tiistai 9. huhtikuuta 2013

Uusi työ alkaa kysymyksin

Eilen minulla alkoivat työt ja Ässä sai viettää pitkästä aikaa työpäivän pituisen ajan ypöyksin kotona. Riemu oli suuri, kun lenkittäjä vihdoin kotiutui. Lenkillä alun perässä raahautumisen jälkeen (märkyys + hiekoituskivet?) alkoi metsäpolulle kääntyessä riekunta. Vielä kotonakin riehuttiin ja annettiin yhdessä kyytiö Ässän vinku-ukolle. Siinä karisi kaikki työhön liittyvät ajatukset päästä ja mieli lepäsi, vaikka aluksi lenkille lähtö ei napannut ollenkaan. Koirassa yhdistyy monta puolta; ikioma personaltrainer, kärsivällinen terapeutti, hömpöttelykaveri..

Täältä tullaan!

Mutta asiasta kukkaruukkuun. Mulla on pari haastetta rästissä, jotka sain vihdoin aikaiseksi tehtyä. Pidän siis kovasti tälläisitä erilaisista haasteista, mutta jotenkin viimeaikoina on ollut niin paljon asioita, mistä kirjoitella. 

Haasteen sain kahdeltakin taholta, koirablogista Easily shocked. Easily amused. ja ystäväni uunituoreesta kuntoblogista Let my body decide. Suosittelen muuten tutustumaan, jos yhtään kuntoiluhommat, terveelliset elämäntavat ja syömiset kiinnostavat. Kaverilla on ollut pienoinen elämänmuutos menossa, joten on mielenkiintoista seurata, mihin hän ryhtyykään seuraavaksi. Vaikka melkein päivittäin ollaankin yhteyksissä ja pölistään näistäkin asioista, tulee tuota blogia seurattua ihan mielenkiinnosta. Itsehän en ole mikään terveys/kuntoilu-ihminen (vaikka juostua tulee kausittaisesti ja syön suht terveellisesti), mutta hauskasti kirjoitettua blogia on aina kiva lukea. Saatan tosin olla hieman puolueellinen..

Ohjeet menee näin:
Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista

 (Tässä tulee nyt tuplasti kyssiä, kun on kaksi haastetta)

 Asioita minusta

1. Olen telvisiomainonnan uhri. Viimekesänä mainostettiin coca-cola zeroa, joten ostelin sitä aikalailla. Mainosten loppuessa loppui colankin osto kuin seinään. Enhän edes erityisemmin pidä limsasta? Asian tiedostaminen on onneksi auttanut hillitsemään outoja himoja.
2. Tykkään James Bondeista, koska katsottiin niitä isäni kanssa pienenä.
3. Lempihahmoni Lord of the Ring:issä on Gandalf
4. Tykkään "salaa" vinttikoirista. En tiedä, sopisivatko minulle ollenkaan, mutta onko komeampaa näkyä kuin juokseva vinttari!
5. Haluaisin asua "maalla". Ei ehkä missään korvessa, josta kaikki on älyttömän kaukana, mutta metsän vieressä tilavasti. Oma piha on ehdoton! Tampereella näin keskustan lähistöllä on liikaa ihmisiä ja ahdasta.
6. Haluaisin joskus teettää marsupentueen. En kuitenkaan haluaisi alkaa kasvattamaan marsuja.
7. Haluan syödä kesällä (taas) paljon jätskiä ja mansikoita!
8. Tykkään leipomisesta, kun on aikaa ja inspistä.
9. Haluaisin aloittaa ratsastamisen taas joskus. Muinoin likkana ehdin ratsastaa jonkun 5 vuotta, kunnes siitä tuli "noloa". 
10. Ala-asteella olin "nolo" heppatyttö. Yläasteella olin joku teini/rokki/ernu/ihku (milloin mitäkin). Lukiossa olin ihan tavallinen, ehkä jopa vähän nörtti. "Villeimmät" vuodet olivat siis yläasteella, voi että. Nyt olen kai höppänä marsutäti, joka puhuu vain koirista.
11. Näen ihmeen usein jänniä zombieunia (walking dead-tyyliin). Ja kaverini ovat tästä jopa kateellisia!

Vai vinttikoirista.. Phyh..


