Kuin kaksi spanielia

Ässän kanssa on helppo harjoitella paikkamakuuta

Ovat nuo kaksi kahelia vaan hyvä pari. Niiden yhteiselo on nykyisellään hauskaa seurattavaa, teini pikkulikka ja keski-ikäinen kaikkitietävä ukko. Ässä on erityisen iloinen Femmasta, tänään ei edes lähtenyt sohvalta karkuun, vaikka pikkulikka hetken makasi luuleikkiensä keskellä kyljessä kiinni! Vaikka ovatkin ihan erilaisia koiria, niin molemmat kuitenkin selviä spanieleita ja siinä mielessä menee ajatukset hyvin yksiin. Leppoisasti vain heilutellaan häntiä toisille, hössötetään yhdessä ja ruokien ja luidenkin kanssa on selvät pelisäännöt. En olisi ikinä uskonut, että ahmatti-Ässä voisi jonain päivänä pelata namien etsintää sulassa sovussa samanaikaisesti jonkun toisen kanssa, mutta niin vain onnistuu (Ässän lempiaktiviteettejä varsinkin näin kipeänä).

Nykyisin niillä on oma pöhkö leikkinsä sängyllä "ärsytä kärttypappaa". Siinä Ässä hyökkää piehtaroimaan sängyllä välillä ihan Femman viereen ja Femma sitten on ärsyttävä teini, joka härkkii ja lätkii nautiskelevaa kärttyä. Ässän ärinä on välillä melkoista, mutta aina se vaan heittäytyy uudestaan piehtaroimaan toisen kylkeen. Kummallisia leikkejä.

Tehtiinpä muuten eräänä päivänä metsässä ihan omasta päästä keksittyä hakuharjoittelua. Alku meni Femman ihmetellessä "mitä haluut mun tekevän, siis meenkö seisoo tänne vai", mutta hetken päästä se tajusi. Kykenin lähettelemään sitä polun molemmille puolin ja se meni hakemaan minne halusin.  Kun huikkasin sille ja käännähdin toiseen suuntaan oli likka näppärästi kuulolla sujahtamassa osoittamaani suuntaan puskat ryskyen, pysyen kuitenkin kivan lähellä. Aikamoista. Fiilis oli hieno siinä yhteistyötä tehdessä, tällaista lisää.

Myös hihnassa Femma on nykyisin kuulolla paremmin, vaikka pimeä rajoittaakin lintu-harjoittelua. Yhtenä iltana vastaan saapui karkuun ampaiseva rusakko ja yllättävän hienosti sain neidin käännettyä siitä kontaktiin, vaikka hinku rusakon perään oli varmasti kova. Käveltiin myös rusakon pinkomaa tietä namien vedellessä viimeistään, mutta niin vain pikkulikka pystyi ottamaan kontaktia ja kävelemään nätisti, vaikka vähän kuikuilikin rusakon perään. Ässä vaan köpötteli perässä silmäillen nameja ja ihmetellen ylimääräistä touhotusta.

Ässällä onkin mennyt fyssarin jälkeiset päivät varsin leppoisasti. Lenkit maistuu ja jopa 20 minuuttia on nyt mennyt hienosti enempiä ihmettelemättä. Enempää ei sitten uskalletakkaan, sillä tuokin alkaa olla jo rajoilla jumittamisen kanssa. Nykyisin Ässä asettuu iltaisin itse hierottavaksi ja venytettäväksi, kun paikat eivät ole enää niin kipeät eli selvästi vointi on nyt mukavampi.