maanantai 18. elokuuta 2008

Yksinoloa (taas) ja hihnakävelyä

No nyt on vihdoinkin aikaa taas kirjotella kunnolla! Kotona ei tuu tosiaan oltua enää kauheasti koneella (paitsi tanssimatolla pelattaessa), niin käytän nyt hyväksi lukion hypäreitä. Yleensä nää ajat tulee käytettyä läksyihin ja ylppäreihin lukemiseen, mut läksyt meni jo, ja nyt ei jaksa lukea ylppäreihin. Eli tulin siis tänne.

Tolla Ässän yksinololla on ollut omia seurauksiaan. Ässä ei todellakaan tykännyt, että minä rupesin käymään jossain niin turhassa paikassa kuin koulu. Muiden työmenot on ok, niinhin totuttiin jo kesälomalla. Mutta määhän olin aina aamupäivät kotona! On pojalla ollut nyt sitten hiukan sulattelemista tässä uudessa järjestelyssä, ja mieltäkin on osoitettu. Kun saavun kotiin, alkaa lahkeissa roikunta, satunnainen haukahteleminen ja yleinen huomion kerjäys. Hermojahan tuo raastaa, mutta eiköhän poika aikanaan totu. Vapaapäivinäni onkin oma ihana itsensä, ja yleensä koulusta saapumisenkin jälkeen rauhottuu, kun käydään kävelemässä tai muuten puuhataan yhdessä jotain. Ennen kouluun lähtöä poika onkin selvästi huolestunut, ei tänään malttanut ruokaansakkaan syödä, jossen ollut samassa huoneessa. Ihan kuin pelkäisi mun salakavalasti katoavan johonkin (en kyllä ole näin tehnyt ainakaan silloin, kun on yksin jäänyt). Poika nyt varmaan stressailee aikansa, mutta varmaan tottuu tähän kuitenkin.

Pitää vielä vähän hehkuttaa Ässän oppimia juttuja! Hihnakävely sujuu kokoajan paremmin ja paremmin :) Ongelmana on ollut kotiinpäin mentäessä kiskominen, mutta sekin vähentynyt. Muuten myös kiskoo satunnaisesti ja joidenkin koirien ja ihmisten luokse. Tykkään, että poika kävelee sivulla lenkin aikana (tuntuu että koira on paremmin hallinnassa, ja on muutenkin kivempi), ja poika on oppinut siihenkin aika hyvin. Vaikka pääasiassa vierellä liikkuukin, niin annan sen kuitenkin jäädä haistelemaan maata ja sivusuunnassa liikkua puskiin sen verran kun hihna nyt antaa myöten. Vastaantulevia koiria en päästä tervehtimään, että oppii olemaan vetämättä. Vaikka eihän tuo toisia rokotuksiaankaan ole vielä saanut. Ihmisiä saa tervehtiä (jos joku nyt satunnaisesti haluaa tulla rapsuttelemaan), jos ensin istahtaa nätisti. Tällästä nyt meillä, jonku mielestä voi olla liian tiukkaa, mutta en vaan halua Ässästä samanlaista kuin Tessusta. Lenkillä jatkuva veto ja kauhea räyhäys ja kovempi veto päälle jokaista vastaantulevaa koiraa kohti -_-

No mutta että tällästä! Nyt alkaa olla hypärit lopullaan, ja pitää vielä sinne syömäänkin juosta, joten se on moro!

Ei kommentteja: