sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Jokaiselle jotain häppeninkiä

On taas tuntunut siltä, ettei arjen lisäksi ehdi oikein missään käydä tai muuta tehdä, mutta onhan tässä ollut taas kaikenlaista. Lenkkejä kavereiden kanssa, Tappien retki ja kaikenlisäksi Ässälle tänään oma rampojen lenkki!

Viimeviikonloppuna siis vietettiin Femman kanssa aurinkoista talvipäivää Tappien retkellä Kangasalla. Mukana oli sekalainen seurakunta eli yhteensä kymmenen pikkukoiraa. Käveltiin porukalla laavulle, jossa paistettiin makkarat ja nautittiin auringonpaisteesta. Femmalla oli huisia posottaa pitkin maita ja mantuja, ja saipa se välillä huijattua itselleen juoksukaverin ainakin Tilda-harjakoirasta ja Klaara-seropista. Laavun täyttyessä myös muista makkaransyöjistä joutui pikkulikka hihnan päähän odottelemaan. Oikeastaan yllätyin, kuinka hienosti se jaksoikin vain seisoskella ja hengata, kun vapaana vauhti on yleensä melkoista. Tällaista odottelua olisi hyvä "treenata" useamminkin.

Femman juoksukaverit, Tilda-harjis ja Klaara-seropi. Kuva Jenny Piittinen.

"Leiki mun kaa jooko?". Kuva Jenny Piittinen.

"Jee!" Kuva Jenny Piittinen.
 
"Mitä sä sinkoot!?" ihmettelee Hilla. Kuva Jenny Piittinen.

 Ei oo kaikki muumit laaksossa tällä jänöllä. Kuva Jenny Piittinen.

 Sit sitä makkaraa! Kuva Tanja Malmberg.

Nele ja kieli eli Femma. Kuva Tanja Malmberg.

 
Nätisti odotettiin makkaraa. Kuvat Tanja Malmberg.



Sit kotiin! Kuva Jenny Piittinen.

Koska Ässäraukka on aivan mökkihöperöitynyt jäädessään paitsi kaikista kivoista lenkeistä ja tapahtumista, päätin järkätä Tappien kautta rammoille ja vanhoille koirille tarkoitetun lenkin. Tällöin kuljettaisiin vain puoli tuntia, jotta vähemmänkin hyvässä kunnossa olevat koirat jaksaisivat mukana. Ässä ei ole suostunut lenkkeilemään juuri ollenkaan jäisten kelien aikaan, mutta tälle päivälle sattui sopivasti +2 astetta ja vesisadetta. Vähänkö tyyppi oli liekeissä päästessään reissuun ja vieläpä ilman Femmaa! Kun paikan päällä odottivat vielä tutut kivat kaverit (joista kaikki eivät niitä rampoja tai vanhoja olleet), oli Ässä koko lenkin suorastaan myhäilevän rento ja tyytyväinen. Paikalla oli meidän lisäksi Hilla ja Naava -chihut sekä mäykkytrio Uuno, Mila ja Niilo. 

Koko poppoo. Kuva Liisa-Ida.

Illasta kotona makaakin aika tyytyväisen oloista sakkia, kun Femmakin kävi aamulla kunnon metsälumirämmintä-lenkin minun hakiessani yhtä kätköä. Taitaa loppuiltakin kulua aika rauhaisissa merkeissä.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Näillä mennään



Ässän verikokeiden tulokset tulivat vihdoin tällä viikolla. Niistä selvisi, että kilpirauhasarvot ovat normaalit, reumatekijä negatiivinen, tuma-vasta-aineet normaalit ja Borrelia-vasta-ainetaso matala. Ei siis sieltäkään löytynyt mitään selittävää tekijää Ässän jatkuviin kipuiluihin.
 
Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että jatketaan vain kuten ennenkin: kipulääkettä nassuun ja hieronnalla, jumpalla ja venyttelyllä yritetään pitää koira kunnossa. Eli tällä hetkellä ajatellaan kipujen johtuvan vain lonkkien nivelrikosta ja näistä inhoista liukkaista keleistä. 

Ässän vointi on ollut vaihtelevaa, mutta ainakin se on nyt iloinen ja kivuttoman oloinen. Lenkkihalut vaihtelevat vähän päivän mukaan, mutta nyt on mennyt ihan hyvin. Toivottavasti olo helpottuu kesää kohden mentäessä, sillä onhan tämä aika turhauttavaa sekä koiralle että itselle.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Paheksuttavan ihana lumiralli


Näin meillä, ensin pilataan toisen koiran turkki ja sitten juoksutetaan rampaa lumihangessa.

