maanantai 14. heinäkuuta 2008

Lomailu Kirsin ranchilla

Huh, en päässyt aikaisemmin päivittelemään tapahtumia, kun sinne Kirsille lähdettiin. Eli ei Ässällä sitten hätää ollut, oli päässyt kuulemman herneenpalkoja syömään, kun iskä niitä tyhmyyksissään oli pihalle jättänyt. Perjantai aamuna Ässä olikin ihan kunnossa, joten uskallettiin reissuun lähteä!

Perjantaina kun saavuttiin n. tunnin matkan jälkeen perille, sai Ässä heti selkäänsä Juulia-kissalta. Päästin pölhöyksissäni liian lähelle Juuliaa (jolla vielä jossain puskassa oli poikasia), joka sitten alkoi sähistä. Siinä sitten kiskoin Ässää äkkiä takaisin, mutta Juulia nopeampana läppäsi turpaan toista. Sieltä se Ässä sitten vikisten juoksi selkäni taakse piiloon. Loppuaika pidettiinkin Ässä-poikaa hihnassa, kun tämä yritti innoissaan mennä uudestaan hieromaan Juulian kanssa tuttavuutta. Ei poika sitten oppinut kerrasta.

Sai Ässä sitten vähän koiraseuraakin, kun Kirsin yksi kaveri tuli ratsastamaan toista Kirsin hepoista. Ässä pääsi tutustumaan mäyräkoiran ja australianpaimenkoiran sekoitukseen Liliin. Lilli on vähän alle puolivuotinen tehopakkaus. Liisa otti Lilin ja minä Ässän ja mentiin niiden kanssa kävelylle. Ässä ei oikein uskaltautunut leikkimään Lilin kanssa, kun toinen oli niin ronski. Lenkkikin venyi vähän liian pitkäksi, ja kun sitten yritin kantaa Ässä-kakaraa kotiin, alkoi sellainen urina ja riehuna, ettei ennen oltu nähty. Ässä siis käveli koko matkan sitten itse, ja pelkäsin ylilenkittäneeni sitä. Aika pian tuo simahtikin lenkin jälkeen.

Ässä tutustuu varovaisesti Lillin

Poika löysi uuden lempiruokansa: Metsämansikat! Valitettavasti niitä oli kovin hankala hänen itse kalastella, joten jouduin poimijaksi :)


Reporankana rankan lenkin jälkeen. Loppupäivä vietettiinkin lunkisti, vaikka illalla olis taas ollut virtaa vaikka mihin.

Loppupäiväksi jättettiin poika sitten Kirsin äitin huostaan, kun me lähdettiin nostelemaan heinäpaaleja (oli muuten kovaa hommaa!). Ässä oli tosi kiltisti ollut, nukkunutkin Kirsin äidin vieressä, kun hän oli katsonut telvisiota. Meidän hienopoika Ässä! ^^

Lauantai vietettiin rauhaisasti kalastellen ja ratsastellen. Ässä tutustui Kirsin Gimppe ja Mira hevosiin. Kokoajan pelkäsin, että menee jalkoihin (hihnassa oli, ettei olisi kyllä päässyt), mutta osasi kyllä itsekkin vähän varoa. Ja kyllähän sen kokoiset eläimet kunnioitusta herättivät, mutta silti haistelemaan vähän uskallettiin mennä. Kun minä ja Kirsi sitten lähdettiin lenkille, teki Liisa Ässän kanssa pienen lenkin. Sen jälkeen lähdettiin kalaan ja yritettiin saada Ässää uimaan, mutta aallot taisivat pelottaa, kun tälläkertaa ei tullut kuin kahlaamaan. Hölmö poika :)


Ässä-kakara ottaa aurinkoa Kirsin kassi suussa

Söpö naama-kuva

Ässä "auttaa" Liisaa matojen keruussa

Minä siellä esittelen Ässälle Gimppeä. Ja housut olivat laiskan miehen valinta, siksi olen niin pöhkön näköinen. Koita itse vetää löysien housujen päälle chapsit ja näyttää tyylikkäältä:D

Nätti sivuprofiili pojalla

Hölmö yhteiskuva vielä. Parempaakaan saatu (toistaiseksi) Ei sillä, että Ässä niissä kuvissa epäonnistuisi..

Ei kommentteja: