Raportti!

Sisäsiisteys: Toivon pilkahdus tämän jalon taidon oppimisessa! Meillä takaovea pidetään aina välillä auki, ja Ässä uskaltaa siellä jo jonkin aikaa yksinään oleilla. Yhtenä päivänä hän meni ITSE ulos ja KAKKASI sinne! Lisäksi hän tänään pyysi ulos pisulle rapsuttamalla etutassulla ovea. Tätä tosin ei ole toistanut, lieneekö vahinko.. Uskossa on kuitenkin kivempi elää. Ja siitä öisin sisälle kakkaamisesta. Juuri kun pääsin sanomasta, niin viimeyönä pyöräytti sisälle :D no eipä se mitään, on se kuitenkin entisestä harventunut.

Marsujen kanssa kiltisti oleminen: Tämä onkin jännä juttu. Ennen ne marsut kipitti tota kakaraa aina pakoon, ja kakara pääsi vahingon kautta oppimaan, että niiden jahtaaminen on kivaa. Marsut olivat koiran kanssa samaan aikaan ulkona, ja pääsivät karkuun omasta aitauksestaan. Tuloksena oli marsuja iloisena kukkapenkkiin jahtaava nulikka. No, tämä toistui, mutta nytpä meidän urhea marsujen vapausrintaman taistelija Väinö keksi iskeä takaisin. Hän puraisi Ässää. Nytpä eivät marsut enää koiraa pelkää, jännittävät kyllä läsnäollessa. Jos paikallaan oleilevat vaikkapa kopassa, niin Ässäkään ei niistä kauheasti kiinnostu. Ja jos Ässä-kakara tunkee nokkansa liian lähelle, suovat marsuherrat hänelle ojentavan näykkäisyn. Jos marsut taas liikuskelevat, menee Ässä innoissaan perässä. Tähän minä kyllä puutun, ja on se marsujen perässä riehuminen vähentynytkin. Vaikka eipä Ässä-poika pahalla, hänhän vain haluaisi olla marsuherrojen ystävä. Nämäpä vaan eivät moista suuriluuloista penikkaa sivistyneeseen seuraansa suvaitse. Mielestäni on ihan hyvä, että vähän näykkäämällä pitävätkin kauempana. Tällä saralla ollaan menossa hyvään suuntaan, ja elättelen jo ruusunpunaisia kuvitelmia siitä, miten kaikki voivat olla vapaana samalla lattialla välittämättä toisistaan. Peace and love!

Tapaus Herra Kille: Ensimmäinen rakas lemmikkini. Hän on seuraamme rikastuttanut jo kymmenisen vuotta. Kunnioituksensa hän on ansainnut kaikilta muilta eläimiltämme (joille on uskallettu näyttää). Ja eikä syyttä! Onhan hän jo 20 vuotias. Hän on pieni nelivarvaskilpikonna poikamme. Periksiantamaton, omanarvonsa tunteva, huumorintajuton sisupussi. Ässä-poikakin sai tänään kunnian tutustua häneen. Toki Ässä tajusi heti, että oli tekemisissä kunnioitettavan henkilön kanssa. Tyytyi vain kaukaa katselemaan aluksi, ei uskaltanut lähelle mennä ollenkaan. Sitten varovaisesti meni lähemmäksi ja lähemmäksi seuraamaan Killen taivallusta (olimme ulkona). Lopulta uskalsi mennä jalkaa nuuhkaisemaan. Sen seurauksena Kille päästi äänekkään sähäyksen ja ärtyneenä kiskaisi jalkansa kilpeen. Ässäpä tätä säikähti ja juoksi kauas. (eipä vaan Juulia-kissan sähähdystä ymmärtänyt alkuunsakkaan). Kaipa Killen kylmä ja suomuisen ylväs olemus muistuttaa Ässää käärmeestä, ja vaisto käskee varoa. Aikansa Killeä tarkkaili, sitten menetti kiinnostuksensa. Kille on marsujenkin kanssa vanha tuttu. Aluksi marsut tätä pelkäsivät henkensä edestä, mutta nykyisin jo ovat täysin välinpitämättömiä. Jos ulkona Kille nyt sattuu heidän ohitsensa kävelemään, niin saa voi hän ehkä osakseen nuuhkaisun. Luulisin Ässän kanssa päätyvän samaan asemaan. Tai toivon. Kille kyllä kovin osoittaa sähähtämällä mielipiteitään muiden elukoiden liiallisesta lähentelystä, vaikkei näitä pelkäisikään (ei vedä jalkoja kokonaan sisään). Hän on vain helposti ärsyyntyvää sorttia, jonka elämää suurempi tarkoitus on karata kauaksi etelään. (Kerran onnistuikin, mutta onneksi eteläinen naapuri löysi Killen ja palautti). Lieneekö naisia siellä etsimässä..

Kuvanen Killestä. Huomaa aistikkaan älykäs ilme.

Kiinalainen silmä.

Nam, käsi.