maanantai 12. marraskuuta 2012

Huligaanimarsuja ja huutotanssia

Auringon jälkeen koitti harmaus. Flunssakin koittaa tehdä tuloaan. Kandia pitäisi tehdä. Mutta! Tänään sain iloisia uutisia, että Maailman marsulassa on syntynyt Rambon poikaset! Viisi kappaletta mustia söpöläisiä, kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Aika monta siis, on mahtanut olla iso maha. Poikue ja emo voivat kuuleman mukaan hyvin.



Väliin vähän Ässä-asiaa. Perjantaina oli tanssitreenit, mutta tän päivän toko oli peruttu. Aika monet tokotreenit on nyt jääneet välistä. Näin ollen meillä ei Ässän kanssa ole muuta harrastelua ollut, kuin  tanssi. Sitä sitten kotonakin treenaillaan, tosin hieman vähäisesti. Nyt ei olla lenkkeiltykään erikoisesti, vaikka on Ässä käynyt juoksulenkeillä. Tuntuu raukka olevan hieman tylsistynyt. Noh, keskiviikkona mahdollisesti mennään chihu-tyttöjen Hillan ja Naavan kanssa lenkkeilemään ja perjantaina on taas tanssitreenit, joten onpa loppuviikoksi edes jotain kivaa ohjelmaa. Pitää myös skarpata tuon kotonatreenailun kanssa.


Viimeperjantain tanssi oli taas tosi kivaa Ässästäkin, varsinkin kun viimeisestä pikkupujottelusta sai taskusta ylläripalkkana broilerinsiiven. Treeneissä oli aiheena eri "liiketasot" eli liikkuminen eri tasoissa, kyykyssä, varpaillaan, maassa. Tehtiin erilaisia kontaktissa kulkemisia ja opeteltiin käyttämään koko kenttää. Ässä oli ihan hämillään minun kävellessäni kyykyssä tai hyppiessäni, mutta tuli kuitenkin mukana ja oli innostunut. Sitten ohjaaja näytti erilaisia lattiatasossa tehtäviä temppuja, joista aloin opettamaan Ässälle käsien välistä pujottelua. Hyvin se hokasi tempun jo tunnilla, mutta sehän osaa jo jalkojen välistä pujottelun.

Ässä oli taas tunnilla kyttä. Se herkästi ärjyi muille koirille niitä katsoessaan, mutta tarjosi kyllä innolla mulle kontaktia jatkuvasti. Joskus olen opettanut, että älä katso muita, katso minua. Mutta eipä ole sekään hyvä, sillä jos joku tilanne tulee äkisti eteen niin menee Ässällä koko pakka sekaisin. Se on ilmeisesti niin kierroksilla tuolla treeneissä, että on sen takia niin herkästi laukomassa ärräpäitä muille. Olenkin yrittänyt saada sitä rauhoittumaan ja palkannut sitä, kun kykenee katsomaan muita rauhallisessa mielentilassa. Eipä vain ole helppo saada näitä tilanteita, ja viimeksi tämä onnistui vasta tunnin loppupuolella.. Sitä ennen se oli karannut kiukkuamaan inhokkikoiransa luokse kummallisia kävelyitä tehdessämme, sillä ei hämillään ollessaan oikein osannut muakaan katsoa. Onneksi se tilanne oli äkkiä ohi, kun sain häädettyä Ässän pois toisen koiran luota. Lopputunnista Ässä oli rauhoittuneempi, ja suht lähellä ollessaan katsoi tätä inhokkikoiraa rauhallisesti ja heilutti häntää. Siitä annoinkin sitten rauhallisesti kehuen hyvät palkat. Jospa se siitä oppisi.. Ärsyttävää treenata jatkuva pelko persiissä, että milloin se lähtee riehumaan muiden luokse.

Ässällä kävi myös äksidentti. Makoilin illalla telkkaria katsellen sohvalla, ja Ässä makoili jalkopäässä. Pyysin sen mahani päälle makoilemaan, ja se tulikin siihen suloisesti tuhisemaan. Makoiltiin siinä ja rapsuttelin kaikessa rauhassa Ässän turpaa, kun se yhtäkkiä vinkaisi ja oli nousemassa. En heti päästänyt sitä menemään, sillä ajattelin huulessa olevan jotain. Sitä rapsutellessahan se vinkaisi. Ei reagoinut sen koskemiseen enää mitenkään ja halusi vain pois, eikä huulessa näkynytkään mitään. Ässän hypätessä lattialle se sitten menikin kolmella jalalla, oikea takajalka oli poissa pelistä.. Ei astunut sille ollenkaan, eli polvi meni ilmeisesti pois paikoiltaan. Sitten ravisteli itsensä, ja alkoi taas mennä normaalisti, eli sai jalan kuitenkin takaisin paikoilleen. Että silleen, jalka meni siis pois paikoiltaan makoillessa.. Ollaan jo ennestään varottu Ässän nostamista väärin ja ettei esim takaluukusta hyppäisi jäiselle maalle eikä muutenkaan liukastelisi. Mutta näköjään voi mennä näinkin "helposti" pois paikoiltaan. Toivotaan, ettei nyt ota ihan tavaksi tuota polvien poismuljauttelua.. Vähän kyllä huolestuttaa.
 

Loppuun vielä marsuasiaa. Rambo on ollut lähipäivinä oikea riiviö!  Nyt marsulapsien synnyttyä ajattelin täällä jo kauhulla, mitä kaikkea Rambo mahdollisesti keksisi tyttönsä kanssa (jos meille nyt sieltä sellainen siunaantuu), jos se on yhtään isäänsä tullut. Tuo villitsee Mustikkiakin täällä tekemään kaikenlaisia jäyniä. Tänäänkin riehuivat tuolla häkissä, joten päästin mokomat lattialle riehumaan. Rambo juoksi hulluna lattialle, ja väkisin oli päästävä sohvan alle kaikkien aitojen läpi. Viikottain se keksii/tekeekin jonkun porsaanreiän, ja pääsee sinne. Kumma kyllä tulee pois, kun käsken, että "Pois, Rambo, Pois!". Kuulianen sentään. Nykyisin se ei enää pelkää jalkaakaan kuten ennen, pitää olla tarkkana ettei jää alle. Eilen iltajuoksuillaan kuuli meidän syövän keittiössä, jolloin juoksi suorilta jääkaapille kerjäämään herkkuja. Ihme epeli. Rambon lapsien mukana olisikin hyvä laittaa jotkut varoituslappuset, että omistajarukat tietävät mihin ovat ryhtyneet. ;)

2 kommenttia:

Jannika kirjoitti...

Hahaha Ässäkin on vähän turkissa! Jedi näyttää tällä hetkellä ihan samanlaiselta karvapörröltä :D

Anne kirjoitti...

Joo, pieni viiksivallu oikein :D Juuri sen tosin trimmasin, vielä vain ei ole kuvia tullut otettua. Kropan turkin jätin "lämmittämään" vielä hetkeksi, joten nyt meillä on sellainen muodikas käpylehmä-look!