lauantai 17. tammikuuta 2015

Vielä ei mitään uutta


Joulun aikaan Ässä oli aika iloinen itsensä. Se tosin sai täyttä annosta kipulääkettä sekä nautti maksimissaan 20-30 min lenkeistä. Joulun jälkeen kipulääke alkoi vetelemään viimeisiään, joten puolitin annoksen. Tämäkin sujui vielä ihan hyvin, äreyttä ei tullut ainakaan merkittävästi tai äkkinäisesti lisää. Tosin ainahan nuo kivut tuntuvat hiipien tulevan elämään, jolloin niiden vaikutuksia on vaikeampi huomata. Kipulääkkeen loppuessa Ässä meni kuitenkin mahdottomaksi: lenkkeily ei maittanut ei sitten ollenkaan ja ulkona huudeltiin ihan kaikelle. Ihmisille se ei varsinaisesti rähise, mutta alkaa huutelemaan jokaiselle, ihan kuin pelkkä läsnäolokin ketuttaisi ihmisistä niin kovasti pitävää Ässää. Ilman kipulääkettä eläminen ei siis tule kuuloonkaan, onneksi tätä kului vain pari päivää ennen lääkärikäyntiä ja uuden satsin saamista. Ja samalla tutkittiin taas oikein urakalla.

Käytiin taas samalla tutulla Eläinystäväsi lääkärillä ja samalla lääkärillä, joka Ässän polvetkin leikkasi. Tarkoitus oli ottaa selkä- ja lonkkakuvat, josko sieltä saisi jotain uutta Ässän kivut selvittävää tietoa. Kuvat otettiin virallisena, kun hintakin oli lähes sama.

Ensin kuitenkin käpälöitiin taas koko koira läpi. Ihanaa oli kuulla, että polvet ovat edelleen napakat ja hyvin paikoillaan. Hauikset taas tietysti kipeät, kun Ässä kulkee niin etupainoisesti takapäätään varjellen. Myös takaselkä ja lantio todettiin sekä liikkeessä, että paikallaan olevan voimakkaasti koukistuneessa asennossa. Lääkäri kokeili jopa suoristaa Ässän asentoa, mutta se ei onnistunut.

Seuraavaksi röntgenkuviin, mistä ei löytynyt sitten kuitenkaan mitään ihmeempää! Kuvia ei ole nyt laittaa näytille, koska unohdin ne pyytää. Ohessa suoraan lääkäripapereista kopsattuna:

"..selästä ei löydy oireita selittäviä muutoksia. Ristiluun ensimmäisen nikaman keskiharjanne erottuu puuttellisesti, muuten rakenteessa ei ole huomauttamista. Lonkkanivelissä erottuu nivelrikkomuutoksia ja käsin tunnustellessa melko voimakas löysyys. Vaikka nivelen rakenne on periaatteessa kohtalainen, löysyys selittää nivelrikon kehittymistä. Lonkkien löydökset huomioidenkin Ässän takajalkojen/takapään kipu on pitkittynyttä ja voimakasta"

Lääkäri kävi kuvat kanssani huolella läpi selittäen yksityiskohtia, mikä oli tosi mukavaa. Oli hurjaa nähdä, miten paljon reisiluun päät olivat kuluneet joistain kohdista nivelrikon takia. :( Ässästä otettiin myös yksi lonkkakuva rasitettuna, missä näkyy kuinka toinen reisiluun pää on pulpahtanut lonkkamaljasta ulos. Aika inhaa.

Kuten lääkärin kirjoittaman tekstin lopusta voi lukea, Ässän kivun määrä on löydöksistä huolimatta ihmeellisen kova. Siksi nyt alettiin epäillä muita mahdollisia kivun selittäviä tekijöitä. Tässä kohtaa mieleen juolahti Ässää pari vuotta sitten vaivanneet virtsakiteet (struviittikiteet). Lääkäri komppasi, että se voisi selittää hyvin takapään kipua ja kylmän sään aiheuttamaa oiretta. Ässähän on nyt syksyn syönyt ruuaksi vähän sitä sun tätä nappulaa, koska Femmalle on tullut ostettua milloin mitäkin. Viimeksikin kiteet tulivat nappulan vaihdoksen yhteydessä..

Vein perjantaina pissanäytteen, joten alkuviikosta pitäisi kuulua jotain uutisia. Toivon kovasti, että Ässän kivuille olisi näinkin helposti hoidettavissa oleva syy, jonka pitäisi sopivalla nappulalla tai raakaruokinnalla pysyä kurissa. Jos pissanäytteestä ei löydy mitään, tutkitaan seuraavaksi verinäytteestä moniniveltulehdusvasta-aineet (reuma, Borrelia, tuma-vasta-aineet). Niitäkin voi ilmeisesti hoitaa, mutta ei taideta yhtä helpolla päästä kuitenkaan.

Nyt kipulääkkeen saatuaan Ässän elämä taas hymyilee. Tänään käytiin aamulenkillä metsässä, jossa Ässä pienen vapaana-olonsa aikana hepuloi onnessaan. Kovasti toivon ongelmaksi "vaan" virtsakiteitä ja että kivuista päästäisiin vihdoin eroon! Ässä olisi niin ansainnut kivuttoman arjen pitkine metsälenkkeineen ja hömpötyksineen.

Ässä pari vuotta sitten Salon jäillä hömpöttelemässä

5 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Oletko tehnyt huomioita siitä, että onko Ässällä myös leposärkyä vai onko se kipu vain liikkuessa?
Toki on vaikea havaita leposärkyä, jos se on siedettävää, koira kun ei mitään kerro. Kovan leposäryn kyllä huomaa, vaihtelee asentoa, on levoton yms. mutta tuollainen jatkuva hiljainen särky on myös stressaavaa koiralle.
Onneksi on sentään olemassa kipuun lääkettä, jota Ässä sietää!

Hanne kirjoitti...

Hei, mistä tuollaisia saa "Todista ettet ole robotti"? Tahtoo kans!

Anne kirjoitti...

Kun Ässä on kipeä, se on usein sitä kokoaikaisesti. Kipeyshän sillä esiintyy pääasiassa äreytenä ja syrjään vetäytymisenä (ei tule viereen, ei välitä huomiosta, ei halua olla Femman kanssa tekemisissä, ei välitä tempuista eikä leikistä). Lenkillä mahdollisen kivun huomaa siitä, että ei jaksa enää ravata vaan peitsaa tai köpöttää lyhyttä laukkaa takapää kaarella.

Tuollaistaa levottomuutta ja asennon vaihtelua en ole koskaan oikeastaan Ässällä huomannut, vaikka sillä on selkeästi ollut kipuja :( Ehkä se vaan kääntyy itseensä kärsien kivuistaan näyttämättä sitä niin ulospäin. Tai sitten kipu ei ole sellaista, että pistäisi levottomana ravaamaan, en tiedä. Pääasia, ettei ole kipeä :)

En tiedä, mistä se on tullut :O Itsestään on ilmestynyt. Ihan kätevä kyllä!

Anonyymi kirjoitti...

Missä lukija palkki vai onks tääl semmosta. Kannattais laittaa☺️

Anne kirjoitti...

Sellainen joskus oli vähän aikaa, mutta siinä oli jotain kummallisia ongelmia ja otin sen sitten pois. Pitää taas tuumata, jos sais sen paikalleen ja toimimaan.