lauantai 9. kesäkuuta 2012

Veripurkki kädessä oot hyttysten ystävä

Olen jo pitkään suunnitellut Ässälle verijälkeä, joten torstaina tein sille sen ensimmäisen kunnollisen verijäljen. Sekosin niin pahasti askeleita laskiessani, että tarkkaa pituutta en tiedä, mutta n. 100m varmaankin. Jäljessä oli yksi kunnon 90 asteen kulma ja lopussa ruokapalkka ja verirätti, jolla jäljen vedin. Jälki sai vanhentua lenkkimme ajan, eli n. tunnin. Maasto oli sammaleista kuusimetikköä, jossa riitti hyttysiä. Kummasti ne hyökkäsivätkin heti kimppuuni, kun kävelin avonainen veripurkki kädessäni siellä. Pitää yrittää katsoa jäljelle paremmat maastot ensikerralla, sillä suojausyrityksistäni huolimatta oli naamani loppupäivän ihan paukamilla..

Ässä oli heti alussa todella kiinnostunut verijäljestä (ylläri), ja alkoikin jäljestämään sitä hitaasti ja tarkasti. Ihmisjälkeä se yleensä viilettäisi hirveää vauhtia, mutta nyt se paneutui hommaan. Kyllä se vauhti sitten loppua kohden kasvoi jonkin verran, mutta hienosti se suoritti myös kulman. Pienen matkaa jatkoi eteenpäin, mutta palasi sitten ja jatkoi oikeaan suuntaan. Kulmia ei ollakkaan pahemmin ennen tehty ihmisjäljessä, joten siihen nähden oikein erinomaisesti! Selvästi luontainen lahjakkuus ;) 

Viimeviinkonloppuna kävimme myös Salossa, jossa mm. teimme äitini ja isäni kanssa kalliokiipeilylenkin. Ei se gps:n mukaan pitkä ollut, mutta sisälsi paljon kunnon nousuja, joten tulihan siinä kuntoiltua. Teki varmaan hyvää Ässän takapäälihaksillekkin. Isä napsi pokkarillaan muutaman kuvankin.





1 kommentti:

Teuvo Vehkalahti kirjoitti...

Hyvää Juhannusta toivottaa Teuvon kuvat Noormarkusta www.ttvehkalahti.blogspot.com