keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Kinokset kasvavat kevättä kohden

Se siitä keväästä. Tänään oli oikein kunnon lumikinokset, vaikka sääsedän mukaan "lunta tuskin jää edes maahan". No, saatiinpa nauttia kenties viimeisistä kunnon kinoksista ja vieläpä kauniissa auringon paisteessa! Suuntasimme Kian, Fridan ja Ässän kanssa Salaisiin rämpimään. Lunta oli mukavasti polveen asti, kun kiertelimme ympäriinsä. Harmi kyllä lumi oli taas sellaista, että se jäi oikein kunnolla Ässän karvaan kiinni. Ässällä oli nivusissa ja kainaloissa sellaiset lumipallot, että se lähinnä hyppi eteenpäin, ja nyt ovat karvat tietysti siitä ihan umpitakussa. Seuraavana talvena onkin edessä karvan radikaali lyhennys, jotta voimme jatkaa lenkkejä ilman jättimäisiä lumipalloja. Sääli sinänsä, sillä tykkään kyllä trimmailla ja kampailla Ässän kivoja hapsuja, mutta kyllä koiran pitää metsässä pystyä liikkumaan talvellakin. (Onhan sitä olemassa kaiken maailman kokopukuja, mutta helpompi se minulle on se karvan lyhennys, kun Ässällä ei kuitenkaan ole näyttelyihin asiaa).



Lisää kuvia albumissa.

Tänään oli myös tottistreenit, jotka menivät meidän osalta hieman haparoiden. Kokeilin sekä namipalkkaa, että lelupalkkaa. Nakilla poika teki hienosti sivulle tuloa ja katsekontaktia (vaikka ruokinkin sen ennen treenejä tyhmänä, kun suunnittelin palkkaavani lelulla). Lelulla palkattaessa kuikuili kokoajan muita, ja teki sivulletulot vähän sinne päin. Lelulla on kiva leikkiä, mutta ei tarpeeksi kiva. Nakki vie voiton lelusta siis ylivoimaisesti. Tästä lähin Ässän palkkana onkin siis nakki.

Yleisestikkin vielä on vähän epävarma olo tuon tottistelun kanssa. Kaikki antavat kauheasti kaikkia hyviä vinkkejä ja neuvoja, niin siinä menee helposti sormi suuhun ja unohtuu puolet kaikista. Mutta eiköhän me vielä opita! On meillä sen verran hyvät ja kärsivälliset neuvojat, kiitos heille siitä! ;)

1 kommentti:

Mia kirjoitti...

Neuvoja-porukka teillä treeneissä on ihan loistava, siellä mukana menette niin joka kerta jää jotain mieleen ja uutta opitte! Ja sitä mukaan kun koira oppii uusia asioita tulee tottiksestakin kivaa (ei ihan heti uskois)!! ;)