Eläintarha hoitolassa

Viikonlopuksi karautin marsujen ja Ässän kanssa Saloon, kun puolet eläintarhasta lähti äidin luokse hoitoon. Matka ei kuitenkaan sujunut ihan ongelmitta, sillä Mustikki oli onnistunut boksissa tökkäämään silmänsä heinään.. Oli niin silppuista korsiheinää, ettei sinänsä ihme. Onneksi päästiin lauantaina eläinlääkärille ja saatiin silmätipat. Nyt joutuu äitirukka sitten laittamaan Mustikille silmätippoja tämän viikon, onneksi (ihmisten)hoitajana on asiasta pitkä kokemus takana. Pahoittelin äidille eläimistä aiheutunutta vaivaa, mutta hän tuntui olevan ihan iloinen hoidokeistaan. Onhan se mukavaa, jos niistä on iloakin eikä vain vaivaa.

Mustikki-rukka

Kovin yritin eläinlääkärille soittaessa vonkua, että saisin silmätipat ilman eläinlääkärikäyntiä. Noita tippojahan on kahdenlaisia, toiset menevät puhtaasti tulehtuneeseen silmään ja toiset  naarmuuntumisen aiheuttamaan silmätulehdukseen. Tämä tapaus nyt oli aika selkeä, kun boksista ottaessa Mustikin silmäluomen alta törrötti korsi.. Hoitaja ei kuitenkaan taipunut ja lääkäriin jouduttiin. Lääkäri vilkaisi silmää "tulehtunut on", kuunteli tarinani ja haki tipat. Että näin. Onneksi oli kuitenkin mukava eläinlääkäri ja antoi vähän alennustakin, joten selvittiin "vain" 70 eurolla (lääke taisi olla n. 6e..). Kotona isäni tarinoi heidän maatilansa kissoista, jotka eivät ikinä käyneet eläinlääkärissä ja elivät silti 20 vuotiaiksi, kunnes kettu ne vei. Pitäisi kuulemma hankkia sellainen. Ässäkin olisi terveempi, jos se olisi ollut se naapurista haettu pystykorva-mix. Kerroin, että pystykorvilla on epilepsiaa, jolloin keskustelu kääntyi takaisin kissojen paremmuuteen.

Cockeri oli ihan fiksu rotuvalinta

Myös marsujen häkkiviritelmä meni uusiksi. Ensinhän niiden piti päästä isoon taikakuutioaitaukseen, mutta laitoin ne oman nukkumiseni takia olkkariin 120 cm tehdashäkkiin pariksi yöksi. Ihmeen hyvin ne sinne mahtuivat, entinen kolmen poikamarsun laumani olisi kiskonut toisensa kappaleiksi niin pienessä tilassa. Äitini mielestä tehdashäkki olisi hänelle helpompi siivoksen ja muun elämän kannalta, joten marsuttimet jäivät häkkiin. Pienihän se on verrattuna kotimme aitaukseen, mutta ehkä ne kuukauden siinä selviävät. Neuvoin äitiä päästämään täystuhot lattialle ulkoilemaan, jos ne alkavat flippailemaan liikaa.

Pellettikin vaihtui vähän huonompilaatuiseen, koska Salon ainoa hyvää pellettiä myyvä kauppa oli mennyt konkurssiin.

Sitten koitti se reissun hankalin osuus, Ässän jättäminen. Olin keksinyt ovelan suunnitelman Ässän "harhauttamisesta". Minulla oli iso matkareppu mukana, jonka usein muutenkin otan Saloon. Nyt kuitenkin pakkasin sen täyteen eläinkamaa, jotta pystyisin jättämään sen Saloon. Yleensä Ässä reagoi vahvasti repun pakkaukseen, koska tietää kotiinlähdön koittavan. Kyllä se nytkin aavisteli puuhistani minun lähtevän vähän kauemmaksi aikaa, mutta repun jäädessä vielä koskemattomaksi se ei stressannut. Ässä tietää, että ilman reppua en lähde. Ajatus lohdutti myös minua, Ässä tietäisi minun tulevan hakemaan repun ja samalla myös sen. Niinpä lähtöhetki oli yllättävän rauhallinen, Ässä kyllä meuhkasi lähtöni aiheuttamaa jännitystä ja muita juttuja, mutta se ei jäänyt ahdistuneena huutamaan perääni. Minun sen sijaan oli ennen lähtöä rutistettava sitä, eikä silmien kostumista ihan voinut välttää. Mutta oli mukava nähdä Ässän jäävän reippaana kotiin.

Viikonloppuna nautittiin vielä ihanista aurinkoisista ulkoilusäistä täysin rinnoin ja Ässäkin riekkui ihan onnessaan keväisillä metsäpoluilla. Oli lammikoita ja hajuja, ihanaa! Kuvia albumissa.

 

Löytyy lammikoita

 

 Sinkoilua

 Luntakin oli vielä, nam.