kolme kertaa päivässä, sitten kaksi. Aikaa meni kaikkineen about pari - kolme viikkoa, eli edettiin aika hitaasti. Jos hommaa vaikeutti liikaa, homma meni heti reisille, joten malttia vaadittiin.)

Tämän jälkeen totutin Femman häkkiin ensin sisällä kotona, sitten autossa. Häkin ollessa auki kaikki oli ok, mutta häkin kiinni laittaminen oli Femmalle todella hankalaa. Jatkoimme harjoituksia, mutta tilanne ei tuntunut etenevän.

Sitten meille tuli eteen reissu vanhemmilleni, ja koirat oli tietenkin saatava mukaan. Tätä varten olin saanut lääkäriltä rauhoittavia lääkkeitä. Lääkäri jopa kertoi koirasta, joka lääkkeitä saatuaan oli pitkällä automatkalla nukahtanut ja tämän myötä päässyt peloistaan lopullisesti. Elättelin toiveita samanlaisesta, oltiinhan nyt päästy perusteissakin jo niin pitkälle.

Noh, homma kosahti heti alkuunsa. Rauhoittavat eivät vaikuttaneet Femmaan mitenkään, mutta päätettiin kokeilla reissua silti. Lääkärin mukaan joihinkin koiriin lääkkeet vaikuttavat niin, että ulospäin koira on kuten ennenkin, mutta pelottaviin tilanteisiin reagoiminen vähenee. Niinpä suljettiin Femma häkkiin ja lähdettiin matkaan. Kilsan päästä Femma tuli häkistä läpi ja oli ihan sekaisin. Meinattiin perua koko reissu, mutta päätettiin kuitenkin kokeilla. Ei olisi kannattanut. Koko automatka oli samanlaista kuin aina ennen totutustakin ja niin oli myös takaisintulomatka. Eli nyt ollaan taas lähtöruudussa: Femma tärisee ja läähättää auton seisoessa paikallaan, vaikka suostuu sentäs jo syömään siellä.

Mitä seuraavaksi? No, aloitetaan homma taas alusta. Tällä kertaa tosin jätän häkin pois kuvioista, sillä epäilen Femman pelon liittyvän jotenkin häkkiin. Josko se olisi jäänyt valjaistaan yksin jumiin häkissä ja riuhtonut siellä huomaamattani? Ennen ajattelin Femman pelkäävän ulkona liikkuvaa maisemaa, koska se selvästi ei kestä katsoa sitä ja kyyristelee. Kuitenkin bussissa maiseman liikkuminen ei ahdista sitä, joten kyse voisi olla muustakin. Toivottavasti totutus etenisi tällä kertaa nopeammin.

Mutta näillä mennään. Autopelko on todella ikävä, koska käytännössä se estää kaiken muualla harrastamisen, lenkkeilyn ja autoreissut. Jaksan kuitenkin vielä uskoa, että kyllä me saadaan tämä selätettyä, vaikka takapakkia tulikin. Femma on kuitenkin fiksu koira ja onhan sillä autovarma Ässäkin näyttämässä mallia :)

 Rauhoittua voi myös kotona lattialla