lauantai 11. elokuuta 2012

Ei huvita

Meille ei Ässän kanssa ihmeempiä kuulu. Kesätyöt jatkuvat mulla edelleen, mutta nyt on enää kaksi viikkoa jäljellä, jei! Töiden loputtua alkaakin heti koulu, mutta yritän ensimmäisellä viikolla pitää vapaata ja karata Saloon lomailemaan. Jaksaa sitten opiskellakkin paremmin, ja ehkäpä treeneihinkin saa kaivattua potkua.




Mulla onkin harrastusinto kadonnut aikalailla jonnekkin taivaan tuuliin. Liekö tuo töissäkäynti, kun ei arki-iltojaan jaksaisi millään käyttää treeneissä käyntiin. Agilityä kyllä himottaisi lähteä tekemään vaikka kuinka, mutta siitä nyt on turha haaveillakkaan. Toko sen sijaan tökkii oikein urakalla, ilmottauduinkin nyt herhaun tokoryhmästä poissaolevaksi syyskuun alkuun asti. Saa tottelevaisuushommat jäädä tauolle, kunnes saa uuta puhtia sen kanssa puuhailuun. Myös jäljen teko on taas jäänyt, vaikka yritin jo taippareitakin varailla ensi kuulle, katsotaan tärppääkö. No ehtiihän sitä..

Jossei meillä nyt olisi tuota tanssia, olisi harrastelu varsin olematonta. Eipä se nytkään kehuttavaa ole, kun ei ole mitään vakkariryhmää tai muuta. Välillä toki päästään osaavan kaverin kanssa treenaamaan ja se onkin tätä hommaa auttanut suuresti. Kotona ollaan treenailtu lähinnä temppuja, vaikka olenkin jo jonkin aikaa kuunnellut biisejä "sillä korvalla". Sitten kun Ässälle sopiva biisi löytyisi, voisin alkaa väsäilemään koreografiaa ihan noin niinkuin harjoituksen ja huvin vuoksi. Jos sitä sitten innostuisi treenailemaankin ihan kunnon teholla tämän sunnuntai hubailun sijaan (vaikka ei siinäkään vikaa, kunhan sitä tulisi tehtyä useamminkin kuin vain sunnuntaisin ;D)

 Treenaaminen on kivaa!

 Lenkkeilykin on nyt kokenut inflaatiota, eikä vain mun osaltani. Välillä on tuntunut väsyttävältä lähteä joka päivä sinne lenkille, ties mikä liikunta-inho muhun on iskenyt. Mutta eniten ihmetyttää, kun Ässänkin asenne tuntuu usein lenkille mennessä olevan "huoh, mennään nyt vain jo takaisin kotiin, ei huvita". Miten voi olla noin eloisalla ja nuorella koiralla tuollainen asenne? Liekö haluaa vain ahneena kotiin syömään (saa usein ruoan lenkin jälkeen), on omaksunut mun huonon asenteen (vaikka usein on lahna myös silloin, kun itse olisin menossa innolla lenkille) tai sillä on paikat kipeänä/jäykkänä (agi ollaan jätetty kokonaan pois, eikä mitään muutakaan raskasta tehty!) ? Oli mitä oli, niin olen kyllä asiaa useampaan otteeseen ihmetellyt. Pitää nyt varata se fyssariaika heti, kun fyssari palailee kesälomilta.. Saa sitten varmuuden siihenkin.

 Pahoittelut väsyneestä päivityksestä ;) Toivottavasti kuvat piristävät!


 Mee yksinäs lenkille


Ei kommentteja: