Konna ja kaksi jyrsijää

Meidän perheen gerbiileistä eli kotoisammin kurpitsoista ei ole tullutkaan kirjoiteltua niiden kotiutumisen jälkeen, josta siitäkin on jo useampi vuosi. No, koirablogihan tämä vissiin on olevinaan. Tänään tuli kuitenkin kuvailtua jyrsittimiä niiden ulkoillessa vessassa, meidän ainoassa gerbiileille turvallisessa huoneessa. Minne tahansahan näitä ei voi valtoimenaan laskea, sillä mielellään sujahtelevat ties minne koloihin sekä nakertelevat itselleen kulkureittejä (jo edesmennyt gerbukaksikkoni teki aikoinaan pesänsä patjani sisälle!)

Syksyllä kaksikolle tulee ikää mittariin kolme vuotta, eli eivät mitään nuoria poikia enää ole. Tullessaan varsinkin Pippin (vaaleampi) oli arka ja mahdoton pitää kädessä. Pari kertaa tikkasi sormeen niin, että veri lensi. Rauhallinen elämä ja ikä ovat tehneet tehtävänsä, joten nykyisin käsittely on helpompaa. Varsinkin vapaana ollessaan tulevat mielellään kiipeilemään lattialla istuvan ihmisen päälle ja hyppäävät kädelle siementen toivossa.

Ässä ei ole ikinä välittänyt mistään meillä asuneista vipeltäjistä sen enempää, eivätkä gerbiilitkään sitä kiinnosta. Femma taas päivystää mielellään vessan oven takana ja olisi erittäin kiinnostunut tarkastelemaan noita nopeita vipeltäjiä lähemmin. Femman sisko on toiminut maalla menestyksekkäästi pariin otteeseen rottakoirana (huom. tämä oli siskon ihan omakeksimä harrastus :D), joten Femma on pidetty visusti erossa gerbiilikaksikosta.

Merri

Pippin

Kaverin kaa painimatsia!

Paljonkohan painan?

Kilpikonnamme Killenkään kuulumisia ei ole jaettu hetkeen. Tällä hetkellä se asuu äitini hoivassa, sillä iso terraario olisi ollut hankala mahduttaa asuntoomme. Killehän tuli meille parikymmentä vuotta sitten minun ollesani vielä peruskoulussa, joten Kille on perheemme "yhteinen" lemmikki. Tyytyväiseltä se vaikutti elämäänsä, vaikka nokka olikin kasvanut taas liian pitkäksi.

Kille on siitä helppo kaveri, että sitä kohtaan Femmallakaan ei mielenkiinto kestä kovin kauaa. Ei vissiin ole tarpeeksi nopea jahtileikkeihin..?