lauantai 17. marraskuuta 2012

Popsi popsi porkkanaa

Marsupäivityksiä taas tähän väliin. Mun on pitänyt jo jonkin aikaa räpsiä näistä jokakodin tuholaisista kuvasia tänne blogiin, mutta olen aina odotellut vaan sitä aurinkoista päivää. Noh, sellaista sopivaa päivää ei ole vielä siunaantunut, joten tällä kertaa päätinkin ottaa salamaräpsyjä marsusista päivittäisellä salaatinkerjuullaan (porkkana oli sitten jälkkäriksi).Yllättävän hyvin onnistuivatkin, yleensä kuvat ovat jotain ihan muuta, kuin julkaisukelpoista muistuttavia. Joskus aina onnistaa!

Mitä? Salaattia meille?!


Pienillä tuhoeläimillä on ollut lokoisat päivät, sillä kotona kirjoitellessa voin pitää niiden häkin ovea auki melkein päivät läpeensä. Nyt mokomat ovatkin vähän laiskistuneet, eivätkä jaksa innostua vapaudesta kuten ennen. Usein käyvät vetämässä äänekkään rallin olkkarissa, ja palaavat sen jälkeen nukkumaan aitaukseensa. Ruokaa muistuttavat äänet, kuten säkkituolin rahahdus tai pellettilaatikon potkaisu saa jyrsimet heräämään huutokuoroon.

Tänään sain kuulla lisää yllättäviä ilouutisia. Myös toinen Rambo-pentue on syntynyt! Poikue oli taas isohko, neljän poikasen kokoinen. Yksi musta ja kolme mustavalkoista, joista yksi oli poika ja loput tyttöjä. Edellisen poikueen toinen tyttö kuoli, kun olivat niin pienikokoisia, joten sen poikueen ainoa tyttö jäänee kasvattajalle. Mukavaa siis, että tähän poikueeseen tuli niin paljon tyttöjä! Yksi niistä siis tullee meille :) Vielä tosin haaveilen neljännestä marsusta tähän laumaan, katsotaan toteutuuko koskaan. Sen on kyllä sitten oltava sileäkarvainen ja joku ihana ruskeanvaalea!

Tässä muuten linkki ihan ensimmäiseen Rambon pentueeseen. Rambon pojat todennäköisesti etsivät sitten uutta kotia, vinkkinä jos jotakuta kiinnostaa ;) Tässä voisin myös mainostaa Rambon kasvattajan blogia, eli Marsumaailma-blogia. Jos joku on kiinnostunut seuraamaan marsukasvatusta abyjen parissa (menossa suklaaprojekti ja lilacikin vilahtelee) sekä juuri tulleiden himmyjen parissa, niin kannattaa pistää korvan taakse! Parhaillaan siellä on menossa jouluarvonta, joten kannattaa käydä kurkkaamassa ;)

Kuvista muuten näkee marsujen asustelevan tällä hetkellä puupelletti-alustalla. Se on tällä erää kokeilussa, jos kestäisi kauemmin puhtaana noiden sottapyttyjen kanssa eikä leviäisi lattialle yhtä paljon kuin puru. Tällä hetkellä on täyttänyt tehtävänsä paremmin kuin hyvin, mutta siivous on hieman hakusessa. Ajatuksena kun olisi siivilöidä papanat ja murentuneet pelletit puhtaista.. Katsotaan miten jatkossa.

 Nytkö sitä luvattua porkkanaa?

Myös herra Maailmanomistaja on siunannut meitä läsnäolollaan pitkästä aikaa. Kille siis päätti itsenäisesti lopettaa nukkumisen vihdoin ja viimein, ja hölkkää nyt terraariota ympäri kuninkaallisen elkein. Vieläkään mulle ei selvinnyt, oliko kyseessä talvilepo vai kesänukustelu, pituuden puolesta veikkaisin ensimmäistä. Minä kun niin mielelläni päättäisin itse herran lepoaikojen pituudet ja ajankohdat, mutta Kille haluaa itsepäisesti pitää niistä huolen itse. Mennään siis Killen sisäisen kellon mukaan.



Välillä on syytä tehdä maastoutumisharjoituksia.

Ei kommentteja: