Talviturkki

Näin rapakeleillä on ikävä pikkupakkasia ja kuuraa, sitä ettei koiraa tarvitsisi pestä jokaisen ulkoilutuksen jälkeen. Vaan minkäs syksylle voi, ei auta kuin kärsivällisesti odottaa pakkasia.  Samalla voi katsella Salon viikonloppureissulla otettuja kuvia parin viikon takaa, kun pakkasta oli ja paikoin kasvit aivan kuurassa..

 

 

Onneksi syksyn rapakelejä vastaan on toinenkin keino, joka ei vaadi pakkasten odottelua. Nimittäin sen rapaa sisään kantavan turkin ajelu! Näin talvea vasten ei ole ehkä fiksuinta vetää koiraa ihan nakuksi ja olenkin nyt pukenut Ässää tarkemmin ettei jäädy. Ajattelin kuitenkin turkin alasajon olevan tässä kohtaa fiksumpaa kuin talvella. Nyt taas pärjää hyvän aikaa vain uusilla tassusaksilla suoritettavilla siistimisillä. Ajojälki ei tällä(kään) kertaa ollut kovin kaunista, joista oman osansa aiheutti tylsynyt trimmerin terä, joka onkin seuraavana ostoslistalla. Vaan äkkiäkös se turkki taas kasvaa peittämään vaaleanpunertavaa vatsaa ja kapisen näköistä päälakea (joka ei onneksi kuvista erotu). Eipä ole juurikaan tarvinnut pestä koiraa lenkkien jälkeen!
 
Joten niin Ässä muuttui karvakasasta..

..nakupetteriksi!

Näin turkkirotuisen omistajana ja seuraavaa samanrotuista havitellessani ei ehkä kannattaisi sanoa näin, mutta mielestäni Ässä on kauneimmillaan turkki tällaisena lyhyenä. On mukavaa, kun koiran siluetti erottuu kunnolla karvan sitä peittämättä ja esim. vatsalinja näkyy. Ässän turkki ei koskaan tosin ole ollut kovin pitkä, eikä leikatun koiran hamppuinen turkki kauniilta näytäkkään pidempänä. Silti en ole ikinä pitänyt kovin pitkäkarvaisista koirista ja monilla cockereilla on omaan makuuni ihan liikaa turkkia. Tykkään kyllä hapsullisista koirista, mutta kohtuus kaikessa.

Käykö sadetakki sukelluspuvusta?

Tänään taas suunnattiin chihu-kavereiden kanssa uuteen maastoon tutkimusretkelle, vaikka taivaalla uhkaavia sadepilviä olikin. No, Ässälle sademantteli niskaan ja eikun menoksi! Olimme katselleet valmiiksi kivoja polkuja kartasta, josta saisi kivan ympyrälenkin tehtyä. Yksi sopivan näköinen polku löytyi, mikä johdattikin meidät suoalueen reunalle leveän ojan äärelle. Ässä tietysti seikkailunsa huumassa vallan riemastui märistä mättäistä ja ojista, joita sitten ilolla ylitteli rämpien, uiden ja hyppien meidän aprikoidessa ojan äärellä. Spanieli on sitä onnellisempi, mitä tiheämmässä ja haasteellisemmassa ympäristössä liikutaan, poislukien Ässän kohdalla sadesää. Se ei ole jostain syystä yhtään niin mukavaa kuin ojissa kylpeminen..

Lopulta meillekkin löytyi se sopiva ylityskohta, jossa mulattiin vain molemmat lenkkarit. Siitä oli hyvä jatkaa huolettomana matkaa, kun ei enää tarvinnut murehtia kenkien kastumista. Myöhemmin lenkkikaveri upposi ojaan reittään myöten, itse onnistuin kastelemaan vain takapuoleni. Chihut nosteltiin ojien ylitse, vaikka kevyinä ne menivät näppärästi mättäilläkin kastumatta pahemmin. Muutamia ojia ylitettiin (tai yritettiin ylittää), mutta löydettiinpä kaksi kivaa pientä avosuota ja kallioita niiden seassa! Koirilla oli ainakin hauskaa uudessa paikassa ja Ässä sinkoili kuin taskuraketti ja metsästäkin ehdittiin ulos juuri ennen täyttä pimeää. Voisi kuvitella reissun olleen meille ihmisille surkea, mutta mielestäni pieni eräjormailu hyvässä seurassa tekee välillä oikein hyvää, märistä vaatteista viis! Tosin uusintareissun ajoittaisin ehkä pakkassäälle.

Ja vastaus otsikon kysymykseen: Näköjään sadeloimi käy yllättävän hyvin sukelluskamppeista, ainakin Ässän selkä ja kyljet pysyivät kuivana monista mulahduksista huolimatta.

vas. Komppania kasassa, Ässä aika totisena. Takana avosuo, jossa pari karpaloakin.

oik. Yritettiin kasata ylityspuitakin, mutta Ässä katsoi parhaaksi kuoria ne ensin.

Kuvat otti Liida-Ida

Itä-Siperian karpalot

Perjantaina rykästiin Saloon tavoitteena ehtiä ennen pimeää karpaloita poimimaan. Hyvin kerittiin, vaan pääsipä Suomen syksy yllättämään kun aurinkoiselta ja lämpimältä näyttävä keli paljastuikin joksikin ihan muuksi. Laakealla suolla tuulee vähän kovempaa kuin metsässä, aurinko oli ehtinyt jo puiden taa ja suo oli arvatenkin märkä. Ja vaatteita ei ollut lähimainkaan tarpeeksi. Onneksi sentään olin pukenut Ässälle sadeloimen, joten se säästyi kropan kastumiselta ja vasta loppuvaiheessa alkoi näyttää kylmissään olevalta. Silloin osa sormista oli jo tunnottomana (poimin marjoja sormin ja lopulta kylmyyden pakottamana lapaset kädessä, joten sain hengata märillä lapasilla), joten suunnattiin kiltisti kotia kohti. Kauaa ei oltu, mutta marjoja saatiin kiitettävästi ja poimittavaksikin jäi vielä yllinkyllin. Loppuillan vierailin kaverin luona ja makasin kirjaimellisesti koko illan peiton alla lämmitellen kohmettuneita koipiani.

Yhet edellä ja minä perässä, näin se homma toimii

Karpalothan on pahoja, mutta retkellä tietysti etsitään ja syödään samaa mitä muutkin

Koska ensimmäisen reissun kylmetykset eivät olleet vielä tarpeeksi eikä Ässäkään näyttänyt kärsivän kylmyyden aiheuttamista jumeista, suuntasimme sunnuntaina vielä uudelleen karpaloita metsästämään. Isän kanssa tehtävät metsäreissut ovat Ässän mielestä parasta, joten niin se lähti jälleen iloisesti mukaan sadeloimeen käärittynä. Tällä kertaa oli yöpakkasten jäljiltä kylmä ja maa jäässä, joten edellisestä viisastuneena varauduin kunnon vaatetuksella. Suolle vievän pellon heinät olivatkin kuurassa, mutta suolle porotti aurinko täydellä terällä eikä tuulesta ollut tietoakaan. Suo oli myös jäätynyt, joten edes Ässä ei saanut kasteltua itseään juurikaan. Tällä kertaa piti melkein vähentää vaatteita, kun tuli ihan kuuma poimiessa. Pukeutuminen syksyyn on vaikeaa. Nyt kun itsekkin olin varustautunut puimurilla, saimme vajaassa parissa tunnissa kuusi litraa karpaloita, kyllä kelpaa!

"Valmiina lähtöön!"

"Häh, juu, kuuntelen!"

 "Heitteleekö se marjoja?!"

 

Ässälläkin oli lämpöistä

Vakavana vahtii marjoja

Hyvät ja huonot uutiset

Ja aloitetaan niistä hyvistä. Ässä kävi tänään osteopaatti Kaiperlalla ja uutiset olivat pelkästään hyviä. Kyllä, sieltä löytyi hierojankin toteama selkäjumitus, mutta se oli helposti avattava "tavallisen harrastuskoiran jumi" eikä mikään kummallinen yltiökipeä jäykkyys, joka vetää koiran ihan pöhköksi. Huh helpotusta! Kaiperla kehui Ässän olevan paljon stressittömämpi ja rauhallisempi kuin keväällä, eli se on paljon paremmassa kunnossa ja ilman sitä kivun aiheuttamaa stressitilaa. Eron huomaan itsekkin, Ässän kanssa oleminen, treenailu ja lenkkeily on nykyisin erilaista ja niin paljon rennompaa! Kunhan olin taas heti pelkäämässä pahinta ja maalailemassa piruja seinälle.

Siitä tosin tuli mainintaa, että Ässä ei halua vieläkään käyttää takapäätään kunnolla ja on hyvin etupainoinen koira. Takapään lihaksettomuus ilmeisesti aiheuttaa ongelmiaan polvien kautta selkään, joten saatiin ohjeeksi ostaa vetovaljaat ja ruveta pari kertaa viikossa kävelemään lenkkejä, joissa Ässä kevyesti vetää kulkunopeuden ollessa vaihtelevasti kevyestä kävelystä raviin. Muuten saatiin lupa (ja suositus) lenkkeillä jatkossakin niin paljon kuin sielu sietää. Koiratanssi ja toko ovat myös edelleen hyvinkin mielellään Ässän toimintalistalla eikä koiratanssissa tarvitse välttää kuin polvia tosissaan koettelevia liikkeitä kuten takajaloilla suorana kävelemistä, takajaloilla hyppimistä tai suuria näyttäviä hyppyjä. Takajaloille sopivasti rasitusta antavat liikkeet kuten peruutus ovat vain hyväksi, kunhan niitä ei tehdä liikaa.

Eli ehdottomasti aktiivista ja liikunnallista  elämää jatkossakin, sillä metsälenkkeily ja uiminen avaavat selkäjumeja paremmin kuin kotona kökkiminen. Tosin esim. maanantain treenin jälkeisessä kivuliaisuudessa (joka ilmeisesti johtuu siitä syksyn kylmästä) ei tietenkään pakoteta koiraa väkisin lenkille.

Vauhtia ja Vaarallisia tilanteita!

Mutta sitten niihin huonoihin uutisiin, jotka koskevat marsulastamme Tirriä. Pari viikko sitten huomasin sen rapsuttelevan korvalehteään, johon olikin raaputuskohtaan ilmestyneet vaaleat kuivat läntit. Lähdin rasvailemaan korvia toivoen länttien olevan jotain talven kuivuuden vaikutuksia. Viimeviikolla vaaleat kohdat olivat levinneet ja rasvaillessa tarkemmin katsoessani huomasin myös huulien alueen kuivuneen ja paksuuntuneen "rupiseksi". Myös silmän ympärys hilseili ja oli vaalea. Varasin näin ollen eläinlääkärin, jossa tänään kävimme. Viikonlopun aikana ihottuma oli levinnyt entistä pahemmaksi ja uskoin lääkärin heti tietävän syyn. Homma ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen..

Korvasta otettiin raapenäyte, jossa ei näkynyt mitään. Turkki oli muuten hyvännäköinen ja hilseetön. Tirri oli laiha (painoi vain 770g), mutta aina se on tosi pieni ollut. Sieni-infektiolle tyypillisiä renkuloita ei esiintynyt, eikä mitään loisiakaan näkyny. Saatiin kuutenkin varmuudeksi strongholdia niskaan loisia vastaan. Eläinlääkäri epäili syyksi jotain sisäistä ongelmaa, kuten jotain sairautta, hormoneja tai tulehdusta, joten saatiin vielä 10 pv antibiottikuuri varmuudeksi. Huulet alkoivat näyttää jo vähän tulehtuneilta, niin auttaisi samalla siihenkin.

Kaiken kaikkiaan oireiden aiheuttaja on tällä hetkellä täysi mysteeri, joten toivotaan lääkityksen auttavan.  Kuvat.fi:n marsujen kansiossa on lisää kuvia Tirrin taudista.

Nenän ja huulten ympärillä olevat "ruvet"

 Korvan tulisi olla musta, nyt se on valkoinen, paksuuntunut ja kuiva

Silmien ympäristön valkoinen hilseily ja korvan paksuuntunut reuna 

 Kuvassa Tirri terveenä, korvat ja silmänympärys mustina

You're the one that i want

Talvikausi saapui ja treeniryhmät muuttuivat. Kuten aiemmin kerroin, siirryttiin Ässän kanssa koiratanssissa valkkuryhmän kouluttamasta ryhmästä itse valkkuryhmään ja olen kyllä tykännyt hirmuisesti! Nyt on vasta kahdet treenit takana, mutta edistysvauhti tuntuu olevan jo melkoinen viimevuoteen verrattuna. Minustahan se edistymisemme on tietysti kiinni, mutta hyvistä treenikavereista ei ole ollenkaan haittaa ohjelmaa rakennellessa ja liikkeiden opettamisen opettelussa. Uuden ohjelman suunnittelu on jo niinkin pitkällä, että musiikki on valittu (tai vaihdettu, aiemmin syksyllä suunnittelin tekeväni ohjelman tähän musaan) ja uusia liikkeitä on liuta opetettavana. Ohjelmaa on jonkin verran koottu/pohdittu, mutta ehkäpä opetan tarvittavat liikkeet ensin koiralla ja katson sitten uudestaan. Mielestäni tämä uusi musa sopii Ässälle huomattavasti parempi kuin aikaisempi james bond -teema, sillä sehän on juuri tuollainen iloinen jammailija. Ja kertsin sanatkin osuvat aivan nappiin ;)

Myös tokossa on päässyt kärpänen puraisemaan taas toden teolla ja kovasti surkuttelin talvikauden huonolta näyttäviä treenimahdollisuuksia. Kesäkauden olemme käyneet Ässän kanssa Tappien tokotreeneissä, mutta ulkona treenaaminen alkaa olemaan pimeässä, kylmässä ja märässä ikävää. Yksikseenhän voi toki treenata, mutta treenikaverien silmäparista,apukäsistä ja häiriöstä on aina hyötyä. Löysimme kuitenkin Tampereen alueelta edullisen ja lämpimän hallin, johon varasimme alustavasti ainakin 5 kerran treenit. Olen nyt todenteolla päättänyt osallistua toko-kokeisiin, sillä alokasluokan liikkeet alkavat olla hanskassa. Yritänkin nyt katsella meille mölli-tokokoetta, jotta päästäisiin vähän testaamaan koetilanteen sujuvuutta (ja lähinnä sitä paikkamakuuta kokeenomaisesti, ennenkuin mennään kokeisiin sähläämään). Suurin murheryyni tuntuu edelleen olevan seuraaminen, sillä vaikka se tällä hetkellä onkin hyvässä mallissa on kokeenomainen treenaus ja oma jäykistely/marssiminen siinä aiheuttanut ainakin jotain ongelmia.

Ihan joka paikassa ei syksy vielä näy

Ihania harrasteluja varjostavat kuitenkin Ässän selkäjumit. Jos liiasta treenaamisesta/kylmässä odottelusta onkin koiralle haittaa? Aktiivinen koira tarvitsee kuitenkin tekemistä pääkopalleen..

Selkäjumeista kirjoitellessani ihmettelin Ässän olematonta rähisemistä. Ei olisi pitänyt kirjoitella moisia, sillä nyt on herra Kärtty taas herännyt kesälevoltaan. Ilmeisesti maanantain treeneissä joko kylmyys tai jotkut liikkeet ovat kipeyttäneet Ässä-rukan selän, jolloin tiistaina sain kävelyttää maailmoja inhoavaa spanielia. Alkulenkki sujui raahautuen, jonka aikana haukuttiin pystyyn eräs mies, jonka radio sattui ärsyttämään spanielia. Irtipäästyään Ässä juoksi puskaan räyhäämään jonkun koiran hajua (siellä ei ollut enää ketään) ja karkasi puoleen väliin kiroamaan toista ulkoilevaa koiraa, mitä ei ole tehnyt ikuisuuksiin. Luoksetulokäskyä noudatettiin raahautumalla ja muutenkin ilme oli sellainen "tää lenkkeily on ihan syvältä". Niinpä tehtiin lyhyempi lenkki Ässän joutuessa hihnaan.

Käy sääliksi pikku-spanielia, sillä täytyy olla surkea olo kun noin jaksaa inhota kaikkia. Tänään se vaikutti hieman paremmalta ja tehtiinkin hihnalenkki loimitettuna. Pitää hautoa selkää lämpimällä kauratyynyllä, onneksi ensiviikon maanantaina on jo osteopaattiaika.

Viikonloppuretki chihujen kanssa

Viikonloppu on mennyt kotona ollessa ja ulkoillessa. Lauantaina löydettiin Ässän kanssa uusi lenkkireitti jo hyvinkin tutuksitulleista metsämaastoista Hervannan ulkopuolelta ja sunnuntaina lähdettiin pidemmälle reissulle Sastamalaan Hornioon chihu-tyttöjen Naavan ja Hillan sekä omistajansa seuranamme. Oli kiva  päästä uusiin maastoihin ihmettelemään syksyisen luonnon kauneutta kauniissa auringonpaisteessa. Aamupäivä kuluikin nopeasti hyvässä seurassa ja kolme tuntia meni kulkiessa ihan hujauksessa. Reissun kruunasi vierailu kodin terraan, josta sain ostettua Ässälle edullisesti (ainakin eläinkauppahintoihin verrattuna) siankorvia ja muita nameja.

 Tytöt poseeraa rantakalliolla

 Naava nättinä auringonpaisteessa

Saatiin ne kerran kaikki samaan kuvaankin. Kuvan otti Liisa-Ida.

Illalla Ässää vähän jopa väsytti. Taitaa se lenkki olla heti huomattavasti rankempi, kun pitää touhottaa kavereiden kanssa menemään. Paikalla oli paljon myös hyviä hajuja, sillä metsässä risteiltiin innokkaasti. Epäilemättä riistaa alueelta löytyy, kun metsämiehiä tuli paljon vastaan lähtöpaikalle ajettaessa ja kuultiinpa reissulla (oletettavasti) hirvikoiran haukkukin ja aseen pamaus.

Lämpöistä oli, Ässä kävi vastaantulleella laiturilla katselemassa kaihoisasti järveen

 Ässä haluaisi hakea kaikki lehdet lammesta, mutta kielsin moiset touhut selän kylmettymisen pelossa. Vähän piti silti käydä kahlailemassa ja koettamassa veden lämpötilaa.. Kuvan otti Liisa-Ida

Saatiin meistä yhteiskuvakin. Kuvan otti Liisa-Ida.

Taistelu selkäjumeja vastaan on alkanut

Tänään käytiin Ässän kanssa koirahierojalla sillä tuloksella, että liian myöhään oltiin tänäkin vuonna liikkeellä. Ässähän alkoi jo syyskuussa oirehtia selkäänsä mm. hirveällä rähinällä nostaessa ja tällä viikolla se kieltäytyi jo autoon hyppäämisestäkin. Ajattelin jumien silti olevan lievempiä kuin viimevuonna, sillä se on ollut muita koiria kohtaan suopeampi kuin ikinä. Uuden treenikaverin partiksenkin hyväksyi hilluttuuan muutama tunti vierekkäin hihnassa ja haukuttuaan sille pariin otteeseen, jonka jälkeen treenien jäähdyttelylenkillä partis oli ihan okei eikä sille viitsinyt edes haukahtaa. Viimetalvenahan se rähisi oikein urakalla ja kaikille.

Mutta niinvain hieroja totesi heti kättelyssä koiraparan selän olevan aivan umpijuntturassa. Jumit olivat taas niin syvällä, ettei niitä kerralle saatu edes auki. Eli homma on ihan sama kuin viimevuonnakin. Onneksi osteopaattiaika on varattu 21.10 maanantaille, joten kauaa ei tarvitse odotella syväjumien avaamista. Koiraparka.

Ohjeeksi saatiin varata ensivuodeksi jo heti syyskuulle aika hoitoon, kun Ässä näin selvästi reagoi ilmojen viilentymiseen. Ostettiin myös lisäpaketti nivelvalmisteita, joita syötetään hetken aikaa tuplakuurina. Nivelrikko lienee Ässän tapauksessa tulevaisuudessa hyvinkin todennäköinen, sillä se kävelee jatkuvasti huonosti säästelläkseen polviaan. Vaan eipä se auta kuin hoitaa oireita ja elää eteenpäin parhaansa mukaan, vaikka paha mieli Ässän puolesta onkin.

Lämpöhoitoa kainalossa viltin alla