sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Ulkoasun muutos

Hyvä päivityksen nimi, sillä nyt saan iskettyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Päätin mennä (vihdoin ja viimein) muuttamaan blogin nimeä, sillä Ässän täyttäessä kohta jo 5 vuotta minun on ehkä myönnettävä itselleni, että se ei ole enää hetkeen ollut pentu. Niinpä blogin nimi sai muuttua  paremmin kuvaavaksi ja vääntyä muotoon "Ässä hihassa". Koska Ässä on aika ässä ja jaksaa jatkuvasti yllättää minut monellakin saralla, oli tuo nimi minusta aika osuva Ässän blogille. Samalla vaihtui banneri taas vähän vauhdikkaampaan kuvaan.

Ulkoasun muutos on tapahtunut myös Ässälle, sillä kurakelien lähestyessä (vaikka tämän lumisateen keskellä tuntuu, ettei talvi lopu koskaan) oli Ässälle aika vetää kevyempi turkki. Niinpä Ässä pääsi ylimääräisistä rimpsuttimista eroon, ja tulosta voi ihailla alta:

Ennen

Jälkeen

Taas sieltä karvan alta kuoriutui siro poika, jota vastaantulijat luulevat pennuksi. Mahtuvat valjaatkin paremmin päälle, kun ei ole järkyttävää karvamäärää tukkeena.

4 kommenttia:

Bemary kirjoitti...

Jahas. Ny mun lukulistalla on sitte kans blogia, joiden nimi on "Ässä hihassa", vaan haitanneeko toi mitään. :D

Anne kirjoitti...

Voi ei, enkö keksinytkään uniikkia nimeä :D Vaikka onhan tuo nyt niin hyvä ettei ihmekkään, jos muillakin on..

Hanne kirjoitti...

Hyvä nimi blogille. Ja hieno muodonmuutos myös Ässälle, näyttää nyt melkein englanninsetteriltä, joka on yksi monista lempiroduistani. :)
Iso poikahan Ässä jo on, pentuajat kaukana takana päin.

Bemary kirjoitti...

Kyllähän tähän maailmaan hihassa olevia Ässiä mahtuu. :p