Ässällä on ollut nyt monta hyvää päivää ja se on iloisesti tehnyt puolen tunnin lenkin joka päivä (kipulääkettä syö toki edelleen täydellä annoksella). Lenkillä olen antanut sen aina valita suunnan, jolloin Ässä on hakeutunut läheiseen puistoon köpöttelemään. Metsistä ollaan pysytty poissa, koska lumihangessa rämpiminen ei tee puolikuntoiselle kipulonkalle hyvää, vaan kipeyttää paikkoja. Mieluusti Ässä onkin tehnyt hihnalenkkejä omaan tahtiinsa kääntyen aina kotiin saatuaan tarpeekseen. Näin lenkit ovat sujuneet ihan mukavasti ja Ässä on tuntunut olevan tyytyväinen.

Ylempään kuvaan palatakseni Ässään iskee lenkin jälkeen joskus pieni virtapiikki. Silloin sen on päästävä takapihalle vähän juoksuttamaan Femmaa ja näyttämään, että vielä vanhastakin löytyy potkua! Eihän sellainen lumessa ryntäily lonkalle hyvää tee, mutta pääkopalle kylläkin. Onneksi sinkoilut ovat aika satunnaisia ja Ässän suunnalta suht maltillisia. Yleensä Ässä tyytyy pariin räkytyskierrokseen ja palaa sitten tyytyväisenä sisälle: saipas kakara taas kyytiä!

Femma on näistä ralleista ihan liekeissä ja se jääkin pihalle yleensä odottamaan, josko Ässä lähtisi uusintakierrokselle. Joskus pikkulikkaa onnistaa ja Ässä käy ajamassa sitä takaa vielä pari kiekkaa ympäri pihaa.


Ässä kävi myös fyssarilla torstaina ollen yllättävän hyvässä kunnossa. Selässä ei isompia jumeja ollut, mutta lannekalvot, oikea hauis, lonkan koukistajat ja yllättäen etureidet (eivät ole hetkeen oireilleet) olivat kipeät. Oikea puoli oli jälleen pahempi, mutta sen puolimmainen lonkkakin on huonompi. Saatiin nyt napakka käsky tehostaa venyttelyjä (nyt ei olla ihan joka päivä tehty) ja ottaa mukaan myös etureisien venyttelyt.

Ässän kanssa on ollut niin ihanaa viimeaikoina, kun se on selvästi iloisempi ja reippaampi. Lenkit se on mennyt iloisena haluten mennä eteenpäin ja kotonakin se tunkee kainaloon onnessaan. Kipeänähän se vetäytyy vain omaan kuoreensa jonnekkin nurkkaan. Myös Femma on saanut osansa Ässän suosiollisuudesta, sillä ekaa kertaa ikinä(!) Ässä makoili vapaaehtoisesti Femman vierellä pitkän aikaa.


Nyt liukkaampien kelien iskiessä Ässä ei ole ollut yhtä innokas lenkkeilijä. Reippaasti se etenee edelleen, mutta nyt ei halua tehdä niin pitkiä lenkkejä. Tämä on ihan hyvä juttu, sillä mielellään tuolla luistinradalla en sitä lenkittäisikään, sillä liukastelu pistää sen herkästi jumiin. Toivotaan pääkallokelien kohta helpottavan!

lauantai 7. helmikuuta 2015

Sakset vastaan lumipallot


Lumipallokelejä on pidellyt ja jokainen tietynlaisen turkin omaava koiranomistaja tietää, mitä se tarkoittaa. Ihania lumipalloja pitkin turkkia kiristämässä ja parhaillaan estämässä koko koiran liikkumista. Femma on tähän asti selvinnyt kivuttomasti lumikeleistä, mutta nyt turkin taas kasvettua ja otollisten kelien ilmaannuttua alkoi silläkin tehdä tiukkaa. Siinä vaiheessa, kun koirarukka vaan epämääräisesti pompahtelee eteenpäin lumipaakkujensa kanssa (ja Femma ei todellakaan ole pahimmasta päästä, se sentään pystyy vielä kelvollisesti liikkumaan) ja turkin kivasti rastoituttua päätin tarttua saksiin. Tarkoituksena hieman ohennella ja siistiä. Mutta toisin kävi!

Aluksi siistin näppärästi tassuja siirtyen sitten upouusien ohennussaksieni kanssa hapsuja harventamaan. Heti kättelyssä tosin selvisi, että nämä sakset ovat varsin tehokkaat, kun hapsuihin jäi valtava lovi. No ei kun paikkailemaan. Viimeisin lenkki oli takuttanut takajalat (haalarista huolimatta) sellaisille rastoille, että annoin palaa. Ja kohta mulla olikin kananjalkainen koira harvoilla haivenilla. Hups.

 Pieni "siistitty" spanieli. Korvat ja vatsakarvat saivat sentään olla rauhassa, niihin ei jostain syystä paakkuja niin ole kertynytkään.
Vertailun vuoksi ylempänä turkki ennen trimmiä ja alempana kasvattajan tekemä nätti trimmi pari kuukautta sitten.

Eihän sillä sitä turkkia alunperinkään kovin paljon ollut enkä muuten olisi näin kovalla innolla turkkia säästelemässä, mutta tässä pitäisi joskus päästä näyttelyihinkin. Kehtaako tälläistä nakupetteriä viedä näytille? Nih. Taisi cockerin rotuvaatimuksiin kuulua ne karvatkin. Tähän väliin kehtaan kuitenkin väittää, että minusta se on kovin nätti näinkin. Taidan olla surkea turkkikoiran omistaja, onneksi Femma ei varsinainen näyttelytähti ja turkkikoira taitaisi olla muutenkaan. Meidän vahvuudet on (toivoakseni) jossain ihan muualla.

Ja joskus se kai juokseekin ja pudottaa turkkinsa kuitenkin. Vielä on ollut sillä saralla hiljaista.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Odotetaan


Viimeisen lääkärikäynnin jälkeen Ässä oli hyvin iloinen, suorastaan oma itsensä, saatuaan kipulääkityksen kohdilleen. Kuitenkin hetki tämän jälkeen sen vointi meni todella huonoksi, jopa pahemmaksi kuin koskaan aiemmin (kipulääkityksestä huolimatta). Silloin ajattelin hetken, että tässä se nyt oli tämä homma. Kunnes taas hetken päästä olotila kohosi hyväksi ja Ässä tekee jopa puolen tunnin lenkkiä. Perjantaina sitten mentiin lääkäriin.

Näin hyvät fiilikset oli kipulääkkeen jälkeen
  
Ässän rakko ultrattiin ja se näytti hyvältä. Ei löytynyt kiviä, ei kasvaimia, ei mitään ihmeellistä. Lääkäri otti kuitenkin varmuudeksi Ässältä neulalla virtsanäytteen, koska edellisen näytteen perusteella sillä voisi olla virtsatietulehdus kuitenkin. 

Seuraavaksi Ässältä piti ottaa verinäyte, jolloin se tarvitsi ensimmäistä kertaa elämässään kuonokopan. Hyvin verinäyte sitten saatiin, ennen Ässältä ei olekaan verta tarvinnut ottaa. Tästä tutkitaan tumavasta-aineet, borrelioosi ja kilpirauhasarvot. Ässällä oli myös korvatulehdus, johon sai perus canofiten.

Virtsanäytteen tuloksien pitäisi tulla tällä viikolla ja verikokeisiin menee niinkin kauan kuin kaksi viikkoa. Vähän hakuammuntaa taitaa tämä tutkimusten teko olla, mutta jotain hoidettavaa tarvitsisi nyt löytyä. Kysellessäni seuraavia hoitovaihtoehtoja, mainitsi lääkäri ainakin selän magneettikuvauksen ja sen myötä mahdollisesti selkäleikkauksen, jotka kustantaisivat yhteensä kolme tonnia. Eli vaihtoehdot alkavat olla aika vähissä.


 Lääkärikäynnin jälkeen Ässä pääsi moikkaamaan Nikiä ja Jinnaa, hyvin meni.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Femma yksvee!





Onnea ihana yksvee pikku-saukko! Synttäreitä ei erikoisemmin arjen keskellä juhlittu, mutta sai Femma juhlansa kunniaksi uuden lelun. Koska täytteetön pehmolelu on toiminut Femmalla parhaiten (ja edellinen alkaa olla jo aika risa), hankin sille edullisesti kokeiluun pullon sisältävän lelun. Kauaa ei kestänyt, ennenkuin Femma oli repinyt pullon lelun sisältä ja tuhonnut sen, mutta ympäröivä turkis on jaksanut viihdyttää sen jälkeenkin. Se ei tosin ole niin kiva kuin edellinen, koska ei sisällä vinkua. Pääsääntöisesti meillä lelut ovat jemmassa leikkihetkiä varten, mutta pitää pikku-spanielilla olla edes yksi tarjolla oleva röykytyksen kohde. 

Kuva nyt ei ole paras mahdollinen (kannattaisi katsoa asetukset oikein, ennenkuin heittää kameran kuvaajalle), mutta tässä uunituore kuva meidän yksivee Femmasta! Painoa oli viimeisimmän punnituksen mukaan 10,6 kg.




Synttärilelu ja Femma, vielä on lelun pullo tallessa.

Mitäs voisin kertoa yksivuotiaastani nyt, kun yhteistä elettyä arkeakin alkaa olla takana?  Nimensä (Speck Line Ihan mahoton) se on lunastanut lyhyen elämänsä aikana useasti. Mutta useammin perään saa laittaa lisänimen - Ihan mahottoman Ihana. 

- Femma on pieni ja suloinen koira sekä kovin kiltti. Siinä on kuitenkin mahdottomasti energiaa ja tekemisenmeininkiä, mikä voi aiheuttaa joskus kummallisuuksia ympäröivän maailman ja Annen kenkien kanssa. 
- Se on kuitenkin järkevöitynyt kovasti lyhyen elämänsä aikana
- Vaikka on silti edelleen ihan höntti pieni spanieli.
- Ja naurattaa hömpötyksillään päivittäin.
- Lähtökohtaisesti se rakastaa kaikkia.
- Femma rakastaa halailla erityisesti lähimpiä ihmisiä - se siis asettaa päänsä ihmisen kaulalle ollen ylettömän söpö.
- Sen katse meidän tehdessä jotain yhdessä on jotain ihan parasta
- Sen kanssa tekeminen on jotain ihan parasta
- Sen elämän asenne lyhyesti olisi: Elämä on ihanaa ja se eletään täysillä!



Vaikka joissain arjen asioissa on ollut tekemistä, on se taas vastavuoroisesti joissain ollut kovin helppo. Koirien ohituksissa ei ole ikinä ollut ongelmaa, vaikka Ässäkin on ollut monesti lenkeillä mukana näyttämässä kipeinä päivinään huutavaa esimerkkiä. Se on myös ihanan sosiaalisuutensa ja mukautuvaisuutensa takia ollut helppo ottaa mukaan moneen paikkaan. Ominaisuus, jota osaa arvostaa, kun on ensin Ässän koira-ongelmien kanssa vääntänyt pari vuotta.


 Osaa se ottaa lunkistikin. Vasemmalla Tappien kokouksessa ja oikealla kotona agitreenien jälkeen.

Olen aivan mahdottoman iloinen, että sain tämän pienen vatussin meille asumaan. Aika näyttää, mitä kuluvat yhteiset vuodet tuovat tullessaan!

ps. pakko vielä loppuun laittaa Ässä-kuulumisia. Pissanäytteestä ei löytynyt mitään, joten perjantaina menemme lääkäriin. Sen jälkeen toivottavasti ollaan viisaampia.

lauantai 17. tammikuuta 2015

Vielä ei mitään uutta


Joulun aikaan Ässä oli aika iloinen itsensä. Se tosin sai täyttä annosta kipulääkettä sekä nautti maksimissaan 20-30 min lenkeistä. Joulun jälkeen kipulääke alkoi vetelemään viimeisiään, joten puolitin annoksen. Tämäkin sujui vielä ihan hyvin, äreyttä ei tullut ainakaan merkittävästi tai äkkinäisesti lisää. Tosin ainahan nuo kivut tuntuvat hiipien tulevan elämään, jolloin niiden vaikutuksia on vaikeampi huomata. Kipulääkkeen loppuessa Ässä meni kuitenkin mahdottomaksi: lenkkeily ei maittanut ei sitten ollenkaan ja ulkona huudeltiin ihan kaikelle. Ihmisille se ei varsinaisesti rähise, mutta alkaa huutelemaan jokaiselle, ihan kuin pelkkä läsnäolokin ketuttaisi ihmisistä niin kovasti pitävää Ässää. Ilman kipulääkettä eläminen ei siis tule kuuloonkaan, onneksi tätä kului vain pari päivää ennen lääkärikäyntiä ja uuden satsin saamista. Ja samalla tutkittiin taas oikein urakalla.

Käytiin taas samalla tutulla Eläinystäväsi lääkärillä ja samalla lääkärillä, joka Ässän polvetkin leikkasi. Tarkoitus oli ottaa selkä- ja lonkkakuvat, josko sieltä saisi jotain uutta Ässän kivut selvittävää tietoa. Kuvat otettiin virallisena, kun hintakin oli lähes sama.

Ensin kuitenkin käpälöitiin taas koko koira läpi. Ihanaa oli kuulla, että polvet ovat edelleen napakat ja hyvin paikoillaan. Hauikset taas tietysti kipeät, kun Ässä kulkee niin etupainoisesti takapäätään varjellen. Myös takaselkä ja lantio todettiin sekä liikkeessä, että paikallaan olevan voimakkaasti koukistuneessa asennossa. Lääkäri kokeili jopa suoristaa Ässän asentoa, mutta se ei onnistunut.

Seuraavaksi röntgenkuviin, mistä ei löytynyt sitten kuitenkaan mitään ihmeempää! Kuvia ei ole nyt laittaa näytille, koska unohdin ne pyytää. Ohessa suoraan lääkäripapereista kopsattuna:

"..selästä ei löydy oireita selittäviä muutoksia. Ristiluun ensimmäisen nikaman keskiharjanne erottuu puuttellisesti, muuten rakenteessa ei ole huomauttamista. Lonkkanivelissä erottuu nivelrikkomuutoksia ja käsin tunnustellessa melko voimakas löysyys. Vaikka nivelen rakenne on periaatteessa kohtalainen, löysyys selittää nivelrikon kehittymistä. Lonkkien löydökset huomioidenkin Ässän takajalkojen/takapään kipu on pitkittynyttä ja voimakasta"

Lääkäri kävi kuvat kanssani huolella läpi selittäen yksityiskohtia, mikä oli tosi mukavaa. Oli hurjaa nähdä, miten paljon reisiluun päät olivat kuluneet joistain kohdista nivelrikon takia. :( Ässästä otettiin myös yksi lonkkakuva rasitettuna, missä näkyy kuinka toinen reisiluun pää on pulpahtanut lonkkamaljasta ulos. Aika inhaa.

Kuten lääkärin kirjoittaman tekstin lopusta voi lukea, Ässän kivun määrä on löydöksistä huolimatta ihmeellisen kova. Siksi nyt alettiin epäillä muita mahdollisia kivun selittäviä tekijöitä. Tässä kohtaa mieleen juolahti Ässää pari vuotta sitten vaivanneet virtsakiteet (struviittikiteet). Lääkäri komppasi, että se voisi selittää hyvin takapään kipua ja kylmän sään aiheuttamaa oiretta. Ässähän on nyt syksyn syönyt ruuaksi vähän sitä sun tätä nappulaa, koska Femmalle on tullut ostettua milloin mitäkin. Viimeksikin kiteet tulivat nappulan vaihdoksen yhteydessä..

Vein perjantaina pissanäytteen, joten alkuviikosta pitäisi kuulua jotain uutisia. Toivon kovasti, että Ässän kivuille olisi näinkin helposti hoidettavissa oleva syy, jonka pitäisi sopivalla nappulalla tai raakaruokinnalla pysyä kurissa. Jos pissanäytteestä ei löydy mitään, tutkitaan seuraavaksi verinäytteestä moniniveltulehdusvasta-aineet (reuma, Borrelia, tuma-vasta-aineet). Niitäkin voi ilmeisesti hoitaa, mutta ei taideta yhtä helpolla päästä kuitenkaan.

Nyt kipulääkkeen saatuaan Ässän elämä taas hymyilee. Tänään käytiin aamulenkillä metsässä, jossa Ässä pienen vapaana-olonsa aikana hepuloi onnessaan. Kovasti toivon ongelmaksi "vaan" virtsakiteitä ja että kivuista päästäisiin vihdoin eroon! Ässä olisi niin ansainnut kivuttoman arjen pitkine metsälenkkeineen ja hömpötyksineen.

Ässä pari vuotta sitten Salon jäillä hömpöttelemässä