tiistai 18. helmikuuta 2014

Pentuja katsomassa

Jos joku ei vielä tätä blogia lukiessaan ole huomannut, meille on tulossa pentu. Kasvattaja ja yhdistelmäkin on ollut jo kauan tiedossa, mutta en ole uskaltanut kummastakaan mitään tänne kirjoittaa "liian aikaisin". No, pennut ovat jo 4,5 viikkoisia, joten ehkä sen jo uskaltaa julkistaa: meidän pentu tulee Speck Line kasvattajalta I-pentueesta.

Potentiaalisen harrastuskoiran etsiminen cockereista ei ole mikään maailman helpoin homma, sillä harrastusnäyttöä ei moneltakaan löydy näyttelyitä enempää. Lisäksi itselleni terveyskin on paljon kovemmassa syynissä nyt kuin Ässää hankkiessani, joten silläkin saralta vaatimukset ovat nousseet. Halusin minimoida mahdollisuudet toisen polviongelmaisen tai muuten sairaan koiran saamiseen.

Kasvattajan etsintä lähti käyntiin loppukesästä ja muutamasta paikasta ehdin pentua kysellä ennen tähän kasvattajaan yhteyden ottamista. Kun lopulta otin yhteyttä ja tapasin kasvattajan sekä hänen koiriaan, olin myyty. Kasvattaja tuntuu arvostavan hyvin samoja asioita kuin mitä itse arvostan ja hän tuntui aidosti välittävän kasvateistaan ja niiden kuulumisista. Tykkäsin myös, kun koiria oli paljon luonnetestattu tai MH-kuvattu ja jalostuskoirilla oli aika kattavat terveystutkimukset (kuten ne polvet, joita ei moniltakaan tutkita). Kasvattejakin oli tutkittu paljon niin terveyden kuin luonteenkin puolesta.

Aluksi olin ottamassa pentua syksyllä tulevista yhdistelmistä, mutta molemmat menivät puihin. Olin haaveillut sekalinjaisesta pentueesta ja aikalailla repesin liitoksistani, kun tämä kasvattaja päättikin teettää sellaisen keväällä. Näitähän ei ole Suomessa aiemmin tehty, joten tosiaan aikamoinen sattuma. Melkein kuin kohtalo olisi puuttunut peliin tai jotain..

Niinpä 19.1 syntyi 6 blue roan tyttöä, joista yksi tulisi meille.

Kuusi potraa tyttöä. Nimilotto vasemmalta lähtien: Martta, Liisa, Vieno, Femma, Tyyne ja Saara. Kuva Maarit Mäki

Ahkerasti vaihdeltiin kasvattajan kanssa pentujen kuulumisia ja kaikki tytöistä kasvoivat kohisten. Viimein tuli kauan odotettu aika, kun pääsimme pikkumarsuja katsomaan niiden ollessa 3,5 viikkoa. Ja voi kun ne olivatkin ihania, niin reippaita ja uteliaita kaikki! Syliin piti kovasti tunkea vaikkei pystyssäkään vielä pysytty ja kaikkea piti kovasti maistella.

Hetki meni, että opin erottamaan pennut toisistaan. Kaikki kuitenkin olivat samanvärisiä tyttöjä, vain läiskät olivat eri kohdissa. Vielähän näiden luonteista ei voi mitään sanoa, mutta yksi pentu sieltä vähän niinkuin varasti sydämen. Se oli pikkuinen Femma, joka ainoana syliin kiivettyään myös nukahti siihen. Loputkin pennut sammuivat kuka minnekkin siskon tai Lissu-äidin viereen, joten siirsimme pennut aitaukseen nukkumaan ja suuntasimme alakertaan turisemaan kahvipöydän ääreen. Ennen lähtöä halusin kuitenkin vielä mennä katsomaan pentuja, jotka heräilivät torkuilta. Heti lattialle istuuduttuani pieni Femma alkoi ängetä itseään aitauksesta suoraan minua kohti. Kasvattajan nostettua se maahan, se käveli tomerasti luokseni ja kapusi suoraan syliin. Siinä se kiepsahti selälleen ja katseli minua korva suussaan, vieden täysin sydämeni. Niin luottavaisena se siinä makoili ja minua katseli. Hetken siinä oltuamme myös Liisa kiipesi syliin ja siskokset asettuivat nukkumaan vierekkäin. Oli aika vaikea lähteä kotiin ja jättää tytöt sinne nukkumaan.

Ville siinä totesi, että tuo Femma tulee meille. Itse en ole vielä moisia johtopäätöksiä tehnyt, katsotaan nyt mitä pennuista kasvaa. Mutta täytyy myöntää, että erityisellä mielenkiinnolla seuraan tämän pennun varttumista..

Joo, jos nyt niitä kuviakin kaikille pentukuumeesta jo kärsiville tai siihen kohta sairastuville. Harmiksi suurin osa kuvista ei onnistunut, mutta muutamia otoksia sain tänne teillekkin nähtäville! Jostain syystä Liisa-pentu eksyi aina onnistuneisiin kuviin, useista pennuista ei ole kuvia ollenkaan.



Vasemmalla Liisa, oikealla Femma


 Mamma-ehdokkaan syli testissä, Liisa vasemmalla Femma oikealla. Oikeassa kuvassa Liisa maistelee mamma-ehdokkaan sormia. Mahtaako kelvata?

Kaikki on olleet ainakin ruoka-aikaan kotona. Nimiarvauksia vasemmlta lähtien: Femma, Tyyne, Saara, Martta, Vieno ja Liisa

Linssilude-Liisalla on aika suloinen nassu

 Kutittaa!
 Vasemmalla alhaalla Tyyne, keskellä sydäntenmurskaaja Femma ja oikealla Martta.

8 kommenttia:

Saana kirjoitti...

Voi mitä palleorita! Tuo vaihe on niin ihanan jännittävä. Kiitos, kun muistutit miltä itsestä vuosi sitten tuntui :)

Anne kirjoitti...

Jännä vaihe kieltämättä menossa ja aika usein ajatukset karkaavatkin pentuihin. Miten ne kehittyvät, millaiset luonteet niille tulee ja ennen kaikkea: kuka niistä tulee meille? Kiva, jos teksti herätti myös muissa ihania pentuajan muistoja :)

iida kirjoitti...

Voi mitä pieniä söpöläisiä :)

Jannika kirjoitti...

Ihania cockerivauvoja! <3

Bemary kirjoitti...

Tosi hauska seurata teiän tulevan tytön värin kehitystä, ku on näköjään sama väri mitä "meiän" Kallella, joka hiljalleen aina vaan tummenee. :) Se vähä, mitä cockerien väreistä tähän mennessä muistan - ja se on tosiaan aika vähän, mut onneks netistä voi aina tarkastaa :D - nii toi blue roan miellyttää omaa silmää kaikkein eniten.

Anne kirjoitti...

Mullahan ei ollut mitään värikriteereitä, mutta Ässää hankkiessani olisin halunnut blue roanin. Hauska sattuma siis, että nämä kaikki pennut olivat blue roaneja :D Itsekkin pidän väristä, tosin niin tykkään kovasti myös muista kirjavista kuten orange roanista.

Blue roanit tosiaan tummenevat aina iän myötä, nyt pystyy jo pennuista näkemään osan jäävän vaaleammiksi kuin toisten. Silti jännä seurata, millaisia ovat sitten aikuisina ja miten se oma pentu sitten kehittyy. :)

Anja Lintunen kirjoitti...

Onnittelut! Hieno valinta, saat varmasti mahtavan harrastuskoiran.

Anne kirjoitti...

Kiitos! Se on toiveissa :)