Viikonlopun raunioseminaari

Tampereella järjestettiin raunioseminaati 23-25.10. Luennoitsijoina olivat ruotsista tulleet Ritva ja Leif Sundberg. Kielimuuria ei kuitankaan tarvinnut pelätä, sillä Ritva entisenä suomalaisena suomensi Leifin opetukset myös ruotsinkieltä taitamattomille. Luentojen ja käytännön harjoitusten aiheena oli heidän tapansa kouluttaa koirakkoja kansainväliseen pelastustyöhön.

Perjantaina 23.10 aloitimme teorian läpikäynnin kuuden maissa kivirannassa Tampereella. Kävimme läpi heidän koulutusohjelmaansa, jolla he valmentavat koirakkoja pelastustehtäviin. Lyhyesti kerrottuna heillä homma meni niin, että ensin sopivat koirakot valittiin soveltuvaisuuskokeella. Sitten alle kuuden kuukauden harjoitusten jälkeen oli ensimmäinen osakoe. Sen jälkeen oli toinen osakoe 12-15 kk harjoitusten jälkeen. Lopuksi oli vielä loppukoe ennenkuin 18 kk harjoitteluaika tuli täyteen. Tämän jälkeen ohjaaja joutui jos jonkinlaisille kursseille, ennenkuin koirakko oli valmis tositoimiin. Koirakon jatkuvaa toimintakykyä kontrolloitiin aina kerran vuodessa erilaisilla testeillä. Lisäksi katsoimme videoita eritavoin ilmaisevista koirista.

Lauantaina 24.10 aloitimme raunioradalla klo 9 aikoihin. Joukostamme valittiin kolme koirakkoa, joiden avulla havainnollistettiin mm. eilen läpikäytyä soveltuvaisuuskoetta. Jokaisen koirankon suoritukset käytiin aina tämän jälkeen läpi. Testeissä testattiin lähinnä koiran innokkuutta maalimiehelle, jota Sundbergit kovasti painostivatkin. Lopuksi otettiin vielä kaikki koirat raunioille, ja tehtiin ennestään tuttua "miljööbaanaa" (en kyllä muista käyttivätkö he siitä jotain toista nimeä, mutta tätä samaa me tehtiin paimion leirillä). Miljööbaanassa siis käveltiin jonossa pitkin raunioita erilaislla alustoilla kiipeilten, ja lopussa nostettiin koira korkealta alas. Sitten tehtiin harjoitus, jossa koirat menivät kahteen riviin niin, että väliin jäi kuja. Siinä vietiin vuorotellen oma koira kujan alkuun, ja kutsuttiin se kujan läpi luokse.

Miljööbaana-mikälie

Koirakuja

Leif näyttää hyvää nostotekniikkaa (mahan alta sekä pannasta kii ja menoks!)

Lauantaina huomasin kyllä hyvin, että Ässän käytöstavat olivat aika retuperällä. Se tempoili ja räksytteli muille koirille minkä kerkesi. Hävetti. Ensin en edes yrittänyt sitä pyytää liki (vierelle), kun ajattelin ettei kuitenkaan tottele siellä. Sitten paloi naama, ja käskytin sen siihen ja sehän tuli hienosti! Sen jälkeen poika olikin hienommin, kun sain pidettyä sen huomion paremmin itsessäni. Tuolla koirakujalla se oli muuten nätisti, mutta hinkui aina räksyttelemään ohi juokseville koirille. Ihan hyvin sekin alkoi sujumaan, kun namilla pidin sitä siinä vierellä. Eli siinä ainakin on parantamisen varaa.

Kuvatodiste, että kyllä se nätistikki oli!

Lauantaina oli illalla taas teoriaa, jossa käytiin läpi mm. koiralta toivottavia ominaisuuksia, erilaisia ympäristöjä, joihin rauniokoira kansainvälisissä hommissa törmää, koiran opettamista itsenäiseen työskentelyyn.. Ja tietysti painotettiin taas moneen kertaan sääntöä numero yksi: Koiralla pitää olla hauskaa! Se koko leiristä jäikin päällimmäisenä mieleeni. :)

Sunnuntaina 25.10 käytiin aamulla lyhyesti raunioilla, jolloin esimerkkikoirilla tehtiin taas pari havainnollistamista. Sitten joukko jaettiin neljään pikkuporukkaan, joissa treenasimme jokaisten koirat. Tässä saatiinkin treenattua tosi hyvin Ässän alustajännitystä, sillä Leif tuli neuvomaan treeniämme.

Raunioilla oli pieni talo, jonne vei ylös metalliset ristikkorappuset. Ylös heitettiin koko pikkuporukkamme, ja sinne lähetin Ässän. Siellä sitä kehuttiin ja syöteltiin, ja kyllähän se siellä iloisesti juoksentelikin, ristikkoalustasta piittaamatta. Itsekkin kiipesin sinne, ja sitten koitti alastulon hetki. Suunnitelman mukaan porukan piti tulla alas Ässä mukanaan, mutta Ässä oli asiasta eri mieltä. Sinne se jäi ylös katselemaan ja tärisemään ja ihmettelemään (Ässällehän tuo alastulo on nyt ollut vähän vaikeaa ennenkin). Sitten Leif käskytti minut sinne ylös laittamaan koiran naruun, ja tulemaan sen kanssa alas kuin en huomaisikaan sen jännitystä, kuin olisin päivälenkille menossa. Kyllähän se sieltä sitten alas tulikin - vetämällä. Harjoituksessa nyt siis näytettiin koiralle, että tässä asiassa ei ole mitään ihmeellistä eikä jännittävää. Ei siis houkutteluja tai muuta häsläämistä. Ja nyt voin kyllä sanoa, että se todella auttoi! Eilen kävin treenien jälkeen testailemassa taas rappusia Ässän kanssa, ja koira tuli kiltisti hihnassa perässäni alas, vaikka vielä vähän jännittikin. Oli kyllä hyvä mieli kotiinpäin ajaessa :)

Alaspäin-hinausta

Olipa hyvä leiri, kun tuli taas opittua uutta. Samalla myös huomasi pari muuta asiaa, joihin osaa taas panostaa (kuten nämä kadonneet käytöstavat). Seurakin oli mitä parhain, kuten myös valokuvaaja ( Timolle kiitokset kaikista kuvista!). Kyllä meidänkin pikku-spanielista vielä jotain tulee, kunhan vain muistetaan sääntö nmr. 1 : PIDETÄÄN HAUSKAA! ;)

Lisää Timon ottamia kuvia voi katsella albumista.