perjantai 30. lokakuuta 2009

Kettistä ja turhaa hutkimista

Oltiin Ässän kanssa tiistaina kettistelemässä täällä Tampereella, ja meillä molemmilla oli kivaa. Tein kettistelyt namilla, jota Ässä rohmusikin into piukassa, mutta hävisi myös vähän turhan helposti hajujen pauloihin.. Suurin syy miksi meillä tottistellaan lelulla. No, kettis meni ihan kivasti, ja Ässä meni tikapuitakin hienosti, vaikka vähän ne jännittivätkin. Ässälle opetettiin myös pituushyppyä niin, että yksi porukasta meni toiselle puolelle houkuttelemaan. Tämän Ässä käsitti pariin kertaan väärin, sillä se juoksi esteen ohittaen "ukon" eteen haukkumaan. No, kyllä se parin kerran jälkeen tajusi, mitä tässä haettiin takaa. Poika oli ihan innoissaan, kun ihmiset jakelivat namuja ja kehuivat.. :) Harjoiteltiin vähän kanniskeluakin, ja poika ei siitä ollut moksiskaan, mitä nyt vähän innostui hytkymään, jos kanto-ote oli huono. Muuten oli kannossa yllättävänkin rauhallisesti.

Tottis on vähän niin ja näin. Itselleni iski pieni kyllääntyminen/turhautuminen, kun tuntui, että junnaamme vieläkin vain tässä samassa etenemättä. Se vaikutti taas siihen, että tein tottista liian "ilottomassa" tilassa, ja se välittyi heti koiraan. Ei siis ihmekkään, jos leikki ei ollut niin hienoa ja iloista.. Kaiken kukkuraksi patukan toisessa päässä ollut naru läimähti Ässää oikein kunnolla turpaan, kun vedin sitä Ässän editse. Ei ollenkaan hyvä.. Sen jälkeen se oli leikissä vähän pidättyväisempi, mutta unohti moisen onneksi pian. Huh. Eli selvittiin säikähdyksellä. Lienee turha sanoa, että leikkasin sen narun heti irti sieltä toisesta päästä, niinkuin minun olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten.

Kuvastaisikohan tämä kuva hyvin mielialaani?
(Ässä siinä avuliasti toimii pipon pidon verran mallina kaverini tulevaa blogia varten.. Hyvin tyytyväisenä kuten naamasta näkee :)


Nyt olen pitänyt parin päivän taukoa tottistelusta, mutta olen kyllä huvikseni leikkinyt Ässän kanssa, ja silloin sen fiilis on ollut todella hyvä! Eli kyllä sillä se fiilis tuntuu siellä olevan, kunhan en itse pilaa sitä ilottomuuksilla tai tyhmyyksillä. Eilen sitten vähän tottisteltiin ja pelkästään leikittiin hyvällä fiiliksellä, ja kummallakin oli ihan kivaa!

Lenkeiltä on taas kerynyt pari kuvasta. Viimeyönä oli sen verran pakkasta, että läheinen järvikin sai pienen jääpeitteen! Tänään myös satoi lunta, joka jopa jonkin aikaa pysyi maassa.


Jäässä koko järvi

Aikaisemmalta lenkiltä

Ei kommentteja: