maanantai 14. lokakuuta 2013

Viikonloppuretki chihujen kanssa

Viikonloppu on mennyt kotona ollessa ja ulkoillessa. Lauantaina löydettiin Ässän kanssa uusi lenkkireitti jo hyvinkin tutuksitulleista metsämaastoista Hervannan ulkopuolelta ja sunnuntaina lähdettiin pidemmälle reissulle Sastamalaan Hornioon chihu-tyttöjen Naavan ja Hillan sekä omistajansa seuranamme. Oli kiva  päästä uusiin maastoihin ihmettelemään syksyisen luonnon kauneutta kauniissa auringonpaisteessa. Aamupäivä kuluikin nopeasti hyvässä seurassa ja kolme tuntia meni kulkiessa ihan hujauksessa. Reissun kruunasi vierailu kodin terraan, josta sain ostettua Ässälle edullisesti (ainakin eläinkauppahintoihin verrattuna) siankorvia ja muita nameja.


 Tytöt poseeraa rantakalliolla

 Naava nättinä auringonpaisteessa

Saatiin ne kerran kaikki samaan kuvaankin. Kuvan otti Liisa-Ida.

Illalla Ässää vähän jopa väsytti. Taitaa se lenkki olla heti huomattavasti rankempi, kun pitää touhottaa kavereiden kanssa menemään. Paikalla oli paljon myös hyviä hajuja, sillä metsässä risteiltiin innokkaasti. Epäilemättä riistaa alueelta löytyy, kun metsämiehiä tuli paljon vastaan lähtöpaikalle ajettaessa ja kuultiinpa reissulla (oletettavasti) hirvikoiran haukkukin ja aseen pamaus.

Lämpöistä oli, Ässä kävi vastaantulleella laiturilla katselemassa kaihoisasti järveen

 Ässä haluaisi hakea kaikki lehdet lammesta, mutta kielsin moiset touhut selän kylmettymisen pelossa. Vähän piti silti käydä kahlailemassa ja koettamassa veden lämpötilaa.. Kuvan otti Liisa-Ida

Saatiin meistä yhteiskuvakin. Kuvan otti Liisa-Ida.

Ei kommentteja: