sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Ässän luonnetesti

Ässä oli tänään Huittisten seudun koirayhdistyksen järjestämässä luonnetestissaä ja yllätti minut positiivisesti saamillaan pistemäärillä:

Toimintakyky +1 Kohtuullinen
Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 Pieni
Taisteluhalu +2 Kohtuullinen
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Tempperamentti +1 Erittäin vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Eli yhteensä 142 pistettä.

Ohessa Ässän luonnetesti videoina. Pois jäivät räminätynnyri (kameran paristot loppuivat) ja pimeä huone, jota ei voinut kuvata. Kamera vähän ylivalotti osan videoista, mutta eiköhän niistä selvää saa.





Ässän pisteet yllättivät positiivisesti, enkä ollut uskonut niitä kertyvän niin paljon. Muuten se käyttäytyi jotakuinkin niinkuin kuvittelinkin, vaikka parista kohdasta yllätyinkin.

Ensimmäisenä testattiin luoksepäästävyys, jossa Ässä toimi ihan oletetulla asenteella, ja hyppäsi tuomaria vasten iloisena. Yllätyksekseni tuomari kuitenkin sanoi Ässän ensin vilkaisevan häntä kulmiensa alta paikalle tullessamme, ja hän odotti hieman toisenlaista suhtautumista. Hervannassa valtoimenaan olevat juopot/putsarit/narkkarit/muut ihmeelliset hyypiöt ovat ilmeisesti saaneet Ässän hieman varpailleen, sillä muutama juoppo on tullut yllättäen ahdistelemaan minua ja Ässää keskellä kirkasta päivää, ja kummallekkaan se ei ole ollut mukava tilanne.. Tiedä häntä.

Leikkimisestä tuomari kyselin ja kerroin, ettei se Ässää niin kiinnosta.. Joopa joo. Kyllähän se kanssamme leikkii iloisesti ja lenkillä leikki toimii hyvin palkkanakin, mutta en odottanut sen yhtään siinä tilanteessa lähtevän leikkimään tuomarin kanssa. Ässä kuitenkin puri keppiin kunnolla taistellen hyvin ja tuomari vain naureskeli: "Vai ei muka leiki!" Treeneissä nakki vaan vie aina voiton ja tuomari sanoikin sen olevan mahdollisesti parempi palkka tuolla vilkkauden määrällä.. :D Tosin tokoon leikki voisi tuoda eloa lisää. Taistelutahto itsessään ei niin suurena yllärinä tullut, kyllähän siinä tiettyä sitkeyttä on ainakin nenähommien äärellä.

Kelkka meni myös yllättävästi, sillä Ässä ei uskaltautunut ollenkaan kunnolla sen luokse, vaikka kuinka houkuttelin. Tuomari taisi ainakin osittain laittaa sen mun jännittämisen piikkiin ja ehkäpä siinä oli ihan perää. Kyllähän se yleensä melkein mitä vain tulee katsomaan, kun tarpeeksi houkuttelee.. Kelkan reagoinnin jälkeen myöhemmin tullut haalariin reagointi oli yllättävä, sillä toista kertaa sitä ohittaessamme Ässä käveli sen päältä sitä huomioimatta. Olin varma, että olisi väistänyt..

Hyökkäys meni odotetusti, eli Ässä riehuu sivulla, mutta menee lopulta taakse. Tuomarin mukaan halua puolustaa on jonkun verran, mutta Ässä ei osaa viedä sitä haukkumista pidemmälle. Seinällä ollessaan alkoi seurata tuomaria aikaisessa vaiheessa, ja oli kuulemman antanut murinatkin tuomarin ollessa lähellä. Vakuuttavuutta tosin söi heiluva häntä.. Olin ihan varma, että Ässä olisi saanut terävyydestä +1 pieni ja muutenkin sen käytös yksin ollessa yllätti hieman.

Laukauksia Ässä on kuullut ennenkin, ja eivätpä ne nytkään sitä hetkauttaneet. Hermorakenteen pelkäsin menevän -1 vähän hermostuneen puolelle, toimintakyvyn -1 pieni tai tempperamentin -1a häiritsevän vilkas (ei ollut niin käsitystä arvosteluasteikosta). Ässä ei kuitenkaan vaikuttanut hermostuneelta, ja leikkikin testin jälkeen ihan innolla villen kanssa. Vilkkaudesta tuomari sanoi, että pystyy siitä huolimatta keskittymään tehtäviin, jolloin jää erittäin vilkkaaksi.

Kaikenkaikkiaan testistä jäi tosi hyvä fiilis. Tuomari kehaisi Ässää, että varmasti innokas harrastuskoira, joskin suojelu pitää jättää muille. Täytyykin myöntää, että Ässässä taitaakin olla enemmän potenttiaalia, kuin olen uskonutkaan. Ehkäpä olen välillä jopa aliarvioinut sitä? No, nyt ei ainakaan helpolla voida syyttää virheistä koiraa, vaan pitänee jopa katsoa peiliin ;) Kaikenkaikkiaan olen hyvin ylpeä Ässän suorituksesta!

1 kommentti:

kehveli kirjoitti...

Hieno pieni koira!