tiistai 11. joulukuuta 2012

Hieroa vaiko ei ?

Aikaisemmin kirjoittelin Ässän oletetuista jumeista. Silloin oli ne kovat pakkaset täällä Tampereella, ja Ässää ei huvittanut ulkoileminen ja lisäksi se aristi selkään koskemista. Annoin ensiavuksi venyttelyä ja vähän hieroskelin lihaksia. Pakkanen laski, ja Ässä tuntui taas viilettävän ulkona mielellään. Harkitsinkin jo hierojan perumista, kun venyttely selvästi auttoi tilanteeseen. Ässällä on kuitenkin niin paljon ollut yllättäviäkin lihasjumeja, että tuntui olevan "parempi katsoa kuin katua".

Tänään hieroja tuli kylään, ja Ässältä toden teolla löytyikin niitä jumeja. Selkä oli taas ihan jumissa ja vielä syvältä, vaikka päällilihakset(?) ilmeisesti olivat ihan ok. Hierojakin oikein ihmetteli Ässän jumeja, tällaisia hän ei ollut Ässältä aiemmin hieronut. Hieroja tosin oli kylässä viimeksi keväällä, koska sen jälkeen ollaan juostu osteopaatilla ja fysioterapeutilla, jolloin hierojalla käynti on unohtunut. Piti varata vielä ensiviikoksi toinen käsittelykerta, että saataisiin selkä kuntoon jouluksi. Tammikuussa sitten vielä "kontrolli". Hieroja suositteli taas osteopaatille menoa, joten sinne sitten vuodenvaihteen jälkeen hakeudutaan. Olisi hyvä näyttää noita polvia vielä osteopaatille ja kysyä hänen mielipidettään polvien kunnosta ja mahdollisesta operoinnista, vaikka fyssari viimeksi sanoi leikkauksen olevan aiheetonta. Jos nuo polvet kuitenkin aiheuttavan jatkuvaa pahaa jumia selkään ja koko koira on ihan epätasapainossa, ei sekään ole hyvä asia.

Onneksi siis en peruuttanut hieronta-aikaa! Kuvitella, että Ässä-rukka olisi saanut viettää joulunsa ihan juntturassa. Kamala ajatus. Nuori aktiivinen rämpimistä rakastava koira, joka jumeiltaan haluaa vain köpötellä korttelin ympäri. Koirien terveysongelmat ovat sanonko mistä.

Tämän päivän tunnelmat, unia sohvalla viltin ja Botin kera.

2 kommenttia:

Jannika kirjoitti...

Voi Ässää :( Kauheesti teillä on juoksemista ympäriinsä. Mikä sen selässä/polvissa oikein on?

Anne kirjoitti...

No eihän sillä selässä varsinaisesti mitään, se on kuvattu terveeksi. Noi polvet sitten on ongelma, ovat (vain) ykkösen polvet, mutta aiheuttaa silti ongelmia. Ässä ilmeisesti kompensoi löysiä polvia käyttämällä enemmän selän lihaksia, jotka sitten jumittuvat vääränlaisesta käytöstä. Siitä tuli myös tuo oikean etujalan jumit, varoo vasenta takajalkaa ja kompensoi sitä oikealla etujalalla. Sitten on paikat jumissa ja kipeänä :( Se on aika herkkä noiden takajalkojensa kanssa, ja yritti aluksi hierojallekkin murista, kun niitä venyteltiin jne. Eli vaikka onkin vain ykköset, niin vaikuttaa liikkumiseen ja olemiseen :(