Lakkaa

"Saiskos jo syödä?"

 

Maanantaina olikin kiva reissu, sillä Ässä pääsi mukaan suolle lakanpoimintaan. Mukana kavereina olivat Hilla ja Naava -chihut omistajansa kera, joista Ässä tykkää kovasti. Reissuun taisi mennä päälle parisen tuntia, kun kierreltiin suolla lakkoja hakemassa. Joiltain paikoilta oli lakat aika hyvin putsattu, mutta saatiin kuitenkin saalista. Ässää ei hidastempoinen kuljeskelu haitannut, sillä se järjesti itselleen tekemistä juosten ympäri suota käyden välissä uimassa. Kun se hokasi mitä tällä kertaa oltiin poimimassa, etsiskeli se itsekkin lakkoja ja veikin pari hyvää yksilöä suoraan naaman edestä. No tulipa nenälle taas käyttöä.

Naava poseeraa nätisti

 

Kotiin päästyään ja ruokaa saatuaan oli Ässä oikein tyytyväistä poikaa. Sohvalla makoillessamme se tuli kylkeen ja huokaisi tyytyväisenä. Taisi suolla sinkoilu ja pulikointi tehdä tehtävänsä. Muutenkin Ässä on liikkunut nyt kesällä niin paljon enemmän kuin talvella, että se on ihan laihtunut. Kyllähän sitä kelpaa liikustella, kun on kroppa kunnossa!

 

Kuvan otti Liisa-Ida Sorsa. Naava poseeraa ja Ässä sinkoilee.





Kissan kaveri

Ässä ei tykkää kissoista. Ensimmäinen kontakti kissaan oli pentuna, kun Ässä iloisen touhukkaana juoksi tutustumaan maalla ollessa kulkukissaan. Harmiksi kisulla oli pennut lähellä piilossa, jolloin kissa ei lähtenyt karkuun vaan sähisi ja läpsäyttä naamaan. Ässä oppi, että kissat ei ole kivoja. Myöhemmin Ässä tutustui kaverin kissaan Veijoon, joka ei ollut ilkeä, mutta tykkäsi vähän liikaa leikkiä Ässän "kanssa" (tai Ässän hännällä). Ässä oppi, että kissat saattaa kiusata. Lopuksi Ässä törmäsi naapurin kissaan pihalla. Aikaisempien ikävien kokemuksien saattelemana Ässä päätti kokeilla antaa takaisin samalla mitalla. Kissahan lähti, ja Ässä oli tyytyväinen. Keino kissojen kanssa selviytymiseen oli keksitty. (Tämä tosin ei toiminut Veijoon, sitä ei olisi vähempää voinut kiinnostaa joku räkyttävä koira).

Sitten tuli päivä, jolloin omistajan kaveri hankki kissoja. Omistaja tykkää hengailla kaverin luona, mutta Ässä oli aina ikävä jättää kotiin. Niinpä ilkeä omistaja päätti tehdä Ässästä kissojen kaverin. Tilanne oli tasaväkinen, sillä molemmat pelkäsivät toisiaan yhtä paljon. Yleensä kissat olivatkin koko visiitin ajan sohvan alla piilossa, mutta saivatpa tottua toistensa hajuihin. Ässää namiteltiin aina kissan näkemisestä ahkerasti, ja vähitellen räkytys alkoi vaihtua välttelyyn ja omistajan kyttäykseen. Eräänä päivänä toinen kissoista, Pipa, tuli sohvan alta hengailemaan kämppään. Ässällä oli vaikeaa, sillä kissaa tuli niin kovasti vältellä, että ohittaminen oli välillä vaikeaa. Silloin omistajan turvin mentiin ohi kehujen ja namien saattelemana. Muutenkin pelkästä olostakin sai palkkaan. Piti olla tarkkana, ettei Ässä ahdistuisi liikaa ja turvautuisi näin ollen vanhaan konstiinsa räkyttää. Kaveri onneksi tuntee kissansa hyvin, joten hän osaa puolestaan seurata kissojaan ja niiden mielenliikkeitä.

