sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Uusi marsu-asukas!

Jei! Eilen se meille saapui, pieni marsuvauva. Ei tullut valkoista, vaikka se alustavasti olikin varattu. Tämä minkä otin, ihastutti mut perin pohjin. Se on niin nätti ja rohkea! Halusin ennenkaikkea rohkean marsun, ja sen sain :) Jo tänään (toisena päivänään) tuli ottamaan ruokaa kädestä! Tosin Väinön kanssa, yksin ei ihan uskaltanut. Ja tottakai olen pelottava vielä, ja menee karkuun otettaessa, mutta reipastuu kokoajan. Kun otin tänään pojan syliin, niin ei uskaltanut oikein mitään, mutta kun otin Väinön kaveriksi, niin sitten otti kädestä ruokaa ja vähän pulisikin. Kaiken kaikkiaan ihana olento!

Marsupojan kutsumanimi on Masi. Hän on rodultaan Teddy, ja väriltään on ilmeisesti (en ole ihan varma) golden agouti/golden/black roan. Pitää tarkistaa papereista, kun saan ne postissa aikanaan. Kasvattaja on Pia Enroth, jolta sainkin lähtiessä pari hyvää neuvoa vanhempiin marsuihin tutustuttamiseen ja Teddyn turkinhoitoon.

Ihana ruskea jalka!

Ihanat "lehmänlaikut" !

Näin myös pojan isän ja äidin, jotka olivat vallan ihania! Isä varsinkin, ihan saman näköinen kuin poikansakkin. Nousi kaltereita vasten kattelemaan, kun tultiin marsuhuoneeseen. :) Oli ihanaa nähdä niin paljon marsuja kerralla, ja oli ihanaa miten kuikutus alkoi saman tien joka häkistä oven auetessa.

Mutta jos nyt vaikka vähän asiaa siitä Ässästäkin. Käytiin tosiaan perjantaina eläinlääkärissä. Korvassa on vieläkin siellä syvällä töhnää, ja siinä hyvin vähän hiivaa. Saatiin joku puhdistusaine siihen, joka lievästi tappaa hiivaa. Jossei se auta, niin sitten aletaan vaihtamaan ruokaa. Lääkäri kehui Ässän olevan hyvässä kunnossa, ja myös polvet näyttivät hyvältä. Toinen ei naksunut enää ollenkaan! Toinen naksui vielä vähän, mutta sekin voi tässä kasvaessa kadota. Toivotaan parasta :) Palleista sen verran, että se toinen mikä ei ole tullut, on tulemaisillaan. Se vain jää nähtäväksi, tuleeko vai ei. En itse jaksa olla kauhean optimistinen tämän suhteen, kun tuo on sentään jo 8 kk kohta. Mutta erittäin hieno juttuhan se olisi, jos se sieltä nyt kuitenkin tipahtaisi!

Käytiin torstaina koirapuistossa. Tämä kerta oli vallan poikkeuksellinen, sillä siellä oli pieni mopsityttö! Ässä oli tietysti vallan innoissaan moisesta, itseasiassa vähän liikaakiin. Ässä rakastui tähän tyttöön, ja siitähän se miehistely alkoi. Toinen ei osannut oikein sanoa vastaan, kun Ässä jo kiipusti tytön selkään. Jatkuvasti. Siinä sai kokoajan olla repimässä Ässää siitä pois, kun tytteli ei ollut mitenkään riemuissaan Ässän touhuista. Aika pian se omistajineen siitä lähtikin. No, muuten olikin ihan kivaa, Ässä ei ollut niin ujo kuin viimeksi. Kavereina kun olivat ei niin isot ja riehakkaat bullterrieri Pontus (jos taaskaan muistan nimeä oikein) ja joku samantyyppinen, jonka rotua en tiedä. Ne riekkuivat keskenään ja Ässän kanssa olivat aika rauhaksiin, niin Ässä ei niiden kanssa niin jännittänyt. Mutta annas olla kun kultainennoutaja ja lyhytkarvainen collie saapuivat, siitähän se rieha meinaan alkoi. Ja Ässällä alkoi taas nössöilyvaihe, eikä se ollut ollenkaan iloinen uusista riekkujista. Lähdettiinkin siitä sitten, tulihan siinä tunti jo oltua.

Lopuksi vielä pari Timon ottamaa talvilenkki kuvasta viimeviikolta.

Taas tälläinen hyppelykuva, kun riehuttiin Ässän kanssa.


Ässä pieni kirppu keskellä maisemaa :)


Niin nätisti :)

Ainiin, Kille lopetteli talviunensa nyt vähän ennakkoajassa. Koko viimeviikon se vaan rymisteli tuolla, ja nousi joka päivä ylös kattelemaan, että saiskos jo sapuskaa. Eli herralle eivät unet enää maittaneet, joten lopetin nukkumisjakson sitten viikon aikaisemmin. Olihan tuolla painokin yllättäen tipahtanut, joten taisi se nälkäkin jo kalvaa. Tuolla se nyt iloisena köllöttää lampun alla ja mutustaa kaalia ja salaattia nutrolla höystettynä :)

Ei kommentteja: