maanantai 2. huhtikuuta 2012

Ta-ta-ta-takatalvi

Kunnon takatalvi iski tänään tänne Tampereelle. Lunta tulee, katuja ei ole keritty raivaamaan, ihmiset kolaroi ja kapungissa on hirveät ruuhkat. Siitä huolimatta lähdettiin Ässän kanssa metsään lenkkeilemään, mutta lenkki jäi lyhyehköksi jo etenemisvauhdinkin takia. Lunta oli kokoajan vähintään puoleen sääreen, mutta onneksi joku oli meitä ennen kulkenut melkein joka kohdassa. Ei tarvinnut ihan umpihangessa tuhottoman kauan kulkea, se olisi voinut ottaa jo Ässän polvienkin päälle. Kauhulla odottelen, millaiset jääkelit tästä seuraakaan..

Perään nyt pari surkeeakin surkeampaa kännykkäräpsyä ulkoiluolosuhteista. Jos näitä vertaa edellisen postauksen kuviin niin aika kivasti on lunta tullut lisää!



Tänään sain varmistuksen kahdesta kivasta aktiviteetistä! Ensinnäkin, pääsemme Ässän kanssa taas pitkästä aikaa harjoittelemaan hakuilua, sillä sain meidän ilmoitettua Tappien hakukurssille. Kurssiin kuuluu kuusi kertaa, ja odotan jo innolla hakumetsään pääsyä. Hakuilu taitaa kuitenkin olla Ässälle se ihanin laji.. Siinä kun yhdistyy kaksi vallan ihanaa asiaa: ihmiset ja nenätyöskentely ;) Ilmoitin meidät myös kahden kerran koiratanssin esittelykurssille, katsotaa josko vielä pääsemme mukaan. Pääsimme myös peruutuspaikalta sunnuntaina Vammalassa pidettävään luonnetestiin! Olen jo kauan odottanut, päästäänkö kyseiseen testiin mukaan. Onneksi lykästi. Sittenpä nähdään, tajuanko tuon koiran päälle ollenkaan.

2 kommenttia:

TyttiKayhko kirjoitti...

Kivaa, että tuutte kanssa hakuilemaan! Kiva nähdä Ässä :)

-Tytti & Jana

Anne kirjoitti...

Jep, innolla jo ootellaan :) Mustakin kiva nähdä Janaa taas.