maanantai 3. syyskuuta 2012

Hyvästi kesä



Viimeiset kukkaispoika-kuvat kesältä

Nyt alkoi koulu, joten taas on minulla ja Ässällä totuttelemista. Onpahan aikaa ja intoa taas enemmän treenata koiran kanssa, vaikka kyllä sitä omalla tavallaan töihinkin kaipaa. No, eletään hetkestä ja nautitaan taas kasvaneesta treeni-innosta!

Koulu on nyt toistaiseksi tuntunut kevyemmältä kuin töissäolo, vaikka tälle syksylle on kyllä hurjat määrät opintoja edessä. Minun pitäisi nyt kirjoittaa kandi sekä käydä huikeat määrät kursseja.. Silti on hirveä hinku koulutuskentille, ja tälläkin viikolla on viidet sovitut treenit + fyssarikäynti keskiviikkona. Kumma, miten koulun ohella jaksaa enemmän.. Johtuukohan pienemmästä työmäärästä vai rutinoitumisesta, koska itse stressaan välillä vähän liikaakin uusia juttuja. Pianhan se selviää, sillä eiköhän tämä syksy työllistä kunnolla ja olisihan mun tarkoitus töissäkin joitain päiviä käydä.. 

Katsottuani kaverini tokokoe-videon, on mua taas purrut tokokoe-kärpänen. Näin tämä tokointo menee aaltoina, välillä on kovalla tarmolla treenausta kokeita varten ja välillä taas kaikkea muuta kuin tokoa.. Kai tämä vain on sitten oma tyylini treenata. Kadehdin kyllä joidenkin ihmisten tarmoa treenata jatkuvan tasaisella tarmolla ja viedä hommia eteenpäin. 

 "Eikö tässä olisi hieno paikkamakuu?"

Tänään olikin taas Herwoodin hauvojen tokotreenit pitkästä aikaa, ja nehän menivät oikein mukavasti! Oma asenteeni oli koko treenien ajan varsin positiivinen, ja se näytti vaikuttavan ilahduttavasti Ässäänkin. Harjoittelemme nyt palkattomuutta, eli yritän pikkuhiljaa pidentää palkkaamisen välejä. Tämä on ollut meille (minulle) monesti kompastuskivi ja hyydyttänyt innon lajiin, mutta ehkä saadaan se nyt pelittämään. Palkan purkissa pitäminen tuntuu olevan hyvin toimiva keino Ässälle ja myös leikkimisestä on ollut apua innon nostattajana. 

Jos joskus pääsemme tokokokeisiin asti, niin sen kunniaksi leivon kyllä kakun. Ja Ässälle tietysti omansa.


"No nyt puhut asiaa!"

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Bongasin vastikään blogisi ja tajusin että taisin nähdä teidät alkuviikosta (olisiko ollut tiistai) näyttelijänpuistossa toisen valko-mustan cockerin sekä parin pienemmän koiran (chihuja ehkä?) kanssa. Asun itse kyseisen puiston vieressä ja olin liikkeellä orange roan värisen cockerin pennun kanssa. Voisi olla hauska joskus treffata vaikka näyttelijänpuiston koirapuistossa, jos Ässä jaksaa touhuta pennun kanssa :)

Terkuin Essi ja Oiva

Anne kirjoitti...

Juu, me ihasteltiinkin kauempaa sun pentua, kun ohi menitte :) Kyllähän me ihan mielellään voitaisiin treffata, muita cockereita on aina kiva nähdä! Voin pyytää myös tiistaina olleen Ada-cockerin omistajineen mukaan.

Ässä on aika valikoiva seurastaan, joidenkin kanssa leikkii ja toisten ei, joten siitä en osaa sanoa. Mutta Ada kyllä rrrakastaa kaikkia ja on muutenkin tosi hyvä muiden koirien kanssa. Eli siitä varmaan saa mukavan leikkikaverin pennulle :)

Laita vaikka mailia anneliinius ät hotmail.com, niin voidaan sopia joku aika!

Anonyymi kirjoitti...


Moi!

Laitoin mailia, toivottavasti tuli perille :)

-Essi

Anne kirjoitti...

Vielä ei ainakaan näy, meniköhän oikeaan osoitteeseen?

Anonyymi kirjoitti...

Kokeilen uudelleen! Osoite kyllä näyttäisi olevan sama kuin tuo antamasi, mutta tiedä näistä, eka yritys taisi lähteä jonnekin bittiavaruuteen :D

Anne kirjoitti...

Hm sähköposti on näköjään nakannut sun viestit roskapostiin automaattisesti.. (Puhumattakaan muistakin tärkeistä viesteistä, mukavaa!)