keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Takapakkia paranemiselle

Ässälle on tullut pientä takapakkia polven paranemisen kanssa. Yritin lopetella kipulääkekuuria ja muutama päivä menikin hyvin. Käytyämme keskiviikon treeneissä Ässä oli kotiin päästyä hyvin äreänä ja rökitti Femmaa, joten iskin sille välittömästi kipulääkettä. Treeneissä taisimme molemmat innostua vähän liikaa, kun Ässä vaikutti niin hyvävointiselta ja iloiselta. Onneksi kipulääke auttoi ja Ässä oli seuraavana päivänä parempi, joten en antanut enempää lääkettä. Viikonloppuna Ässä kuitenkin alkoi taas hannailemaan lenkillä, vempoilemaan venyttelyissä ja rökittämään Femmaa. Iskin sille kipulääkekuurin päälle pysyvästi ja nyt olo Femman kanssa taas vähän paremmalla mallilla. Femmalle ärjyminen on siis aika selkeä kivun mittari.


Tänään meillä oli fyssariaika Ässän kanssa ja kerroin hänelle meidän kuluneista viikoista. Nytpä siis emme enää saakkaan lisätä lenkitystä, itseasiassa sitä pitäisi pikkuisen jopa vähentää ja tarkkailla entistä huolellisemmin kipeytymisen merkkejä. Venyttelyillä ja iltaisilla hieromisillani on kuitenkin ollut jotain vaikutusta, sillä etureisien venyvyys oli parantunut huomattavasti ja myös lonkankoukistajat olivat paremmat. Ässä ei myöskään ollut enää niin jökissä, vaikka erityisesti selkä ja lonkan alue sillä on kipeä sekä leikkaamattoman jalan etureisi.

Ilmeisesti Ässällä kuntoutuksen ongelmaksi muodostuukin nyt leikkaamaton polvi, joka vaikuttaa huonontuneen entisestään. Se on lähes jatkuvasti luksoituneena ja Ässä kompensoi ehkä jopa jo liikaa sen huonoutta leikatulla jalalla. Myös lonkka aiheuttaa omat ongelmaansa, mutta vaikea sanoa mikä johtuu lonkasta ja mikä leikkaamattomasta polvesta. Myös Ässän leikannut lääkäri tuli tarkastelemaan jalkaa ja totesi sen parantuneen ihan hyvin. Välillä Ässä käyttää sitä ihan fiksusti, mutta välillä kääntää sen ulkokierteeseen, mikä voi johtua jostain hankaavasta rustopinnasta. Toista polvea ei voi vielä leikata, sillä leikatun jalan ruopatulle rustopinnalle pitää antaa lisää aikaa parantua. Nyt sitten odotellaan ajan kulumista, jotta päästäisiin leikkaamaan tuo seuraavakin polvi.. Sitten paraneminen voisi vihdoin alkaa ihan tosissaan.

Lääkäriasemalla Ässä kävi vaa'alla, joka näytti hurjaa 14 kiloa!! Huhhuh. Ässä on ollut dieetillä, mutta mitään muutosta ei ole nähtävillä. Pitää siis olla entistä tarkempi. Tänään Ässä myös kokeili fyssarilla vesimatolla köpöttelyä, mikä meni hyvin. Vähän poika ihmetteli akvaariossa olemista, mutta suostui kävelemään matolla nätisti. Käytiin myös illalla treeneissä, jossa oltiin supervarovaisia. Ässä-rukka sai tehdä vain minipätkiä seuruuta ja paikkamakuun. Tassutargetointia kokeilin, mutta sitäkin Ässä yritti tehdä liian täysillä heittäen pari kiellettyä piruettia. Noh, saipa edes hengailla ja hömpötellä mukana, ettei vallan mökkihöperöidy.

"Se on kaikki tai ei mitään!" - motto joka ei tällä hetkellä oikein istu arkeemme.

2 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Voihan kuinka kurjaa. Mitä muuta osaisin sanoa, kuin paranemisia Ässälle ja sulle jaksamista. ♥

Anne kirjoitti...

Kiitos <3 Vähän tällaista odottelua tämä tällä hetkellä on. Tavoitteena on löytää se tasapaino kivun ja kuntoutuksen välillä. Kolmen viikon päästä on uusi aika fysioterapeutille, ehkäpä jo silloin saataisiin vihreää valoa toisenkin jalan leikkaamiselle?