Käytiin Ässän kanssa terveystutkimuksissa viimeviikon torstaina, jolloin Ässältä tutkittiin silmät ja polvet. Silmät todettiin terveiksi (JES!!!), mutta polvet eivät odotetusti olleet ihan kunnossa. Ässän molemmissa polvissa todettiin lievää luksaatiota, eli ykkönen tuli papereihin ( 0 on täysin terve). Polvet eivät kuitenkaan lähde helpolla pois paikoiltaan, vain ihan ääriasennossa. Ainakin kerran olen nähnyt Ässän polven menevän sijoiltaan kesken juoksun ja hyppelyn, jolloin se itse potkaisi kovasti taakse ja polvi loksahti paikoilleen. Ässä itse ei ollut moksiskaan. Agilityä meiltä ei kuitenkaan onneksi kielletty, sillä vaiva on niin lievä ja hyvä tukilihaksisto on tärkeää huononiveliselle. Tietysti tätä pitää seurata, sillä jossain vaiheessa se saattaa ruveta vaivaamaan. Noh, nyt vaan kasvattelemaan lihaksia, ja odotellaan jännityksellä ensiviikon röntgeneitä!
Muutin hieman blogin ulkoasua, sillä tämä tausta sopii mielestäni huomattavasti paremmin vallitsevaan vuodenaikaan ja ilmaan. Tänään treeneissä satoi oikein kunnolla, ja Ässä-raukka kastui läpimäräksi. Seurauksena oli vilusta johtuvaa sinkoilua ja yliaktiivisuutta, jolloin se touhotti kokoajan kaikenlaista. Rataakin juoksi vimmattua vauhtia, ja kiihdytti jopa ekaa kertaa mun edelle kunnolla. Siinä oli itsellä enemmän työtä pysyä kärryillä, mutta suoritukset olivat silti ihan hyvät, kun ei tuolta keskittyminen mihinkään kadonnut. Ensiviikolla onkin muistaakseni (?) kurssin viimeinen kerta, joten ulkona treenailut loppuu siihen. Alkaa tuo valokin olemaan vähissä kahdeksan aikoihin, joten ihan mukava jättää ulkotreenit kevättä odottelemaan.
Viikonloppu menikin sitten taas Salossa vanhempien luona, josta kuvatkin ovat. Käytiin mm. Roope-collien ja kaverin kanssa lenkillä, sekä isän löytämillä sieniapajilla sienestämässä. Nyt sain vihdoinkin pakastimen täytteeksi sieniä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti