perjantai 3. lokakuuta 2008

Windy pistää pennun kuriin

Eilen Windy ja Ässä sitten tapasivat! (jälleen). Väsytin poikaa hakemalla Tessun meille kylään. Pojat riehuivat tunnin, mutta se ei paljoa Ässältä puhtia vienyt. Ruoankin annoin, jos poikaa alkaisi vähän ramaisemaan. Ehei.

Sovittiin Lauran kanssa, että hän tulee Windyn kanssa meidän takapihalle. Ässä oli siellä vapaana, ja Windy sai katsella toiselta puolelta. Ässän häntä tietty pyöri hulluna, ja se halusi kovasti päästä haistelemaan Windyä. Windy näytti vähän siltä, ettei ymmärtänyt, mitä Ässä haluaa. Katsoa toljotti vain. Välillä teki pyrähdyksen kauemmas kun Ässä vikisi tai haukkui, mutta sitten hiipi lähemmäs. Sitten Windy teki jonkun ihmeellisen leikkihypähdyksen. Ajateltii, ettei se Ässää pelkää, joten pyydettiin Windykin aitaukseen sisään. Ensin Ässä juoksi Windyn perässä, kun toinen ei tykännyt pyllynsä haistelusta. Ei Windy kuitenkaan näyttänyt pelkäävän. Lopulta Ässä kyllästyi ralliin ja yritti norkoilla lähemmäs. Tämä johti pari kertaa leikkipyrähdyksiin, mutta muuten meno oli aika vaisua. Windy lähinnä kyttäsi Ässää ja Ässä tonki maata ja nuuski ympäriinsä. Lisäksi Ässä pelästyi Windyä, kun se alkoi haukkua Ässälle, kun Ässä ei ymmärtänyt jatkaa leikkiä. Ässä siis pysyi suosiolla hieman kauempana, välillä ehkä varovaisesti norkosi lähemmäs.

Koko visiitistä jäi simmoinen olo, ettei Windy oikein ymmärtänyt Ässää tai ettei se oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä. Edellisessä kodissaan sillä tuskin on koirakontakteja ollut, niin taitaa kommunikointitaidot olla vähän ruosteessa. Liisa totesi, että Windy käyttäytyi samoin kuin hänen Veijo-kattinsa. Veijohan asui pentuaikansa viimeisiä vaiheita (jolloin opitaan kommunikoimaan) Tessun seurana ( Veijo oli ennen Timon kissa). Veijo on siis vähän koiramainen, se oppi Tessulta jotain kummia tapoja mm. istumaan häntä suoraan taaksepäin sojottaen. Ässää Veijo aina kyttää kiinnostuneena, ja välillä yrittää leikkiä, mutta pojat eivät oikein ymmärrä toistensa kehonkieltä. Vähän sama olo tuli, kun Windy yritti leikkiä Ässän kanssa.

Kyttäilyä.. Juuri ennen leikkipyrähdystä.


Windy ylväänä
Pojat porhaltaa

Hölmöjä :)
Ässä ihan rapasena leikin jälkeen.

Ei kommentteja: