sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Utsjoki ja Pohjois-Norja

Ja niin me lähdettiin reissuun. Matka alkoi maanantaina illalla juna-asemalta, jossa hypättiin Femman kanssa yöjunaan. Oma hytti olisi ollut turkasen kallis, joten hyödynnettiin VR:n tarjousta istumapaikoista ja matkustettiin 28 eurolla (+5e lemmikkimaksu) Rovaniemelle asti. Yö sujui ihan leppoisasti Femman nukkuessa häkissään ja minun pötköttäessä kolmella penkillä. Tiistaina matka jatkui bussilla Kaamakselle, josta kaverini haki meidät Utsjoelle tunnin automatkan päästä. Perillä oltiin niin ajoissa, että ehdittiin vielä iltalenkillekin pimenevään tunturiin.

Varoitus: tämä teksti on kilometrin mittainen ja täytetty noin miljoonalla kuvalla. Osa kuvista Tanjan ottamia. Lisää kuvia löytyy täältä.

Utsjoki-city pilkistää ja silta Norjaan. Tenojoen toisella puolella kaikki on Norjaa.


Matkalla tunturiin

Femmalla ja Kidellä oli heti alusta asti meno päällä. Chihutytöt Naava ja varsinkaan Hilla eivät oikein arvostaneet kakaroiden menoa, vaikka loppulomasta taisivat jo tottua painimölinään. Onneksi pennut osasivat myös rauhoittua toistensa seurassa, joten ihan jatkuvaa painiruljanssia ei tarvinnut isompien kestää. Viikon aikana painimatseissa nähtiin mm. spanielin päälläistuntaa, taklauksia, kuperkeikka-hämäyksiä, vaanintaa, tarkkoja lappukorviin tähdättyjä hyökkäyksiä sekä piraijamaista sokkona napsivaa hammastelua. Siinä missä spanieli vaan ajattelematta hyökkää ja napsii hampailla ympäriinsä, pohti tämä pieni paimenpirulainen selvästi erilaisia taktiikoita lappukorvien menoksi. Ja kehittyikin viikon aikana siinä aika hyväksi pakottaen Femmankin miettimään omia liikkeitään. Ei käynyt aika tylsäksi näitä seuratessa.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä eli keskiviikkona lähdettiin kaverin "takapihalla" avautuvaan tunturiin tutustumaan Utsjoen maastoon. Aika komeaa oli. Femma oli riemuissaan, kun oli tilaa juosta ja lampia pulikoida. Päälle parituntisen lenkin aikana se ei juuri tainnut pysähtyä. Porojakin nähtiin etäältä.

 Kaukana näkyy Norjan lumihuippuiset vuoret

 
Femma oli erityisen kateellinen näistä uima-altaista

Tuuli pöllyttää pienen söpön bortsun suureksi karjalankarhukoiraksi

Torstaina tehtiin useampikin retki, josta toinen suuntautui hyvin tuulisen Ailikas-tunturin laelle, joka on aivan Utsjoen vieressä. Tuuli ei ollut edes pahimmillaan, vaikka siihen pystyi melkein nojaamaan kaatumatta. Poroerotukset ovat kuulemma juuri aluillaan, joten poroja ei enää näkynyt. Illemmalla tehtiin vielä reissu Tenojoen varteen, mutta se jäi kokonaan kuvaamatta.


Tuuli vie turkin ja korvat mennessään.


Vaivaiskoivua ja variksenmarjaa riitti



Etsi kuvasta spanieli. Femma lempipuuhassaan, ei haitannut tuuli tai kylmä.

Onnellinen rypenyt spanielin turjake.

Sitten alkoikin homma mennä jännäksi, nimittäin torstai-iltana joukkomme kasvoi kahdella ihmisellä ja yhdellä kiinanharjakoiralla. Femma oli innoissaan uusista ihmisistä ja Nele-koirasta, mutta Nele piittasi pennuista tasan yhtä paljon kuin Hilla ja Naava. Femma osasi onneksi hienosti mennä lauman jatkona, vaikka ei suurta suosiota saanut kuin Kideltä. Onni on omistaa sosiaalinen koira, Ässän jälkeen sitä osaa arvostaa. Perjantaina retkeiltiin jälleen lähituntureissa auringon paisteessa.

 Matkalla tunturiin



Toinen siisti, toinen turjake, nättejä molemmat


Urpo ja Turpo taas vauhdissa Ailikaalla, Naava toimii poliisina

 Koko konkkaronkka

Tanja sai napattua Femmasta ja Nelestä näinkin hyvän pönötyskuvan.

  Maisemat Ailikkaalta oli aika mukavat, Nele poseeraa ilta-auringossa. Tanjan ottama.

Lauantaina päästiin itse asiaan ja suunnattiin nokka kohti Norjaa. Utsjoellakin riitti katseltavaa ja upeita maisemia, mutta naapurimaakin oli nähtävä. Lauantaina tähtäimessä oli Hamninbergin hylätty kalastajakylä (jonka asuntoja ihmiset nykyisin pitävät ilmeisesti mökkeinä) ja missä sijaitsee myös Euroopan koillisin kohta. Välipysähdykset tehtiin Suomen puolella Nuorgamissa sekä Norjassa Mortensnesissä ja Vesisaaressa eli Vadsøssa.

 Nuorgamissa pysähdyttiin tunturiin ulkoiluttamaan koiria. Kuvassa tunturikoivuja.

 Mortensnesissä. Keskellä uhrikivi, jolle entisaikain saamelaiset uhrasivat kalaöljyä hyvän kalaonnen saamiseksi. Paikalla oli myös iänaikaisten kotien kivikehiä ja muuta vastaavaa. Tanjan ottama.


Hamninbergin kalastajakylästä


 
Majakkaa oli päästävä katsomaan!

  Kohta perillä!

Karua rantaa

Aurinko laski, ennenkuin ehdittii kiivetä näiden yli takaisin autolle. Onneksi oli hyvät lamput.

Tämä reissu loppui autolle päästyämme öiseen piknikkiin ja biitsillä kävelyyn kuun valossa. Kuva Tanjan ottama.

Sunnuntaina oli toinen reissupäivä ja tarkoituksena ottaa vähän rennommin, sillä lauantainen kotiinpääsy venähti myöhään. Koirat (tai ainakin pennut) alkoivat olla aika naatteja kaikesta reissaamisesta, painimisesta ja ulkoilusta. Tällä reissulla oli tarkoitus yleisesti kierrellä vähän toisella puolella Pohjois-Norjaa kätköjä hakien (taas yksi harrastus lisää, tällä reissulla opin geokätköilemään) ja päättää päivä Langnesiin. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Norjan puolella tunturissa, jossa Femma alkoi ikäväksi ontumaan toista etujalkaansa. Sen osalta ulkoilut siis loppuivat siihen, mikä ei välttämättä ollut yhtään paha asia. Tassussa ei mitään näkynyt, liekö siis ollut täräyttänyt jalkansa kiipeillessä, juostessa rinteillä tai painiessa.

Femma Norjan tuntureilla

 Aikuisilla oli omat juttunsa, ne menivät kauniisti porukassa pentujen pööpöillessä omiaan.


 Hyvä kuvaus meidän porukasta: Kidellä on joku keppijuttu, Femma liitää nenä maassa kauheaa vauhtia, Hilla ja Naava ovat omistajansa lähellä ja Nele poseeraa iloisena kameralle. Kuva Tanjan ottama.

 Joko otit kuvan, että sais namia?

Lopulta saavuttiin Lagnesiin ja päivä alkoi olla taas lopuillaan.

 Sieltä löytyi jotain toisen maailmansodan aikaisia raunioita, sekä maan alla oleva bunkkeri. Kuva Tanjan ottama.


Kivet olivat vähän erilaisia kuin Suomessa, tämäkin näyttää ennemmin joltain männyn pinnalta eikä kiveltä.


 
 Auringon laskiessa pidettiin taas piknikkiä ennen kotiinlähtöä, maisemissa ei ollut valittamista. Kuva Tanjan ottama.

Maanantaina koitti lopulta kotiinpaluun hetki. Lähdettiin suhteellisen ajoissa ajelemaan autolla ja pysähdyttiin matkalla ulkoiluttamaan koiria. Femmalla oli taas vauhti päällä, mutta vähäisen ontumisen takia liikkumista rajoitettiin edelleen. Ajeltiin matka kahdessa osassa, joten yötä vietettiin Kemissä eräässä hotellissa. Femma ja Nele tulivat hyvin toimeen, kun Femma osasi kunnioittaa harjakoiran oman tilan tarvetta. Taas olin kovin iloinen sosiaalisesta spanielistani, joka oli niin ongelmaton matkustettaessa. Tiistaina päästiin vihdoin kotiin. Ontuminenkin loppui jo tiistaina ja Femma on kestänyt jo normaalia lenkitystä, onneksi. Hetkellinen ankeus koitti palatessamme tuntureiden laakeasta normaaliin suomalaiseen ihmisiä ja autoteitä vilisevään metsään, mutta onneksi täällä uudessa asuinpaikassa on vielä paljon tutkittavaa. Eilen esimerkiksi löydettiin taas hyvä väylä uusille metsäbaanoille, missä saa koirakin painaa mielensä mukaan. Vielä kun Ässän saisin kotiin, niin olisi aika hyvä olla.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Muutoksen tuulia


Hirmuisen pitkä blogitauko tähän väliin, joten kerron heti ekaksi kaksi tärkeintä asiaa: muutto suoritettu onnistuneesti ja Ässän vointi on nykyisin jopa hyvä!

Ensiksi lyhyesti muutosta. Ässä lähti muuttoa pakoon vanhemmille, ettei sen tarvinnut mahdollisesti kipeänä kärsiä lisästressistä ja muusta sählingistä. Lisäksi meidän muuttoapulaisemme (kiitokset heille ja muillekkin suuresti avusta!) toivat mukanaan omat koiransa, joten eihän siitä sopasta olisi tullut yhtään mitään: yksi karkaileva koira, kaksi jatkuvalla syötöllä painivaa kakaraa ja siihen päälle vielä kaikkia vihaava Ässä. Joten Ässä meni äidille ja kaikilla oli parempi mieli.

Femma sen sijaan sai olla muutossa mukana ja oikein pätevänä olikin. Pienenä koirana (vaikka se nyt näyttääkin pentukarvansa kanssa hirveän muhkulta) sen sai tungettua täyteenkin autoon ja osasi se kohtalaisen kiltisti odottaa alun vastaväitteistä huolimatta uudella asunnollakin. Pientä levottomuutta oli muuton jälkeen ilmassa yksinolojen suhteen, joka esiintyi lähinnä minun vahtaamisenani, mutta sekin tuntuu jo jääneen. Oma piskuinen piha on ihan parasta ja naapurin linnunruokintapiste vielä parempaa.

  
Pieni muuttoapulainen pelkäsi jäävänsä kyydistä! Myös uuden kämpän sauna on parasta, sinne pitäisi aina päästä mukaan löylyihin. Kumma koira.

 Jinna tuli muuttoavuksi viihdyttämään Femmaa takapihalle ihmisten puuhaillessa.

No nyt on piha!

Viimeksi tänne kirjoitellessani Ässä oli juuri käynyt ortopedilla ja saanut cartrophen kuurin, eli neljä pistosta viikon välein. Eläinlääkärireissun jälkeen käytiin ihan pohjalla, sillä kaksi viikko Ässä kieltäytyi täydellä kipulääkitykselläkin kaikesta lenkkeilystä ihan totaalisesti. Hetken taas jo ajattelin, että tässäkö tämä nyt oli - pistokset eivät auta, joten selkä lienee ihan totaalisen romu. Kuitenkin kahden viikon eli kolmannen pistoksen jälkeen Ässä eräänä päivänä kuin taikaiskusta oli taas ihan eri koiraa. Lenkille se lähti mielellään ja eräänä päivänä ei olisis suostunut tulemaan sisälle ollenkaan! Kipulääkettäkin uskalsin vähentää puoleen ennenkuin se lähti äidille hoitoon eikä siitä seurannut niin mitään ongelmia. Vielä lenkit eivät mitään kovin pitkiä olleet, mutta puolikin tuntia meni ihan hyvin.


Lenkin loppupuolella poseeratessa jo hieman ilmeestä näki, että alkoi raja tulla vastaan.

Hoidossa ollessaan Ässä pääsikin mökkeilemään ja uimaan itselleen korvatulehduksen. Tällä hetkellä Ässä on ollut ilman kipulääkettä jo pari päivää tehden jopa tunnin metsälenkkejä! Aivan uskomatonta. Toivotaan, että sama meno jatkuu tulevaisuudessakin. Kova ikävä olisi jo saada karvanaama kotiin.

Tälläiset mökkiterveiset tuli puhelimeen: Ässä kuulemma karkaili veljeni perään tämän mennessä kalaan, joten se piti hakea kanootilla takaisin kotiin. Pääsi se onneksi välillä mukaan kalareissuille.

Muutenkin syksy tulee menemään taas aika haipakkaa. Huomenna lähdetään Femman kanssa viikoksi Utsjoelle kaveria moikkaamaan ja seikkailemaan chihutyttöjen ja Kide-bortsun seuraksi. Jännä reissu siis tulossa. Femma myös pääsi treenaamaan TAMSK:in koiratanssin valkkuryhmään, joten tanssintäytteinen vuosi on tulossa. Syksyllä osallistutaan Femman kanssa impulsiivisille koirille tarkoitetulle kurssille, jolta haetaan hallinta-apuja tälle lintubuumille. Minähän heitin jo hanskat tiskiin sen osalta, että pakko tuota on joskus jossain vapaana pitää. Tämän päätöksen myötä tuli arjesta paljon mukavampaa molemmille, vaikka tuo välillä vapaana ollessaan tykkääkin aiheuttaa harmaita hiuksia tehden jonkun pienen lenksan kauemmas pois silmistä..  Eräällä kurssilla juuri käytiin ja saatiin taas hyviä vinkkejä tuon koulimiseksi, joten ehkä se taas tästä. Vähän kyllä jännittää, onko mulla aikuisena hyvin pelittävä koira vai totaalisesti näpeistä karkaava kuuraketti. Ja paljonko vaikuttaa tämänhetkinen (teini?)ikä ja paljonko tuo vielä itsenäistyy iän karttuessa. Ja ehdinkö siihen väliin koulutuskikkailemaan kääntäen homman vielä omaksi voitoksi. No, se jää nähtäväksi. Kristallipallo olis välillä aikas kiva..

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Väliaikatietoja ortopedilta

Käytiin eilen Ässän ja Femman kanssa ortopedillä, aika jota jo kuukausi on odotettu.

Ensin tutkittiin Femma. Koska olen vainoharhainen sairaan koiran omistaja, teetätin samalla kerralla sillekin ontumatutkimuksen (eli onko mikään paikka kipeä). Lisähintaa ei tullut kuin 20e ja tulos oli mitä lohduttavin: raajat ovat kuulemma hyväasentoiset, polvet normaalit ja lonkat käsin tunnustellen tiiviit. Jee! Nyt vain toivotaan, että ne myös pysyy sellaisina :) Likka sai kovasti kehua luonteestaan, sillä vaikka virtaa ja touhua riittää pienen kylän tarpeisiin, osasi se hienosti keskittyä lääkärin pöydällä ja katsoa vuoroin vakavana minua tai lääkäriä silmiin "joo hei tiedän, nyt tutkitaan, pitää olla nätisti". Lääkäri-setä oli ihan myyty. Esittäessäni huoleni Femman lihaksiston kehittymisestä metsälenkkeilyn ollessa paussilla lääkäri totesi tällaisen koiran kyllä liikuttavan itse itsensä. Lihaksetkin oli kuulemma kuin vuotiaalla, huhhuh. Ei ihmekkään, että meidän muskelimimmi ei ikinä ole kauhean pentumaisen ruipelo ollut.. Se kun taitaa käydä salaa salilla. 
 