Tänään lähdin taas kaverin luokse ja Ässä "pääsi" mukaan. Kaverin kämpillä on yleensä aika jännä olla, mutta Ässä on jo vähän tottunut. Myös toinen kissoista, Sakari, oli vihdoin tarpeekseen haistellut Ässän hajua ja kurkkimisen sijaan uskaltautui sohvan alta pois. Kauan se hengasi sohvan kyljessä Ässää tuijottaen, ja Ässän kitaan sateli nameja ja se sai kehuja ja rapsuja. Ässä oli ihan jännittynyt. Lopulta aikansa katseltuaan ja vähän kämpässä kierreltyään Sakari olisi halunnut päästä haistelemaan Ässää. Ässää jännitti liikaa, joten pyysin sen pois. Lopulta Sakari kiipesi sohvalle toiselle puolelle minua Ässän ollessa toisella puolella. Sakari oli suhteellisen rennosti ja seuraili rauhallisesti Ässää. Ässä vältteli kaikin tavoin Sakarin katsomista, eikä halunnut viedä naamaansa lähellekkään (kissathan raapii). Lopulta hetken siinä oltuamme ja elukoiden rentouduttua edes hieman sain Ässän kannustuksen ja kehun avulla haistelemaan Sakaria ja Sakarikin haisteli Ässää. Mikä huikea virstanpylväs tässä ollaankaan saavutettu! Kehujen sadellessa Ässä oli itsestään niin ylpeä, että luikautti jopa pienet haukut. Sakaria ei mokoma haitannut. Onko tässä otettu ensimmäinen askel kohti kissojen ja koiran ystävyyttä?

Hetken päästä Sakari hyppäsi lattialle, ja Ässä uskalsi jopa ilman kannustusta haistaa vähän Sakarin pyllyä. Sakari totesi, että jo tämä on nähty ja kiipesi raapimispuuhunsa nukkumaan. Ässäkin kanssakäymisestä väsähtäneenä heitti pitkäkseen ja torkahti. Pipa ei karkeloihin liittynyt missään vaiheessa, vaan nukkui mielummin yksinään sohvan alla.

Olisiko tässä ainekset lajivälit ylittävään ystävyyteen? Kisut käyttäytyvät sopivan rauhaisasti Ässän seurassa kuten Ässäkin nyt niiden, joten tässä on aikaa kasvatella molemminpuolista luottamusta. Sieluni silmin näen Ässän nuolemassa iloisena Sakarin naamaa, mutta mahtaneeko olla vähän kaukaa haettua. Sen silti hyvin uskon, että rauhaisaan yhteiseloon ainekset ovat olemassa.

Muistan kivet ja kannot tän soratien

Perjantaina köröteltiin taas pitkästä aikaa Mikkeliin isovanhempien luokse mökille. Ihanaa, miten jotkut paikat pysyvät ainakin toistaiseksi samoina vuodesta toiseen, vaikka kaikki muu muuttuisikin. Tuli monia lapsuusmuistoja mieleen nyt kun velikin oli meidän mukana reissussa. Ässäkin on ollut mökkeilyssä mukana muutamia kertoja.

Ässällä tosin eivät pentu-muistot tainneet mieleen tulla, sillä se oli perjantain ja lauantai-aamun ihan ylikierroksilla, suorastaan rasittava. Koira vaan sinkoili sinne tänne, keskittyminen ei pelannut ollenkaan ja oikein näki, kun pienen koiran pää pyöri ympyrää sen yrittäessä huomioida kaiken mahdollisen. Komennot kävivät lähes kuuroille korville ja Ässä jopa pissasi kaksi kertaa sisälle, ilmeisesti oli niin kova hääräys menossa, että pidätyskin oli mahdotonta. Kyllähän Ässä levoton on aluksi uudessa paikassa jne. mutta näin kreisi se ei sentään ole ollut. Yritin miettiä selitystä asiaan, mutta en kyllä mitään järkevää keksinyt.. Ja järvessä se oli jatkuvalla syötöllä mennen vielä enemmän ylikierroksille.

"JÄRVEEN!"

Kuten ylemmästä kuvasta näkyy, Ässä myös oppi hyppäämään laiturin rapuilta järveen! Ennen se on aina tarvinnut jonkun astinkiven. Liekö hulluudella osuutta asiaan. Onneksi Ässä lopulta rauhoittui lauantaina ja olikin sen jälkeen taas oma itsensä eli normaalilla tavalla vilkas sähläri. Niimpä venereissukin oli lauantaina paljon mukavampi kuin perjantaina (tunti veneessä piipittävän koiran kanssa, huhhuh). Ässä on ennenkin veneillyt ja tykkäsi nytkin olla mukana. Perämoottorista tosin meinasi tulla pakkomielle, sillä tyrskyjä oli pyydystettävä ja siinä sivussa sitten juotava puolet järvestä. Kun pistin tälle stopin, oli Ässä vallan mukavaa veneilyseuraa.

"Jaa veneilemään?"

Kuumottava perämoottori

Osattiin sitä ottaa  rauhallisestikkin.

Muuten mökkeilyyn kuuluikin tyypillisesti syöminen, saunominen ja uiminen. Tästä Ässä oli vallan riemuissaan ja yhdessä pulikoiminen oli lystiä. Ässän loputon into osallistua kanssamme uimiseen ja lauantaina ja sunnuntaina vähän saunomiseenkin aiheutti monia hupaisia hetkiä. Viikonlopun aikana Ässä oppi hyppäämään laiturin askelmilta, surffaamaan uimapatjalla ja olemaan ihmisen kyydissä uimakellukkeen päällä.

Mitä veli edellä..

..niin Ässä perässä.

Kellukkeen kyydissä

Palloakin piti noutaa ahkeraan

Vedet turkista, jotta voi hypätä taas uudestaan!

Talon vanha-kissa Japrin on meille jo vanha tuttu, mutta Ässän kanssa niiden kohtaamiset ovat olleet hyvin niukkoja. Aiemmin Japrin on pelännyt Ässää, mutta liekö se nyt saavuttanut riittävän korkean iän, kun päättikin olla piittaamattä Ässästä pätkääkään. Kissat.. Ässä ja Japrin hengailivat pihassakin hetken samaan aikaan, jolloin Ässä hieman vaivaantuneena vältteli kissaa. Lopulta sillä petti hermo ja kävi haukkumassa Japrinille, mutta Japrin vain sähisi ja sohaisi tassulla. Sen jälkeen homma oli selvä, ja Ässä jatkoi Japrinin välttelyä. Talossa saivat kuitenkin olla erillään Japrinin ollessa kellarikerroksessa.

Vanha mum.. pappa.

Mökillä pääsimme myös ihastelemaan villiä luontoa läheltä, sillä rantasipi oli tehnyt pesänsä metrin päähän saunalle vievästä polusta. Sunnuntaina poikaset sitten kuoriutuivat, jolloin meidän piti lopulta häipyä rannasta, kun poikaset alkoivat lähteä pesästä emon viedessä niitä muualle. Lintukoira-Ässä oli pesästä ilmeisesti autuaan tietämätön, vaikka kerran kävikin sielläpäin nuuhkimassa poikasten ollessa munina. Eikai siinä tuhatta ja sataa rannalle juostessa minnekkään varpujen alle ehdi katsella. Hyvä niin, jottei rantasipin pesimärauha häiriintynyt, vaikka Ässä kyllä ihan tarkoituksella pidettiinkin pois pesän lähettyviltä.

Tuitui!

Kuvia reissusta tuli järkyttävä määrä (minkä ehkä tästä postauksestakin voi päätellä), joten kuvat ovat taas omassa albumissaan.Kun päivitellään harvemmin niin pistetään sitten kunnolla..

Huh hellettä

Pari helteistä päivää takana ja tänään sitten ukkosta ja sadetta. Tällä viikolla kaksi lenkkiä on tehty niin, että ollaan vain menty joko Villen tai kaverin kanssa uimaan ja napattu Ässä mukaan. Ei siinä, uiminenhan on mitä parhainta liikuntaa ja Ässä onkin ollut ihan fiiliksissä. Uimista ihanien ihmisten kanssa mielin määrin!

Harrastuspuolellakin on taas vähän enemmän meininkiä: ensiviikolla alkaa rally-toko ja yritin ilmoittaa Ässän spanieleiden taipumuskokeisiin. Vielä ei vain ole meidän pääsystä tietoa, pidetään peukkuja. Onneksi elokuussa on toinen koe suht lähellä, johon sinne seuraavana yritetään jossei nyt tärppää! Myös koiratanssiin pitäisi tosissaan valita musiikki uutta ohjelmaa varten, sillä parin kerran päästä meillä on treenikertana musan kuuntelut. Ja syksyllä sitten onkin TAMSK:in omat kisat, jonne ollaan menossa. Iiks!

