sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Toipuminen alkaa - 2vrk. leikkauksesta

Ensimmäinen yö ei mennyt kovin hyvin. Yhteen asti saatiin nukuttua, kunnes Ässä aloitti piipityksen. Pelkäsin sillä olevan kipuja, joten en saanut itsekkään tietysti nukuttua ja silittelin välillä sänkyni vieressä makaavaa Ässää. Piipitys ei ottanut loppuakseen, joten soitin lopulta päivystävälle eläinlääkärillekkin saadakseni ohjeita (tai lähinnä kysyäkseni, voisiko kipulääkkeen antaa jo yöllä). Heiltä tuli kielto ja ainoa mahdollisuus kivunlievitykseen olisi ollut sinne ajaminen ja opiaatteja pistoksena koiralle. Ässä ei vaikuttanut kuitenkaan hirmuisen kivuliaalta, joten jäin odottelemaan aamuun. Kello oli silloin kolme ja jo viideltä olisin voinut antaa jo lääkkeen.

Koska seuraavana päivänä oli pitkä ajomatka edessä oli edes toisen meistä saatava unta palloon. Niinpä siirryin Ässän kanssa keittiöön lattialle nukkumaan, jotta Ville saisi unta. Silloin Ässä rauhoittui, kun silittelin sen turpaa ja se sai laittaa päänsä samalle tyynylle kanssani. Kumma kyllä itsekkin nukahdin naamaani vasten välillä läpsähtävästä tötteröpäästä huolimatta.

Aamulla heräsin kajastavaan valoon kahdeksalta, jolloin minua tuijotti pedistään kaksi kirkasta silmää. Ässä alkoi olla jo vähän järjissään, joten uusi piipitys alkoi pissahädän ja nälän merkiksi. Jostain kumman syystä nostaminen aiheutti nyt aivan kamalan rähinän, joten pelkäsin Ässällä olevan kipuja. Kipulääke ei kuitenkaan parantanut asiaa ollenkaan. Kymmeneltä sain lopulta soitettua Ässää hoitaneelle eläinasemalle, jossa kerrottiin Ässän saaneen opiaatteja leikkauksen yhteydessä. Sehän se sitten selittikin kaiken, sillä viimeksikin opiaatteja saatuaan Ässä vain makasi, piipitti ja törmäili pitkin seiniä. Kyse ei ollutkaan kivuista vaan vain lääkkeen aiheuttamasta sekopäisyydestä. Onneksi.



Niinpä uskallettiin lähteä päivällä reissuun Ässän ollessa jo järjissään ja varmasti kivuton. Piipitys ja nostettaessa huutaminenkin oli loppunut. Matka oli pitkä, mutta sujui hyvin Ässän matkustaessa takapenkillä pedissään löyhästi asetelluissa turvavyövaljaissa. Toinen meistä seurasi aina ajon aikana Ässän olotilaa, joten se sai matkustaa ilman tötteröä. Perille mökille päästyämme oli Ässä aika väsähtänyt ja nukkuikin kiltisti alakerrassa minun ollessa parvella. Kerran se keskellä yötä taisi saada tarpeekseen yksinäisyydestä ja piipitti jonkin aikaa, mutta vaikeni sitten.

Ässän jalka on lähtenyt parantumaan nyt vauhdilla. Tänään se on jo varannut painoa leikatulle jalalleen ja liikkuu hyvin ympäri kämppää kolmella jalalla. Se myös nyt illalla makasi ensimmäistä kertaa kipeän jalkansa päällä. Välillä minua kauhistuttaa katsella Ässän menoa ja tekisi mieli toppuutella, mutta kyllä se selvästi osaa jalkaansa varoa ja asetteleekin itsensä makuulle aina huolella. Välillä Ässää näyttää pännivän, kun ei pystykkään olemaan tapansa mukaan yhtäaikaa kaikkialla, mutta malttaa onneksi silti hyvin parannella polveaan. Hieno toipilaskoira. Eiköhän siitä vielä toimiva saada!

 Ässän polveen on nyt kehittynyt mustelma. Haava kuitenkin näyttää siistiltä.

4 kommenttia:

HooPee kirjoitti...

Onneksi koirat eivät tiedä samalla tavalla olevansa kipeitä kuin ihmiset. Se helpottaa niiden oloa, eivät osaa murehtia, vaan toimivat kivun rajoissa, mikä on ihan hyvä. Liiallinen kipulääkitys olisikin suorastaan vaarallista.
No, kokemusta minulla ei ole tuollaisista leikkauksista, onneksi. Mutta sen verran tiedän, että jokainen päivä on askel terveempään suuntaan, jos kaikki sujuu hyvin. Tsemppiä teille kaikille!

Anne kirjoitti...

Kiitos! Ässä tosiaan on varsin iloinen potilas, onneksi. Se liikkuu ja riekkuu kuten ennenkin, mutta jalan sallimissa rajoissa. Itsellekkin tulee paljon luottavaisempi olo jalan paranemiseen, kun se ei koiraakaan näytä surettavan.

Wiivi kirjoitti...

Meillä lähti leikkauksen jälkeen toipuminen rytinällä käyntiin, mutta sitten ku jalkaa ois pitänyt kunnolla alkaa käyttää, ei sitä haluttukkaan laskea maahan. Eläinlääkärillekin kerroin murheesta, ettei Manu millään suostu käyttämään sitä leikattua jalkaa. Meidän eläinlääkäri totesikin vain, että on vain koirasta kiinni, koska se alkaa sitä jalkaa käyttämään.. jotkut käyttää nopeammin kuin toiset ja ohjeet on vain viiteaikoja. nyt jalka on parantunut, lenkkipituus kasvaa ja koira liikkuu/seisoo puhtaasti.

mitä ny koitan sanoa, on se, että älkää edetkö liian nopeasti ja älkää huolestuko vaikkei koira heti halua jalkaa käyttää. Se tulee kyllä sieltä pikkuhiljaa! Me jumppailtiin jalkaa muuten ja aloitettiin ihan seisomisesta neljällä jalalla palkkaamaan. :)

Minusta olisi helpompaa, jos koirille voisi vain sanoa et 'jalkaa on käytettävä vaik sattuis, ettei se jäykisty' (ihmisten lonkkaleikkaus ohjeita ;) ).

Jaksamista sinne ja onnea tulevasta pennusta! :)

Anne kirjoitti...

Kivaa kuulla, että teillä on jalka jo parantunut! Ja muutenkin kokemuksia. Meillä Ässä alkoi varsin nopeasti käyttämään jalkaa ja käyttää sitä kokoajan vain enemmän. Tällä hetkellä jopa ravatessa käyttää jalkaansa, vaikka tietysti nilkuttamalla. Jos laukkaa, niin silloin hyppyyttää jalkaansa terveen jalan rinnalla.

Enemmän mua välillä huolettaakin,
että se törttöilee sen jalkansa kanssa, kun varsinkin ulkona ehdottelee riehumista tai leikkiä. Tosin erittäin kiltisti se palaa pissiltä heti kotiin ja muutenkin leikattu jalka "väsyy" tosi äkkiä, eli ehkäpä se tuntee rajansa.

Pitääkin yrittää tänään kirjotella meidän leikkaustoipumiskuulumisia :)