 Pöydällä oli niin kivaa, ettei pois malttanut lähteä

Ässän vuoron koittaessa se ei ollut mitenkään mielissään lääkärin käsittelystä ja alaselkää kokeillessa pisti ärinät pystyyn. Lonkkaa manipuloidessa taisi sattua tosi kovasti, koska silloin reagoi oikein kunnolla eikä lopettanut ärinää heti käsittelyn loputtua. Pöydältä alas päästyään se meni kuitenkin heiluttelemaan lääkärille häntää ja hakemaan rapsutuksia. Minkäs se spanieli luonteelleen voi :) Kuvaamaan ei tällä kertaa ryhdytty.

Lääkäri kertoi seuraavaa:

"Ässä liikkuu takapäätään varoen takaselkä hieman koukussa ja lantio pystyssä asennossa. Etujaloissa ei tällä hetkellä ole normaalista poikkeavaa. Takaselän alue on arka erityisesti lanne-ristiluu-liitosalueelta. Syvät vatsalihakset ovat hyvin kipeät, mikä liittyy pitkään jatkuneeseen selän köyristelyyn. Lonkkaa koukistavat lihakset ovat kipeät ja jännittyneet molemmin puolin, oikea lonkka hieman rutisee taivutellessa ja molemmissa lonkissa taaksetaivutus sattuu. Lonkkien manipulointi niin, että nivelkapselia hiukan venyttää, sattuu voimakkaasti. Vasemman polvilumpion sivussa tuntuu edelleen tikkirivi, koska paraneminen on vielä kesken. Kummassakaan polvessa ei tunnu aristusta tai täyttymistä, polvilumpiot pysyvät hyvin paikoillaan. Oikeassa polvessa olevien teräsimplanttien ympärillä ei ole turvotusta tai aristusta.

Oireiden perusteella kyseessä on lonkkanivelten akutisoituminen. Tämä sopisi kuvaan, koska lonkissa oli alkavaa nivelrikkoa jo ennen polvien operointia ja lonkat ovat vuorotellen kuormittuneet enemmän toipumisaikana. Myös takaselän kipua aiheuttavat muutokset ovat mahdollisia (esim. spondyloosi tai välilevyvaivat).

Hoitoon aloitetaan Cartrophen-lääkitys tulehduskipulääkityksen rinnalla. Tulehduskipulääkettä kannattaa käyttää vielä viikon verran täydellä annoksella, sen jälkeen vähintään viikon ajan puolella annoksella. Lonkkanivelrikko yleensä vastaa hoitoon hyvin, sen jälkeen fysioterapiaa suunnitellaan lonkkavaiva huomioiden. Jos kipuoireita jatkuu, lonkat ja takaselkä kannattaa röntgenkuvata rauhoituksessa noin kuukauden kuluttua."

Kuinka ihanaa olisikaan, jos Ässän oireet johtuisivat nyt "vain" lonkkavaivasta ja nivelrikosta! Siinä tapauksessa cartrophen voisi hyvinkin auttaa ja pahimman alkuvaiheen ohi mentyä Ässä voisi mahdollisesti elää pitkiäkin jaksoja ilman kipulääkettä. Tämä olisi ihan parhautta, mutta vielä ei uskalla juhlia. Jos lääkitys ei auta ja kivut vain jatkuvat, saattaa selässä hyvinkin olla ongelmaa. Sitten taas tutkitaan ja mietitään mitä tehdään.


Sisko älä luovuta vielä
Me ollaan vihdoin oikeella tiellä
Matka on pitkä ja kivinen
Mutta älä pelkää
Mä otan sut vaikka reppuselkään
Ja puolet sun huolistasi kannan
Säkin tekisit mulle niin
Älä luovuta vielä