tiistai 27. toukokuuta 2014

Salme Mujusen saalisviettikurssilla

Olin lauantaina cockerspanieleiden järjestämällä Salme Mujusen pitämällä saalisviettikurssilla, jolla pointtina on oppia hyödyntämään koiran saalisviettiä koulutuksessa ja leikittämään koiraa oikein. Nappasin vinkin kurssista Femman kasvattajalta, joka osallistui koulutukseen Femman siskon Ilon kanssa. Me mentiin Femman kanssa paikalle vain kuunteluoppilaina, mutta päivä oli silti varsin valaiseva.

Aamu alkoi lauantaina aikaisin, kun hyppäsin puoli kahdeksalta Femman kanssa bussiin. Kahdeksalta lähti juna kohti Helsinkiä, joten Femma pääsi samalla ensimmäistä kertaa harjoittelemaan junamatkustusta. Junassa vastassa meitä oli sisko Ilo ja kasvattaja, joten matka kului nopeaan jutellessa ja pentupöhelöiden temmeltäessä tyhjässä vaunussa. Ilo-sisko oli hieman Femmaa korkeampi, sirompi, tummempi ja lyhyt/sileä turkkisempi. Samanoloisia tuntuivat edelleen olevan. Harmiksi yhteiskuvia en juurikaan saanut, kun kamera päätti akkunsa loppuvan perille päästyämme. Helsingissä matka jatkui lähijunalla ja autokyydillä, kurssi pidettiin Konalassa Helsingissä Purina-areenalla ulkokentällä.


 Hetken malttaa leikin lomassa kytätä namia. Oikealla pilkkupäinen Femma ja vasemmalla Ilo-sisko

Paikanpäällä iskettiin pennut samaan häkkiin varjoon ja aloitettiin kurssi luento-osuudelta (mistä nämä muistiinpanotkin ovat, jatkossa ei ollut kynää ja paperia enää tyrkyllä). Lähes kaikki paikalla olevat olivat cockeri-ihmisiä, mutta mukana oli myös koiransa kanssa osallistuvina lapinporokoira ja bordercollie -ihmiset. Luennon ohessa sai kysellä kaikenlaista ja välillä aihe erkani aika kauaskin aiheesta. Oli kivaa, kun luennoitsija jaksoi vastata niin pitkästi kaikkien kysymyksiin kelloa katselematta, siinä viisastui itsekkin hurjasti.



Kaikissa kuvissa Ilo etualalla. On se nätti!

Luento aloitettiin perusasioista. Käsiteltiin koiraa saalistajana ja mitkä ovat sen tunteet saalistuksen aikana (rohkeus, pelottomuus, röyhkeys ja itsevarmuus). Mielenkiintoista oli sisäistää ajatus, että jokaisella koiralla on sisäänrakennettu tietty määrä saalisviettiä: niillä on tietty maksimi vietin kestolle ja korkeudelle. Tämä tulee ottaa huomioon leikin kestossa, jottei koira väsy ennen leikin loppuun viemistä. Vietin määrään vaikuttaa esimerkiksi koiran rotu ja mihin suuntaan sitä jalostetaan. Seurakoirilla saalisviettiä yleensä karsitaan, kun taas työkoirilla lisätään.

Saalisvietti ei myöskään tukahdu pois käyttämättömänä, vaan se on mahdollista herätellä jopa vanhallakin iällä. Leikkimällä voidaan saada kaikki potentiaali käyttöön. Ainoastaan väkevä asia kuten kipu voi tukahduttaa saalisvietin, joten se on aika vahva vietti.

Saalisviettileikki syventää koiran ja ohjaajan välistä suhdetta. Siinä koira saa tuntea olevansa kingi ja se saa siitä suurta iloa ja onnea. Leikkimällä koiran kanssa näitä leikkejä pääsee sisälle koiran maailmaan ja arvostettavuus koiran silmissä nousee.


 Siskoilla oli ainakin kovat leikit. Ylemmässä kuvassa Ilo näyttää hirveästi Femmaa isommalta, ei se oikeasti ollut.

Sivuraiteille luennosta ajauduttiin, kun eräs kurssilainen kysyi koiran hyppytekniikasta agilityssä. Tähän Mujuselta tuli mielenkiintoisia ajatuksia, että koiran hyppytyyliä ei voisi muuttaa vaan se on koiraan sisäänrakennettu, koska laukka-askeleen pituutta et voi muuttaa. Koiran pitäisi oppia itse ponnistamaan oikein. Hyppytekniikkakurssista voi olla hyötyä suuren toistomäärän takia, jolloin koira oppii sietäämään ohjaajan häiriötä paremmin. Agilityssä on eduksi, jos koiralla on kulmauksia, suorat kulmaukset etenki etuosassa aiheuttavat suurta rasitusta koiran kropalle.

Palattuamme kurssin aihepiiriin siirryttiin käsittelemään koiran saalistusketjua, eli mitä tapahtuu saalistuksen aikana. Leikissä ohjaaja imitoi lelulla saalista nopein liikkein, jolloin koira saa näköärsykkeen liikkeestä. Siitä seuraa ajo, tappopurenta niskaan ja ravistus. Sen jälkeen koira kantaa saaliin pesään, repii sen ja syö. Leikki viedään aina loppuun asti, tosin ilman repimistä ja syömistä. Leikin loppu tuo koiralle hyvän olon.

Koulutuksessa huomioitava, että lelu yleensä villitsee ja kiihdyttää ja nami rauhoittaa. Kannattaa siis miettiä, mitä palkkausta käyttää missäkin kohdassa. Namia yleensä käytetään tekniikan harjoittelussa ja lelua ehkä valmiin liikkeen palkkaamisessa tai temppuja ketjuttaessa. Jos haluaa lisää vauhtia rauhalliseen koiraan, voidaan ensin leikkiä viemättä leikkiä loppuun. Tämän jälkeen treenataan, jonka jälkeen leikki viedään loppuun. Jos koira taas on kovin vauhdikas eikä esim agilityssä kuuntele ja karkaa käsistä, voidaan sen kanssa leikkiä leikki läpi puoli tuntia ennen suoritusta, jolloin koira on leikin jäljiltä kuuntelevainen, yhteistyönhaluinen ja väsytetty pahimmasta menohalusta.

Käsittelimme myös koiran eri viettejä, joita ovat Mujusen mukaan riistavietti (koira etsii aktiivisesti riistaa hajulla), saalisvietti (koira lähtee saaliin perään näköärsykkeestä) ja puolustusvietti. Tällöin laumavietti ei siis ole vietti, vaan ennemminkin miellyttämisen halua. Liikkumaton riista ei aiheuta saalisvietin laukeamista, joten lelun pitää liikkua. Leikkiessä on oltava varuillaan, ettei koira joudu menemään puolustusvietin puolelle, koska silloin sillä ei ole enää mukavaa ja se on kuormittunut. Tästä yksi merkki on murina. Koira menee puolustusvietille, kun kokee uhkaa (esimerkiksi koiran kyljille läpsiminen leikkiessä). Jos koiralla ei ole puolustusviettiä, se voi mennä vallan passiiviseksi ja väistää hämillään pois. Leikissä tämä huomioidaan esimerkiksi niin, ettei lelu ikinä kulje koiraa kohti (eihän jäniskään juokse sutta päin)

Naksutinkoulutuksen huonona puolena muuten tuli esille se, että siinä koira ei saa ihmisen hyväksyntää ja kehua kuten sanallisessa palkitsemisessa. Koira arvostaa myös kehua ja haluaa kokea olevansa taitava ja hyväksytty. (Itse tosin kehun koiria naksutellessakin, mutta ei sitä ehkä samalla tavalla tule kehuttua).

Sitten päästiin leikin kulkuun. Leikkijällä on oltava kaksi samanlaista lelua, mielellään joku patukkamainen, koska palloa ei voi vetää. Lelu on kokoajan liikkeessä ja poispäin koirasta. Tässä voi imitoida jänistä, jolloin lelu voi äkkinäisesti hyppiä ja sinkoilla.

Ensin koiraa siis hetsataan lelulla ja koiran iskostaessa silmänsä siihen, lelu heitetään oikealle. Koiran juostua ja tarrattua leluun, lähdetään toista patukkaa vetämään jänistä imitoiden vasemmalle. Koiran päästäessä vanhasta lelusta irti, uusi lelu heitetään vasemmalle. Sitten otetaan vanha lelu ja aletaan sitä vetämään pitkin maata ja toistetaan ketju.

Seuraavassa vaiheessa lelua ei heitetäkkään, vaan koiran pudottaessa vanha  lelunsa sen annetaan purra kiinni kädessä olevaan leluun. Tätä kutsutaan lähileikiksi (jossa muuten puruotteen syvyys kertoo saalisvietin määrästä). Lelua keinutetaan puolelta toiselle ja vedetään vastaan, koiran vetäessä kovaa mennään koiran mukana.

Vetäessä hivutetaan käsi koiran hihnalle (joka roikkuu kaulapannassa koiran perässä) ja annetaan koiran voittaa lelu. Sitten koiraa kävelytetään laakealla ympyrällä hihna tiukkana ylöspäin, jotta koira ei saa päätä maahan ja aloita repimistä. Tämä on rauhoitusvaihe, jonka aikana koira saa luopua lelusta, mutta pyritään pääsemään seuraavaan vaiheeseen.

Lopuksi koira pysäytetään, mennään vierelle seisomaan ja silitellään sitä hyyyyyvin rauhallisesti kyljestä. Tässä varottava ahdistamasta koiraa. Koiran tulee seistä tai istua, sitä ei saa päästää maahan repimään lelua. Lopulta koira tiputtaa lelun.

Leikkiessä kannattaa siirtymät seuraavaan vaiheeseen pitää nopeana, jottei koira ehdi kyllästyä. Leikki viedään loppuun asti, jotta koira saa "tyydytyksen" saatuaan viedä saalistusketjunsa loppuun ja rauhoittuu. Jos koiraa vain leikittää patukalla viemättä leikkiä loppuun, sille jää vireystila päälle ja se ei ikäänkuin saa sitä, mitä haluaa. Eli vietyä saalistusta loppuun asti.

Leikin kulkua on vaikea tarkasti selittää, suosittelen Salme Mujusen kirjaa, jossa kuvin kerrotaan leikin eteneminen, jos aihe kiinnostaa enemmän ja aikoo toteuttaa leikkiä.

 Luennon jälkeen siirryimme pihalle harjoittelemaan toistemme kanssa leikitystä vaihe vaiheella (meno oli kuin parhaistakin polttareista toisen imitoidessa koiraa kaulapanta kaulassa ja nelin kontin maassa). Lopulta tuli koirienkin vuoro, joten paikalla nähtiin monenmoisia suorituksia. Olin positiivisesti yllättynyt cockereiden leikkimisestä, vaikka ehkä paikalla oli paljon hyvin leikkiviä cockereita? Kaikki kiinnostuivat leikista ja useampi pääsi loppuun asti ja nautti touhusta kovasti. Kompastuskiveksi monille muodostui kohta, jossa edellinen lelu olisi pitänyt tiputtaa ja uuden perään pinkaista saalistamaan. Aika moni oli vaan sitä mieltä, että "mä kannan nyt tätä, oon niin pätevä, hei otatko mamma tän, kato nyt kun oon hieno!". :D Sellaisia pikkunoutajia nämä. "Yllättäen" kurssin kovin leikkijä taisi olla käyttölinjainen bortsu, vaikka eräälläkin cockerilla oli kyllä oikeat terrierin otteet. Mutta pääasiassa kurssilla opetettiinkin ihmisiä leikkimään, koiriltahan se tulee luonnostaan jos on tullakseen. Tietysti viettejä heräteltäessä voidaan aloittaa vain yhdellä lelulla herättelemään kiinnostusta.

Ilo-sisko pääsi omalla vuorollaan leikkimään ja taisi aikalailla täydellisesti leikkikaavion suorittaa, mikä ei minua yllättynyt ollenkaan ;) Femmalla tuo villitys noita leluja kohtaan tuntuu aina vaan kasvavan, mutta vielä en ole kerennyt kunnolla kokeilla tätä leikitystä. Ehkäpä huomenna tokokoulutuksessa sitten, katsotaan mitä tulee.

 Ilo vasemmalla Femma oikealla junaa odottelemassa

Kurssi oli arvioitu loppuvaksi viiden maissa, mutta se venähtikin iloisesti lätistessä kahdeksaan. Mujunen oli siitäkin ihana kouluttaja, ettei hällä näyttänyt olevan kiire minnekkään vaan jäi hetkeksi kurssin jälkeenkin hengaamaan ja juttelemaan meidän kanssamme. Lopulta pääsimme lähtemään juna-asemalle, jossa piti odotella junaa kymmenneen asti. Kotona oltiinkin yhden maissa yöllä, joten pikkupennelille tuli varsin pitkä päivä. Siitä huolimatta siskokset vielä kotimatkallakin painivat autuaina junavaunussa, vaikka jossain kohtaa homma menikin vähän kiukutteluksi. On ne vaan aikamoisia.

 Reissupennut

3 kommenttia:

Jannika kirjoitti...

Me aletaan treenaa nyt hyppytekniikkaa. Jedi ponnistaa kauhean kaukaa, mikä on huono, koska se on niin pieni. Uskon että siihen on mahdollista vaikuttaa tekemällä sarjoja, joissa koira joutuu rytmittämään askeleensa oikein. Katsotaan mitä käy!

Anne kirjoitti...

Meidän kurssilla oli muuten yksi cockeri, joka ei oikein osannut aina hypätä ja hyppäsi kaukaa estettä päin. Siihen Mujunen neuvoi hypyttämään tosi korkeita esteitä (ei siis ymmärtääkseni radalla vaan yksittäin tai muutamaa), jolloin koira itse oppisi hyppäämään oikeasta kohdasta. Tiedä sitten.

Itse en ole perehtynyt hyppytekniikkaan sitten yhtään, mutta kirjoittelin nämä jutut tänne, sillä ajattelin aksaharrastajia saattavan kiinnostaa ja itseänikin ehkä joskus tulevaisuudessa :)

Speck Line kirjoitti...

"Perinteisillä" hyppytekniikkakursseilla tosiaan pyritään saamaan koiralle tuota rytmitystä ja tavallaan lihasmuistiin sitä hyppäämistä. Mujunen taas lähti siltä kantilta, että koiran pitää oppia hypyn tekniikka oikein, siis ihan pelkän hypyn.