12 vk ja rokotukset

 Sillä on jo jalkahapsut!

Huikaisevan tarkalla mittaus- ja punnitustekniikalla sain taas selville, että kyllä se meidän pentu näköjään vaan kasvaa! Tänään painoa oli 4,3 kg ja korkeutta jo 30 cm. Nyt kun ensimmäinen etappi eli 12 viikkoa on saavutettu, taidan jatkossa laittaa näitä varsinaisia kasvukuvia hieman harvemmin.

Eilen käytiin Eläinystäväsi lääkäri -eläinasemalla pentupainin yhteydessä myös ensimmäisillä rokotuksilla. Femma sai kehuja hienosta käytöksestä lääkärin pöydällä, vaikka hampaiden katsominen olikin ihan tyhmää. Piikkiäkään ei huomannut nameja mussuttaessaan. Muiden pentujen kanssa oli taas kiva riekkua ja ihanan nätisti Femma osasi olla myös vähän rauhallisemman pennun kanssa. Olen kyllä tähän asti ollut varsin tyytyväinen siihen, miten hienosti se on osannut olla erilaisten koirien kanssa ja jättää ne myös rauhaan, jos toinen ei halua tehdä tuttavuutta. Ei mikään kamala muiden jyrääjä ja korvissa roikkuja, mutta ei kuitenkaan hätkähdä painia.

 

Pätevänä lääkärissä

Tänään käytiin myös agilitykisoissa hengaamassa samalla, kun toimitin sinne kaksi säkkiä sämpylöitä ja ruisleipiä talkoolaisten syötäväksi. Hienosti pieni likka katseli ja seuraili tapahtumia kuulutuksista ja hälinästä häiriintymättä. Femma usein vähän jännittää koirien haukkumista (onko ihmekkään, kun sai kotiuduttuaan kuunnella kaksi päivää pelkkää räyhäämistä Ässältä), mutta tuolla ei niihin mitenkään liiaksi regoinut, sekoittuivat kai niin hyvin muuhun hälinään. Aluksi tietty oli vähän jännempää, mutta nameja syötyään ja tapahtumia seurailtuaan oli vain uteliaan oloinen kaikkea uutta kohtaan. Kokeilin vähän leikittääkkin Femmaa ja tyttö oli ihan innoissaan, eli eipä tuo halli kauheasti näyttänyt sitä stressaavan. 

Metsässä. Hanskat on ihan superkivoja leikkikaluja..

Ässälläkin on ilmeisesti kipulääke nyt kohdillaan, sain vähennettyä sitä ja se on edelleen Femmalle ystävällinen (eli ei ärjy mitättömyyksiä). Hyvin pikkuhiljaa sen sietokyky Femmaa kohtaan paranee, vaikka pitkälti tämä riippuu myös päivästä, tilanteesta ja kivuista. Alhaalla olevassa kuvassa orastavan kaveruuden huipentumia, koirat samassa säkkituolissa. Ehkä minuutin ne siinä olivat, ennenkuin Ässä räyhäsi Femman tiehensä. Tuossa Femma jo teki lähtöä, varmaan aavisteli tulevaa läksytystä..

Ässä: "siis voitko uskoo, et eksyttiin samaan aikaan MUN säkkituoliin??"

Sinivuokkoja

Takapakkia paranemiselle

Ässälle on tullut pientä takapakkia polven paranemisen kanssa. Yritin lopetella kipulääkekuuria ja muutama päivä menikin hyvin. Käytyämme keskiviikon treeneissä Ässä oli kotiin päästyä hyvin äreänä ja rökitti Femmaa, joten iskin sille välittömästi kipulääkettä. Treeneissä taisimme molemmat innostua vähän liikaa, kun Ässä vaikutti niin hyvävointiselta ja iloiselta. Onneksi kipulääke auttoi ja Ässä oli seuraavana päivänä parempi, joten en antanut enempää lääkettä. Viikonloppuna Ässä kuitenkin alkoi taas hannailemaan lenkillä, vempoilemaan venyttelyissä ja rökittämään Femmaa. Iskin sille kipulääkekuurin päälle pysyvästi ja nyt olo Femman kanssa taas vähän paremmalla mallilla. Femmalle ärjyminen on siis aika selkeä kivun mittari.

Tänään meillä oli fyssariaika Ässän kanssa ja kerroin hänelle meidän kuluneista viikoista. Nytpä siis emme enää saakkaan lisätä lenkitystä, itseasiassa sitä pitäisi pikkuisen jopa vähentää ja tarkkailla entistä huolellisemmin kipeytymisen merkkejä. Venyttelyillä ja iltaisilla hieromisillani on kuitenkin ollut jotain vaikutusta, sillä etureisien venyvyys oli parantunut huomattavasti ja myös lonkankoukistajat olivat paremmat. Ässä ei myöskään ollut enää niin jökissä, vaikka erityisesti selkä ja lonkan alue sillä on kipeä sekä leikkaamattoman jalan etureisi.

Ilmeisesti Ässällä kuntoutuksen ongelmaksi muodostuukin nyt leikkaamaton polvi, joka vaikuttaa huonontuneen entisestään. Se on lähes jatkuvasti luksoituneena ja Ässä kompensoi ehkä jopa jo liikaa sen huonoutta leikatulla jalalla. Myös lonkka aiheuttaa omat ongelmaansa, mutta vaikea sanoa mikä johtuu lonkasta ja mikä leikkaamattomasta polvesta. Myös Ässän leikannut lääkäri tuli tarkastelemaan jalkaa ja totesi sen parantuneen ihan hyvin. Välillä Ässä käyttää sitä ihan fiksusti, mutta välillä kääntää sen ulkokierteeseen, mikä voi johtua jostain hankaavasta rustopinnasta. Toista polvea ei voi vielä leikata, sillä leikatun jalan ruopatulle rustopinnalle pitää antaa lisää aikaa parantua. Nyt sitten odotellaan ajan kulumista, jotta päästäisiin leikkaamaan tuo seuraavakin polvi.. Sitten paraneminen voisi vihdoin alkaa ihan tosissaan.

Lääkäriasemalla Ässä kävi vaa'alla, joka näytti hurjaa 14 kiloa!! Huhhuh. Ässä on ollut dieetillä, mutta mitään muutosta ei ole nähtävillä. Pitää siis olla entistä tarkempi. Tänään Ässä myös kokeili fyssarilla vesimatolla köpöttelyä, mikä meni hyvin. Vähän poika ihmetteli akvaariossa olemista, mutta suostui kävelemään matolla nätisti. Käytiin myös illalla treeneissä, jossa oltiin supervarovaisia. Ässä-rukka sai tehdä vain minipätkiä seuruuta ja paikkamakuun. Tassutargetointia kokeilin, mutta sitäkin Ässä yritti tehdä liian täysillä heittäen pari kiellettyä piruettia. Noh, saipa edes hengailla ja hömpötellä mukana, ettei vallan mökkihöperöidy.

"Se on kaikki tai ei mitään!" - motto joka ei tällä hetkellä oikein istu arkeemme.

Päiväunilla

Tänään Femma kävi tutustumassa täysin samanikäiseen walesinspringerspanielin narttupentuun. Tyypeillä oli kovat ja aikas tasaväkiset painit pienestä kokoerosta huolimatta, joten kotiin päästyä oli pienet tirsat paikallaan. Itsekkin hieman aamupäivän jumpasta väsähteenä päätin liittyä koirien seuraan ennen koulutöihin palaamista, joten kavuttiin komppanialla sänkyyn. Oli aika lokoisaa lepäillä kaksi lurppakorvaa kyljessä, tässä sitä koirien terapeuttista antia parhaimmillaan. Ville otti ja ikuisti meidän lepohetken.

Pikku-Duracell 11 vk.

Näistä kuvista aina huomaa, kuinka paljon penneli onkaan taas kasvanut. Ja jossei muuten, niin ainakin karva on alkanut kasvamaan (apua), johan aiemmin viikolla ihmettelin sen hapsuja. Pitää vissiin tosissaan nyt muistaa harjoitella sitä turkin harjaamista ja trimmausta. Painoa ja korkeuttakin oli taas kertynyt painon ollessa 4,0 kg ja korkeuden siinä 27 cm paikkeilla.

Tällä(kin) viikolla on puuhasteltu kaikenlaista. Käytiin parit treenit häkkiharjoitteluineen, leikkimisineen, kontaktiharjotuksineen ja syömisineen. Tiistaina käytiin lapsiperheessä leikitettävänä, Femma oli ihanan lunkki ja kuin kotonaan lasten kanssa, jopa pienimmän kanssa. Samalla reissulla nähtiin ja kovasti mielisteltiin aikuista cockeria ja hieman yritettiin leikkiä nuoremman cockerin kanssa. Muuten ollaan käyty ihmettelemässä metsää ja kaupunkia.