Mutta ei jotain hyvää ettei huonoakin. Kille pääsi (joutui) tänään kanssani ensimmäistä kertaa eläinlääkäriin. Se on ollut nyt maalis-huhtikuusta asti aika syömätön ja kova nukkumaan, joten varasin sille ajan eläinklinikka Oivaan. Konnille nyt on ihan normaalia ruveta nukustelemaan ja "horrostamaan", mutta kevät oli siihen outo aika ja tätä on jatkunut ihan liian kauan. Olin positiivisesti ilahtunut lääkärin kilppari-tietämyksestä, vaikka ei kuulemman edes ole klinikan osaavin näissä asioissa (varsinainen tietotaituri oli lomalla). Hoidoksi saatiin nokan lyhennys, antibiootit ja matolääke (jota tosin itse ehdotin/pyysin), eikä hintana ollut kuin 66 e. Killellä on aina ollut pitkähkö nokka, mutta on nyt ehkä kasvanut entisestään, joten lyhennettiin varmuudeksi. Antibiootit sai mahdolliseen suolistotulehdukseen, joka voisi olla syy ruokahaluttomuuteen. Klinikalla tuli tosin ilmi, että jotain herra on selvästi syönyt ja juonut edes vähän, sillä ensimmäisestä käsittelystä eläinlääkäri sai päällensa kakat ja nokan leikkauksesta pissat. 

Kotiin tullessamme olin varma herra kiukkupussin rientävän kiukuttelemaan jonnekkin nurkkaan, mutta se yllättikin iloisesti asettumalla valolampun alle ja aterioimalla tuoreita voikukan lehtiä. Liekö nokan leikkaus auttanut tai sitten ponteva hanttiinlaitto lääkärillä nosti nälän pintaan?

Juhannus

Saavuimme kaverimme luokse perjantaina päivällä ja Ässä oli heti ihan liekeissä. Vapautta! Uusia paikkoja! Ihania hajuja! JÄRVI! Kun pääsimme rantaan, se hyppäsi ensimmäisenä järveen, ja kävi siellä tuon tuostakin. Tämän takia Ässän sisälläoloa piti hieman rajoittaa, joten aikalailla koko päivän se siis kulutti ulkona touhuten. Mikäs siinä uidessa, touhutessa, ruokaa kytätessä ja ihmisiltä rapsuja kerjätessä. Ässä sulautui hyvin joukkoon, mutta kävi vähän ylikierroksilla uudesta paikasta ja uimisesta. Ihan hyvin se silti osasi käyttäytyä, ruokaa kyllä kerjättiin, mutta mitään ei pöllitty, ihmisiä vasten ei hypitty eikä muutenkaan liiaksi ahdisteltu. Mitään pahempia koiruuksiakaan ei sattunut eikä yhtään kissaa jahdattu. Puskaan villielukoille heitetyt kukkakaalit se kyllä söi parempiin suihinsa (en ehtinyt heittäjää varoittaa), mutta eipä sillä mennyt edes maha sekaisin. Kuvat reissusta kansiossa.

Tottakai juhannukseen kuului uimisen, saunomisen ja grillailun lisäksi myös juhannuskokko, jota lähdimme porukalla katsomaan. Kokon järjesti kaupungin toimikunta ja se oli keskellä peltoa. Pellolla oli myös muuta porukkaa, ja Ässä oli jopa rasittavan riehakas, ei olisi malttanut millään rauhoittua. Ihan nätisti se kuitenkin katseli muita paikalla olleita koiria, vaikka pari kertaa niille piti huudahtaa. Kokosta Ässä ei välittänyt tuon taivaallista.

Kokon jälkeen suuntasimme takaisin mökille ja Ässäkin pääsi taas järveen. Auringonlaskun aikoihin saimme myös ihailla vastarannan kokkoa, joka melkein nuoli jo viereisiä puitakin.. Kauan se paloi suurena, liekö jollain karannut kokko käsistä, mutta onneksi lopulta sammui.

Vaikka reissulla Ässältä jäi totaalisesti kissat näkemättä ja jahtaamatta, pääsi se ihastelemaan kaverini hevosia. Taino, me sen ihastelun lähinnä hoidimme Ässän ravaillessa ympäriinsä välittämättä hevosista pätkääkään. Eipä sillä onneksi ollut mitään intoa niitä mennä katsomaankaan.

Pekka, Poni ja Mira

Lauantaina palasimme Saloon vanhemmilleni, enkä kyllä hetkeen ole Ässää niin rättinä nähnyt. Eipä sekään ilmeisesti ollut mökillä saanut erityisen hyvin nukuttua ja kyllähän sellaisesta touhuamismäärästä väsähtääkin, sillä Ässä ei asettunut mökillä maate ennenkuin me ihmiset mentiin nukkumaan. Viimeiseen asti se veti pihalla omaa menoaan tehden pesää johonkin ruohomättääseen välillä. Vissiin se raukka luuli, ettei pääsisi sisälle ollenkaan nukkumaan.

Sunnuntaina Tampereelle palatessamme sain Villen houkuteltua kanssani Torronsuon lintutornilla käymään. Itsehän olen aiemminkin paikassa käynyt, kun on noin sopivasti Saloon ajoreitin varrella, mutta kovasti teki mieli päästä uudelleen. Hieman olisi tehnyt mieli pidemmänkin kaavan mukaan käpystellä, mutta kiire Tampereen ruokakauppaan pakotti jatkamaan matkaa. Torron maisemat olivat taas aivan vertaansa vailla! Ässäkin kiipesi kanssamme lintutorniin ihan omin jaloin, vaikka alastulo vähän jänskättikin.

Ylhäällä oikealla Ässä menossa lintutorniin. Alempana lintutornista aukeavat maisemat.

Eikä se ohjelma tähän lopu, sillä tämän viikon lopuksi mennään Mikkeliin mummin ja ukin mökille. Siellä Ässälle on taas luvassa viikonloppu vapaana metsän ja järven äärellä. Spanielin riemua katsellessa tulee mieleen, kuinka ihanaa olisikaan omistaa oma mökki..

Kesäinen kiire

Monesti on pitänyt tännekkin päivitellä kuulumisia, mutta kuvien puutteesta on jäänyt. Usein kamera on kiireen keskellä unohtunut kotiin, vaikka säät ovatkin suosineet. Kesällä on paljon menoja varsinkin viikonloppuisin, mutta antaa olla. Syksyllä voi sitten taas vetäytyä enemmän kodin turviin, kun kesän on saanut huidella milloin missäkin ja mieluiten ulkona.

 Nyt annetaan mennä vain! Huom. uusi sporttinen kesäturkki.

Työtkin ovat jotenkin rennompia tai ehkäpä itselle sopivampia, kun iltaisin jaksaa tehdä vielä vaikka mitä! Toimistotyö myös kannustaa mukavasti viettämään vapaa-aikaansa ulkona, joten Ässäkin on saanut nauttia enemmästä ulkoilusta. Ohjelmaan tosin on kuulunut aika paljon koiratontakin menoa, onneksi Ville on ollut Ässän kanssa silloin kotona. Helpottaa kummasti koirallisen arkea tuo toinen ihminen ihan läsnäolollaankin.. Toivottavasti loppukesästä saisin keskittyä ehkä enemmän koiramaisempiin juttuihin. Tanssitreeneissä ollaan viikoittain käyty, mutta uuden ohjelman miettiminen on jäänyt lähinnä satunnaisten uusien temppujen opetteluksi. Treeneistä on silti saanut aina poistua hymy huulilla (kuten tänäänkin). Se jos mikä kertoo onnistuneesta lajivalinnasta.

Ässä kävi hierojallakin ihan tsekkauskäynnillä. Se on ollut erittäin hyvävointinen, aktiivinen, riekkuva, iloinen ja kiva kaveri. Hierojalla ei löytynytkään kuin pientä jäykkyyttä/jumia selässä, mutta ei mitään suurempaa. Räyhytkin ovat nyt kuin muisto vain, enää vaan silloin tällöin vähän haukuskellaan epämiellyttäville yksilöille. Nyt mukaan on tosin tullut uusi ihastuttava tapa haukkua ihmisille rappukäytävässä... Eipä tosin johdu lihasjumeista vaan hihnan toisesta päästä.

 Uinut spanieli on onnellinen spanieli

Juhannus lähestyy kovaa kyytiä, ja tänä kesänä Ässä pääsee viettoon mukaan! Menemme maalle kaverin luokse, jossa kakkara saa riekkua vapaana, jahdata kissoja (pahapaha!), pulikoida järvessä ja järjestää muita vastaavia huvituksia kanssaeläjille. Ehkäpä juhannuksen jälkeen olisi siis tarjolla enemmän kesäisiä kuvia, jopa ihan banneriinkin asti!

Tarinoita reissusta part 1

Reissulla oli kova ikävä omia karvanaamoja, joten lohtua piti hankkia milloin mistäkin eläinkontakteista. Tähän kirjoittelinkin reissulla vastaantulleista elukoista, ehkä samaan syssyyn ohimennen jotain reissustakin.

Saksa Bremen

Ensimmäinen kohteemme reissussa oli Saksan Bremen, joka sijaitsee Pohjois-Saksassa. Saksaan menimme Ryanairin halpislennolla ja varsinainen reilireissu alkoi siis täältä. Emme ehtineet olla Bremenissä kuin kaksi yötä, mutta kaikenlaista tuli nähtyä.

Bremenissä oli kivan kuuloinen Bürger Park, jossa kävimme. Kyseessä on siis yli 200 hehtaarin puistoalue, jossa meni erilaisia kävelyteitä ja polkuja. Puistossa oli myös mm. ravintola, leikkipuisto ja kotieläinpuisto. Kotieläinpuistosta löytyikin jotain uskomattoman ihanaa:

Nimittäin marsuja! Siellä ne asustelivat ympäri vuorokauden aidatussa aitauksessa, kipitellen välillä mökkeihinsä. Oikeaa marsun luksuselämää, saada laiduntaa ympärivuorokautisesti kavereiden kanssa. Oli puistossa toki muitakin eläimiä.

Puisto itsessään oli myös tosi nätti, tuollaisia polkuja olisi kiva lenkkeillä koirankin kanssa. Puistossa oli kielletty koirien irti pitäminen, mutta paljon siellä lenkkeili ihmisiä koirineen. Yllättävää oli se, että suurin osa koirista näytti olevan suuria koiria kuten boxereita tai saksanpaimenkoiria ihan keskustassakin. Muutamilla oli myös ihan kunnon kuonokopat. Luulisi kaupungissa asuvien suosivan enemmän pieniä koiria, joiden kanssa voisi matkustaa helpommin julkisillakin. Yhtään koiraa ei tosin ratikassa nähty, vaikka eipä Suomessakaan koiria hirveästi busseissa istu.

Hollanti Amsterdam, Sveitsi

Junalla jatkettiin matkaa Amsterdamiin, jossa yövyimme keskustan ulkopuolella leirintäalueen tyyppisellä paikalla muistaakseni kolme yötä. Amsterdamista jatkettiin yöjunalla Interlakeniin Sveitsiin.

Amsterdamissa ei koiria suuremmin näkynyt. Siellä oli tosin myös suuret juhlat (Queen's Day), jotka olivat vähän kuin festarit. Eipä sellaisissa koiran kanssa paljoa huvittaisi liikkuakkaan, lasinsirujakin oli milloin missäkin. Ainoiksi eläinkontakteiksi jäikin leirintäalueemme hullut sorsat, jotka puolikesyinä vahtasivat ihmisiä pullankiilto silmissään. Ne jopa juoksivat perässämme, kun yritimme juosta niitä karkuun. Ja nähtiinhän me huvipuistossa käydessämme lisää kotieläimiä.

 Siinä se jaksoi päivystää kuin pahinkin kerjäläinen

 Vuohia sai silitelläkkin, jos suostuivat tulemaan aidan toiselle puolelle.

Hollannissa oli myös kummallista se, miten ihmiset pitivät takapihoillaan vuohia tai lampaita. Myös monet ruohopläntit kaupungeissa oli käytetty niin, että siellä laidunsivat lampaat tai lehmät. Samaa näkyi myös Sveitsissä, jossa lehmiä oli milloin missäkin. Se oli oikeastaan aika mukavaa, oli jotenkin rauhoittavaa katsella lehmien ja lampaiden laidunnusta. Melkein kuin maalla olisi ollut..

Sveitsissä oli tietysti myös komeita vuoria. Alhaalla näkyvä kaupunki on Interlaken.

Tällaisia tarinoita reissun alkuosasta. Myöhemmin ajattelin kirjoitella reissun loppuosan eläimistä, joiden tapaaminen ei sitten pääsääntöisesti ollut niin mukavaa.. Kaikissa maissa ei eläimillä ole asiat yhtä hyvin kuin Suomessa.