 Jeminan kysymykset

 1. Miksi asut siellä missä asut?
Puhtaasti opiskelujen takia. Haluaisin asua jossain vähän syrjäisemmässä.

2. Mistä koiraharrastuksesi alkoi ja miksi?
Koiraa olen halunnut aina, mutta varsinainen harrastus alkoi Ässän kanssa. Tiesin jo ennen Ässän ottoa, että kaikenlaista haluan ainakin kokeilla. Ensin käytiin Tassujen pentukurssilla Salossa ja siitä se sitten lähti.

3. Saat 5000 euroa. Mitä nyt?
Hitsi! Käyttäisin osan tulevaan reissuun, ostaisin uuden puhelimen ja laittaisin loput varmaan ihan normaaliin elämään.

4. Milloin viimeksi teit jotain yllättävää?

Hm, ehkäpä tämä olisi koiratanssin mölleihin osallistuminen? Siinä hieman yllätin itseni, mutta hyvä päätös se oli.

5. Montako kertaa vuodessa teet matkoja yli 500 kilometrin päähän kotoa?
Ehkä kerran pari vuodessa, kun käyn Oulussa mummolassa. Joskus tulee myös käytyä ulkomailla.

6. Mainitse 5 sinulle tärkeintä asunnossasi sijaitsevaa esinettä (tietokonetta ja puhelinta ei saa mainita, eikä eläimiä).

Vaikea kysymys (kun tietokonetta ei kerran saa sanoa)..
- Sormessani oleva sormus. Sain sen kauan sitten hyvältä ystävältäni, enkä osaisi olla enää ilman.
- Teiniaikojen päiväkirja. Kamalaa, typerää, huvittavaa, angstista, surullista. Mutta muistoja yhtä kaikki.
- Minulla on tallessa vieläkin Ässän pentutalutin ja -panta. En luovu niistä koskaan.
- Kansio, jossa on kaikki eläinten lääkärikäynnit, sukutaulut, kilpailu- ja näyttelytulokset. Kaikki data (ja muistot) vuosien varrelta. Myös jo edesmenneiden..
- Tämä on ehkä tyhmä, mutta gollegehousut. Ei mitkään tietyt, mutta yhdet (mielellään useammat) on aina pakko olla. Jalassa ne ovat aina silloin, kun ei tarvitse välittää pukeutumisesta liiaksi.

7. Mitä joululahjatoivelistallasi on tällä hetkellä?
Sauvasekoitin, muffinivuoka, pimennysverho, lahjakortti eläinkauppaan tai koirahierojalle

8. Oletko yllytyshullu?
Ehkä, mutta vain vähän. Kyllä se järki pysyy usein mukana :D

9. Kuinka suuri osa viikostasi kuluu koirien parissa? Tai kääntäen, kuinka paljon viikossa teet asioita mitkä eivät liity koiriin?

Vaikea sanoa, hm. Peruspäivinä ehkä parin tunnin luokkaa, mutta erikoisempina päivinä jos jotain tehdään, niin helposti kolmekin tuntia. Jos ajatellaan ihan Ässän kanssa puuhailuun menevät ajat, onhan vielä esim. blogi ja yhdistyshommat erikseen. Ja netissä tulee ihan liikaa pyörittyä koiriin liittyvillä sivuilla..

10. Mitä koirasi tekee juuri nyt?
Etsii murusia lattialta

11. Jos pitäisit treenihetken nyt koirasi kanssa, mitä treenaisitte?
Koiratanssiin jotain yksittäistä temppua


 Kyllä niitä riittää..


Liisun kysymykset



1. Oletko pessimisti vai optimisti?

Ehdottomasti optimisti. Realismi kuitenkin mukana, ei hommat itsekseen hoidu. Yleinen ajatus kuitenkin on, että kaikki kääntyy parhain päin..
 
2. Millaisessa elokuva/sarja/kirjamaailmassa voisit elää? Esim. omasta mielestäni Mamma Mia!:n kaltainen musikaalimaailma vois olla aika rempsee.

 Hm, näitähän on monenlaisia. Tietysti kannattaisi varmaan valita joku yltiöpositiivinen, eli ei ainakaan walking dead tai game of thrones. No mutta tietysti, sehän on ehdottomasti lapsuudenaikainen unelmani Harry Potter!
 
3. Mitä tekisit voitettuasi jättipotin?

 Soittaisin ensimmäisenä isälleni, ja kuuntelisin hänen neuvonsa. Muuten varmaan salaisin sen kaikin mahdollisin tavoin. Ostaisin jossain vaiheessa talon ja vähän voisi jättää säästöön, mutta olisi mukava antaa rahaa myös sitä tarvitseville. Kauhistuttaa ajatus jättipotista, kyllä siinä menisi elämä monimutkaiseksi.
 
4. Itsenäinen laji vai joukkuepelit?

Mitä ovat koiraharrastukset ja ratsastus? Eivät varsinaisesti ehkä kumpiakaan. Valitsen joukkuepelin, koska hyvien tyyppien kanssa harrastaminen on paljon hauskempaa!
 
5. Unelma-ammattisi no.1 lapsena?

 Varmaan se perinteinen eläinlääkäri. Ei ainakaan insinööri, joka minusta on uhkaavaa vauhtia tulossa :D Tyytyväinen olen kuitenkin valintaani.
 
6. Kaupunki vai maaseutu ja miksi?

Maaseutu. Kaupungissa on ahdasta eikä ole luontoa.
 
7. Kenen elämää seuraisit päivän, jos saisit olla kärpäsenä katossa?

Jonkun, jolta voisin oppia suuria elämän viisauksia. En vaan tiedä, kuka sellainen henkilö olisi?
 
8. Mikä eläin kuvastaa teikäläistä parhaiten? 

 No onkohan ihan pöljää vastata koira. Voisin hyvinkin olla joku spanieli tai jopa noutaja. Siksikö muut rodut tuntuukin niin vierailta? ;)
 
9. Hölmöin suomenkielinen sana jonka tiedät?

Nysse. Yksinkertaisesti pöljä.
 
10. Miten yleensä reagoit, jos tuntematon ihminen alkaa juttelemaan sinulle ilman varsinaista syytä?

Hämmästyn suuresti, ehkä jopa säikähdän, ellei juttelulla ole joku selkeä syy esim. sinulla on suloinen koira, mitä kello on jne. Yleensä olen niin ajatuksissani, että säikähdän ja hämmästyn joka tapauksessa.
 
11. Minkä supervoiman haluaisit omistaa?

Lentäminen olisi ihanaa. Myös kyky muuttua eläimeksi olisi nastaa. 

Minun kysymykseni muille ovat:
1) Minkä rotuinen koira olisit?
2) Voisitko ottaa marsun lemmikiksi?
3) Millaisessa elokuva/sarja/kirjamaailmassa voisit elää? (ei varmaan saanut matkia, mutta oli niin hyvä kysymys)
4) Lempivärisi koirilla?
5) Yhdistykset joihin kuulut?
6) Jos aloittaisit koiratanssin, minkä biisin valitsisit esityksesi taustamusiikiksi?
7) Missä/millaisessa paikassa haluaisit asua? Vastaako nykyinen asuinpaikkasi tätä?
8) Arvokkain esine, joka sinulla on (tunnetasolla tai rahallisesti)
9) Sisustat asuntosi kokonaan uusiksi. Mitä värejä ja materiaaleja käyttäisit?
10) Jos saisit tehdä työksesi mitä vain, mitä tekisit?
11) Maksimimäärä koiria, jota voisit pitää?

Haastan
Tassuttelua ajokin tahtiin
A&B tassun painalluksia 
Marsumaailma 
Vilinää 
Java,Nele ja Lina 
Pääosassa Jedi 
Teppo 
Jakin ja Lucin valtakunta 
Elämää luppakorvan ja karvamakkoiden kanssa 
Ei pöllömpi 
Kehvelit 

Näitä pyörii sen verran netissä, etten ala ilmoittelemaan kellekkään. Tehkää siis, jos huvittaa ;)

 

2 kommenttia:

Arttu kirjoitti...

Kiitos, kyllä huvitti tehdä :)
Ja sinun vastauksesi oli myös kiva lukea, ison urakan olit tehnytkin.

Unknown kirjoitti...

Vau, Ässä on ihana cockeri!
Täällä kans kivaisa blogi! ^_^
Kiitämme vielä kommentista blogissamme

// foursom3.blogspot.fi