Hieman on ihmetystä herättänyt pienen pennun unentarve, sillä se ekana viikkona kovastikkin nukkunut pallero painaa nyt päivät pääksytysten kevyillä nokkaunilla ja yöunilla. Esimerkiksi keskiviikon treeneissä oltiin reissussa yhteensä kolme tuntia, mutta kotimatkalla nukuttujen päikkäreiden ansiosta jaksoi illalla ennen nukkumaanmenoa vielä retuuttaa lelua ja treenata naskaleiden käyttöä. Onhan se hyvä osata käyttää rauhalliset hetket nukkumiseen, niin on sitten virtaa touhuta, kun äksöni alkaa. Fiksua.

Vasemmalla Femma treenaa häkissä oloa ja oikealla poseeraa ihanan Uni-cockerin kanssa.

Viikon vanhentumisen kunniaksi Femma pääsi treffaamaan tänään kasvattajalle jäänyttä Ilo-siskoa (ent. Saara), kun he olivat Tampereella reissussa. Oli ihana nähdä Femman siskoa, ne ovat niin samannäköisiä ja oloisiakin! Femma oli turkin pituudessa kirinyt siskon ohi, mutta värityksen tummuudessa Saara oli saanut Femman kiinni ja mennyt hieman ohikin, se oli kovasti tummentunut. Siskoksilla oli keskustorilla kovat painit eikä kumpaakaan ensikäynnistä huolimatta hirmuisesti hetkauttanut keskustan ja rautatieaseman hälinä, vaan siellä mentiin hännät pystyssä ihmetellen maailman menoa. Harmi, ettei tullut kuvaa napattua siskoksista. Illemmalla mennään vielä Ässän ja Femman kanssa yhteislenkille chihu-tyttöjen kanssa.

Karvanlähtöaika

Kevät on koirien karvanlähtöaikaa myös meillä, vaikka Ässän karvanlähtö olikin ulkoistettu trimmerille. Näin ollen meidän karvaturilaasta kuoriutui jälleen sulokas nakupetteri tikkukoipineen. Vihdoinkin teroitetulla trimmerin terällä oli mukava ajella kutiseva, kuiva ja likaa imevä hamppukarva pois, vaikka ei tuo trimmeri nytkään tunnu täysin purevan Ässän karvaan. Uusi cockeri-turkille paremmin sopiva trimmeri onkin ostoslistalla sitten joskus, kun ollaan rahallisesti selvitty muista menoeristä eli Ässän seuraavasta polvileikkauksesta. Ässä tuntuu tyytyväiseltä uudessa pikkuturkissaann ja jopa nojasi trimmeriin kutiavia korvia ajellessa. Muutenhan trimmaus ei mitään herkkua Ässälle ole, vaikka antaakin sen nykyään aika kiltisti tehdä.

 

Opiskelijan trimmipöydäksi kelpaa vaikka ruokapöytä. Ässä näyttää valaalta vasemmassa kuvassa ja onhan sille ylimääräistä leikkauksen myötä tullutkin..

Olen silmäillyt Femman turkkia odotellen vinkkejä kasvavista hapsuista ja kyllä se jostain kohtaa näyttää jo aavistuksen hapsottavan. Salaa toivoisin turkin jäävän ihan minimaaliseksi, vaikka sellaisella ei näyttelyihin olisikaan asiaa. Vaan eiköhän se kasva ihan cockeriturkiksi. Pakollisten näyttelykinkereiden jälkeen Femmakin saa varmaan turkin mallia helppo ja huoleton, katsotaan millaista pituutta se sitten tarkoittaa aikanaan.

Ohessa muuten kuva, mistä näkee hyvin tuon Femman hauskan laikkuselän, kolme jonossa. Vaikka viimeksi uskottelin itselleni, että ei Femma niin tumma roan ole niin onhan se, ja tummenee iän myötä edelleen. Vaan hauskaahan se on, kun koirat on eri sävyä.

Ässän polvellekkin kuuluu hyvää ja tästä päivästä lähtien saadaan tehdä jo 30 minuutin lenkkejä. Kuntoutuminen tuntuu sujuvan nyt jotenkin mukavammin, kun neljän pikkulenkin sijaan voi tehdä kaksi pidempää ja yhden lyhyemmän, alkaa muistuttamaan enemmän normaalia arkea. Trimmauksen jälkeen polvia on jo vaikea erottaa toisistaan, kun molemmissa on yhtä pitkät karvat ja liikkeetkin ovat jo aika hyvät. Keskiviikon treeneissä tosin innostuttiin vähän liikaakin Ässän hyvin sujuneesta parenemisesta ja inspiroiduin leikittämään sitä pikkuisen lelulla. Illalla se olikin tosi ärhäkkänä pennulle, joten annoin sille kipulääkettä ja seuraavana päivänä olo oli taas normaali. Vielä siis pitää olla tarkkana jalan kanssa, ettei tule ylirasituksia.

Ylirasitusten välttelyä

Pikkurakki 10 vk

Hurjan nopeasti kaksi viikkoa on kulunut ja Femmakin täytti eilen jo 10 viikkoa. Kun vertaa tätä kuvaa viikon takaiseen, ei kasvua näytä merkittävästi tapahtuneen. Viimeviikon kuvan on otettu eri putkella, joten se saattaa luoda hieman vääristymää mittasuhteisiin. Painoa ja korkeuttakin on kuitenkin tullut ja Pikkurakin lempinimen saaneen (on meilläkin hienot lempinimet) neitokaisen mitat ovat tällä hetkellä 3,7 kg ja 25cm. Moni on sanonut pennelin näyttävän kuvissa todellisuutta isommalta, joten tässä vertailun vuoksi ensimmäinen yhteiskuva Ässästä ja Femmasta:

 

Pikku rääpyskä ja iso turilas

Kuluneeseen viikkoon on taas mahtunut paljon kaikenlaista häppeninkiä ja puuhaa. Femma (ja Ässäkin) ovat päässeet jo kahteen kertaan treeneihin, missä pikkutirriäinen on leikiskellyt, syönyt nameja, ollut häkissä ja harjoitellut vähän katsekontaktia. Kävipä se vähän tutustumassa pikkuiseen rapisevaan putkeenkin. Myös koiria on tullut nähtyä monenlaisia: treenikaverin bortsu, kolme mäykkyä, vanha herra collie ja 13 viikkoinen tanskalaisruotsalainen pihakoira Tähti. Bortsu oli aluksi hirmuisen jännä, mutta kohta pahin jännitys unohtui vaikkei tutustumaan uskaltauduttukaan. Vanha herra collie ja mäykyt olivat myös jänniä, mutta eivät aiheuttaneet enää niin kovia jännityksiä. Pentuseura taas oli vallan ihanaa, vaikka tarupilla oli aikamoiset terrierin elkeet. Pienillä oli siitä huolimatta kunnon pentupainit ja molemmilla näytti olevan hauskaa.

Myös perusarjen asioita kuten yksinoloa, sisäsiisteyttä ja lenkkeilyä niin hihnassa kuin vapaanakin on harrastettu. Yksinolo on alkanut sujumaan jo aika hienosti ja pentu onkin ollut ilmeisen onnistuneesti yksin 8 tuntia Ässä seuranaan sekä 4,5 tuntia aivan yksin. Sisäsiisteys on vähän mitä sattuun, mutta syytän siitä kyllä ihan itseäni, sillä usein olen tavattoman myöhässä ulosviemisieni kanssa. Muutama pissaton yö on kuitenkin jo takana. Lenkkeilyt sujuvat hienosti, tavoitteenani on vastaehdollistamista apuna käyttäen saada aikaiseksi hienot luoksetulot vapaana ja ohitukset hihnassa. Femma tarjoaa katsekontaktia mielellään ja tulee niin kovin iloiseksi nameista, kehuista tai vaikka kävyllä leikittelystä. Hauska penneli!

"8 h on pitkä aika, mitäs jätitte sen talouspaperin mun ulottuville!"

Viikonlopuksi lähdimme Saloon esittelemään pennelin vanhemmilleni ja muille siellä päässä asuville tyypeille. Ensimmäinen yö oli vähän levoton, mutta muuten mainittavia ihmetyksiä ei ollut. Takapiha oli aika ihanaa sisäsiistiksi opettelevan pennun kanssa, eikä Femma tainnut koko viikonlopun aikana pissata lattialle kuin kahdesti. Viikonloppuun kuului paljon erilaisia ihmisiä, takapihalla ja metsässä riekkumista, Ässän kanssa bondaamista, autossa reissaamista, kissataloudessa vierailua sekä collie-herraan tutustuminen.

"En oo vielä ihan varma mikä tää on, mutta varmasti mun on tärkeetä olla siellä etten jää mistään paitsi!"

"Takapiha on aikas kiva!"

 "Tää puska on aikas kiva!"

"Ihan kummaa touhuu tolla Ässällä, mitä se duunaa.."

Ässällä ja pennelillä tuntui tosiaan olevan hauskaa vanhempiemme takapihalla, kun menivät siellä peräkanaa nenät maassa ja hännät heiluen. Molemmat nautiskelivat aurinkoisista kevätpäivistä omaan tyyliinsä, Femma riekkuen ja järsien Ässän ottaessa rennosti.

 

"Perrkule pentu, nyt otit yhden askeleen liikaa mun personal speissiin!" 

On se vaan kuvauksellinen.

Kuntoutuksen mielekkyys

Näin luentotauolla kerkeää koululla naputtelemaan pienen pikapäivityksen Ässän keskiviikkoisesta fyssarikäynnistä. Lappuja ei tietenkään ole mukana, mutta ehkä jotain jäi mieleen tuolta käynniltä. Tänään tuli muuten tasan 6 viikkoa leikkauksesta, eli pahin vaihe on takana ja polvea ei ole enää niin helppoa saada rikki. Silti pitää odottaa 3 kk leikkauksesta, että Ässä pääsee rellestämään vapaana.

Kaikenkaikkian Ässän polvi on fyssarin mukaan parantunut tähän mennessä hyvin ja ajallaan. Ravissa ei ole nähtävillä ontumia tai muita ihmeellisyyksiä. Kovasti Ässä heiluttaa peppuaan/alaselkäänsä kävellessään, mutta tämä johtuu ilmeisesti ainakin osittain huonoista lonkista. Lihaskireyksiä oli edelleen ainakin selässä ja etureisissä kovasti, joten hierontaa pitää jatkaa. Hauikset ja lonkan ojentajat eivät veny vielä kuten pitäisi, joten myös niitä venytyksiä jatketaan. Ässän huonot lonkat tosin aiheuttavat sen, että lonkan ojentajat eivät välttämättä ikinä tule venymään "kuten pitäisi" ja sillä alueella lihasjumitus on tavallista.

Saatiin Ässälle lisäharjoituksina etureiden venyttelyä, tasapainoharjoituksia sekä käskyn lisätä yhdelle lenkille metsässä kulkemista ja toiselle pieniä ravipätkiä. Tällä hetkellä Ässän tulisi siis päivässä käydä kolme kertaa lenkillä (tästä päivästä alkaen 25 min), olla venyteltävänä 2 kertaa lenkin jälkeen, olla hierottavana kerran päivässä illalla (yleensä yhdistän toiseen venyttelyyn) sekä tehdä tasapainoharjoituksia 2-3 kertaa päivässä. Ei tule ajankäyttöongelmia kuntoutettavan koiran ja aktiivisen pennun kanssa.

Myös Ässän lonkista oli puhetta tällä käynnillä. Itselleni iski joku turhauma tähän ikuiseen toipilaisuuteen, varsinkin kun toinen leikkaus on kohta taas edessä. Ja siltikään lopulta mulla ei tule olemaan käsissäni tervettä koiraa, sillä lonkat eivät tule parantumaan koskaan. Polvetkin lienevät kunnossa vasta syksyyn mennessä. Sitten tuleekin talvi ja lonkat nivelrikkoineen alkavat mahdollisesti taas oireilemaan. Ei kuulosta kauhean mukavalta koiran elämältä ja eihän se mitään koiran elämää pidemmän päälle olekkaan, jossei edes metsään pääse rälläämään. Fyssarikin vain totesi lonkkien olevan huonot ja että niistä varmasti aiheutuu ongelmia jatkossa. Se jääkin sitten nähtäväksi kuinka paljon ongelmia tulee ja missä vaiheessa. Täytyy vain toivoa, että räksypetteri pärjäisi surkealla takapäällään jotenkin ihmeen kaupalla mahdollisimman kivuttomasti vanhaksi asti ja nauttisi vielä monista vuosista metsäretkeineen ja harrastuksineen.

Ja tällaisia ajatuksia mietiskellessäni olen entistäkin iloisempi pienestä pennelistäni, jonka kanssa ei tarvitse (ainakaan vielä) keskittyä terveysongelmien kanssa kamppailuun vaan vain kasvamiseen ja elämän ihmettelemiseen. Tietysti Ässä on aina Se ensimmäinen ja rakkain omine ongelmineenkin, mutta penneli tuo tällä hetkellä kaivattua hauskuutta ja iloa meidän kaikkien elämään, jopa Ässän. Ässä tuntuukin hitaasti mutta varmasti sulavan pienen Femman edessä, sillä eräänä päivänä se meni kuin vahingossa minuutiksi samalle säkkituolille makoilemaan. Äkkiähän se siitä nousi kun huomasi mokoman "erehdyksen" (ja meidän ällistyneen tuijotuksen) lampsien muualle. Kuitenkin myös rähinät ovat vähentyneet, vaikka pennulle pidetään edelleen kovaa jöötä. Mutta eihän se muuten oppisikaan, miten äksy-Ässän kanssa tulee elellä.