Kyllä on saanut tällä viikolla huomata, miten poika on löytänyt äänensä. Ininää kuuluu paljon mm. ennen ruoan antoa ja jos mennään kävelemään liian pitkälle/ilman muita ihmisiä. Tuota ruokaa ennen kuuluvaa ininää oli alkuviikosta paljon, mutta nyt se on onneksi vähentynyt. Kävelylle mentäessä takapihalta poistuminen aloittaa ininän yleensä jossain vaiheessa. Meidän avara yhteispihamme on ininän paikka aina välillä, sekä metsä silloin, jos hän juoksee edelle, enkä tulekkaan tarpeeksi nopeasti perässä.
Pitäisi poikaa alkaa kuitenkin totuttamaan kaupungin menoonki. Jotenkin se ei ole tuntunut vielä ajankohtaiselta, kun Ässä-puikula vinkuilee täälläkin. Täällä Salossa ei nyt kauheaan ihmisvilinään pääse tutustumaan muutakuin toripäivinä, se tuntuu kummasti herättävän salolaiset liikkeelle. No, toripäivän vilinään tutustuminen ei ole vielä ajankohtaista, kun ei olla kaupunkiinkaan päästy vielä. Bussiinkin pitäisi tutustua, toivottavasti salolaiset bussikuskit suostuvat ottamaan koiran kyytiinsä.
Perheen suhtautuminen koiraan on muuten aika jännä. Äiti, joka aluksi kaikista eniten maalasi piruja seinille ja muutenkin epäili koko juttua, on nyt aivan myyty. Toki ajattelin, että hän sitten sulaa pennun nähdessään, ja hän puuhaileekin pennun kanssa ihan riemuissaan ja leikittää sitä.
Pikkuveljeni taas ajattelin tykästyvän koiraan, kun hän marsuihinkin niin kovin tykästyi. Mutta Mikko ei jostain syystä ota Ässään kauheasti kontaktia ja valittaa pissoista lattialla. Kai siinä on se, että marsuja hän voi vempuloida miten sattuun (vaikka noin viisimiljoonaa kertaa olenkin kieltänyt) ja ne eivät tee mitään. Koira kun voi näykätä jossei tykkää. Lisäksi Mikko ei oikein osaa lukea eläinten elekieltä, joten siinä on se ymmärrysongelmakin. Positiivisena jaksan kyllä uskoa, että kun Ässä rauhoittuu eikä käytä hampaitaan enää niin paljon ja pissi lattialle, alkaa Mikkokin lämmetä sille. Itseä vaan jotenkin ärsyttää toisen valitukset lattioilla olevista pissoista ja ties milloin mistäkin, vaikka tästä oli kerrottu etukäteen jo, ja että se on pentu, sille ei voi mitään. Mikko on aika valittavainen ihminen, ja pakko kai se on kestää niin kauan kun täällä meinaan asua.
Isäni suhtautuminen koiraan onkin mennyt paremmin kuin aluksi uskoin! Hän on jo antanut sille uuden lempinimen, Ressu. Siksi hän välillä kutsuu, ja kuulinpa kerran Muppe nimenkin :D On tainnut tuo vähän heltyä. Ässä muuten uskoo iskän kiellot aina heti ja paremmin kuin minun! En tiedä johtuuko se iskän asemasta (Ässä varmana pitää häntä lauman pääjohtajana) vai iskän tavasta kieltä (murahtamalla jotain ). Vaiko molemmista. Jotenkin Ässällä vaan on sellainen kunnioitus, että tuota totellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti