Ässä ei tykkää kissoista. Ensimmäinen kontakti kissaan oli pentuna, kun Ässä iloisen touhukkaana juoksi tutustumaan maalla ollessa kulkukissaan. Harmiksi kisulla oli pennut lähellä piilossa, jolloin kissa ei lähtenyt karkuun vaan sähisi ja läpsäyttä naamaan. Ässä oppi, että kissat ei ole kivoja. Myöhemmin Ässä tutustui kaverin kissaan Veijoon, joka ei ollut ilkeä, mutta tykkäsi vähän liikaa leikkiä Ässän "kanssa" (tai Ässän hännällä). Ässä oppi, että kissat saattaa kiusata. Lopuksi Ässä törmäsi naapurin kissaan pihalla. Aikaisempien ikävien kokemuksien saattelemana Ässä päätti kokeilla antaa takaisin samalla mitalla. Kissahan lähti, ja Ässä oli tyytyväinen. Keino kissojen kanssa selviytymiseen oli keksitty. (Tämä tosin ei toiminut Veijoon, sitä ei olisi vähempää voinut kiinnostaa joku räkyttävä koira).
Sitten tuli päivä, jolloin omistajan kaveri hankki kissoja. Omistaja tykkää hengailla kaverin luona, mutta Ässä oli aina ikävä jättää kotiin. Niinpä ilkeä omistaja päätti tehdä Ässästä kissojen kaverin. Tilanne oli tasaväkinen, sillä molemmat pelkäsivät toisiaan yhtä paljon. Yleensä kissat olivatkin koko visiitin ajan sohvan alla piilossa, mutta saivatpa tottua toistensa hajuihin. Ässää namiteltiin aina kissan näkemisestä ahkerasti, ja vähitellen räkytys alkoi vaihtua välttelyyn ja omistajan kyttäykseen. Eräänä päivänä toinen kissoista, Pipa, tuli sohvan alta hengailemaan kämppään. Ässällä oli vaikeaa, sillä kissaa tuli niin kovasti vältellä, että ohittaminen oli välillä vaikeaa. Silloin omistajan turvin mentiin ohi kehujen ja namien saattelemana. Muutenkin pelkästä olostakin sai palkkaan. Piti olla tarkkana, ettei Ässä ahdistuisi liikaa ja turvautuisi näin ollen vanhaan konstiinsa räkyttää. Kaveri onneksi tuntee kissansa hyvin, joten hän osaa puolestaan seurata kissojaan ja niiden mielenliikkeitä.
Tänään lähdin taas kaverin luokse ja Ässä "pääsi" mukaan. Kaverin kämpillä on yleensä aika jännä olla, mutta Ässä on jo vähän tottunut. Myös toinen kissoista, Sakari, oli vihdoin tarpeekseen haistellut Ässän hajua ja kurkkimisen sijaan uskaltautui sohvan alta pois. Kauan se hengasi sohvan kyljessä Ässää tuijottaen, ja Ässän kitaan sateli nameja ja se sai kehuja ja rapsuja. Ässä oli ihan jännittynyt. Lopulta aikansa katseltuaan ja vähän kämpässä kierreltyään Sakari olisi halunnut päästä haistelemaan Ässää. Ässää jännitti liikaa, joten pyysin sen pois. Lopulta Sakari kiipesi sohvalle toiselle puolelle minua Ässän ollessa toisella puolella. Sakari oli suhteellisen rennosti ja seuraili rauhallisesti Ässää. Ässä vältteli kaikin tavoin Sakarin katsomista, eikä halunnut viedä naamaansa lähellekkään (kissathan raapii). Lopulta hetken siinä oltuamme ja elukoiden rentouduttua edes hieman sain Ässän kannustuksen ja kehun avulla haistelemaan Sakaria ja Sakarikin haisteli Ässää. Mikä huikea virstanpylväs tässä ollaankaan saavutettu! Kehujen sadellessa Ässä oli itsestään niin ylpeä, että luikautti jopa pienet haukut. Sakaria ei mokoma haitannut. Onko tässä otettu ensimmäinen askel kohti kissojen ja koiran ystävyyttä?
Hetken päästä Sakari hyppäsi lattialle, ja Ässä uskalsi jopa ilman kannustusta haistaa vähän Sakarin pyllyä. Sakari totesi, että jo tämä on nähty ja kiipesi raapimispuuhunsa nukkumaan. Ässäkin kanssakäymisestä väsähtäneenä heitti pitkäkseen ja torkahti. Pipa ei karkeloihin liittynyt missään vaiheessa, vaan nukkui mielummin yksinään sohvan alla.
Olisiko tässä ainekset lajivälit ylittävään ystävyyteen? Kisut käyttäytyvät sopivan rauhaisasti Ässän seurassa kuten Ässäkin nyt niiden, joten tässä on aikaa kasvatella molemminpuolista luottamusta. Sieluni silmin näen Ässän nuolemassa iloisena Sakarin naamaa, mutta mahtaneeko olla vähän kaukaa haettua. Sen silti hyvin uskon, että rauhaisaan yhteiseloon ainekset ovat olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti