torstai 20. maaliskuuta 2014

Pienen pennun elämää

Nyt on pentuarki lähtenyt pikkuhiljaa rullaamaan ja Ässäkin on hyväksynyt pennun talouden jäseneksi. Helpottaa kummasti elämää, kun koiria ei kokoajan tarvitse pitää erillään ja hyppiä jatkuvasti porttien yli. Ässä on toki vahvasti edelleen sitä mieltä, että Femma on haiseva ikävä rääpäle, mutta pääasia että sietää samassa tilassa. Itselläkin on paljon opettelua ja miettimistä, mitä pennulle lähtee opettamaan ja miten sitä kasvattaa. Ässän jälkeen oma ajatusmaailma on muuttunut aika paljon ja pentukin on tietysti ihan erilainen.

Näin sitä jo yhdessä elellään

Femmakin tuntuu jo kotiutuneen meille hyvin. Aluksi se antoi itsestään hyvin kiltin pennun vaikutelman: ei purrut käsiä ainakaan kovaa, pissit tulivat erittäin hyvin ulos, oli yllättävän rauhallinen eikä keksinyt syödä kaikkea. Vaan kotiutumisen myötä tuo rääpäle on myös osoittanut merkkejä muunlaisesta luonteesta. Se leikkii ihan hulluna leluilla vaikka yksinäänkin, kädet ovat alkaneet saada kovempaa kohtelua, virtaa tuntuu piisaavan ja ryöstipä possu yhtenä päivänä leipänikin. Eikä muuten antanut helpolla takaisin. Jännä nähdä mihin suuntaa penneli ajan kanssa muovautuu, aineksia tuntuu ainakin riittävän monenlaiseen soppaan. 


 
Femma on myös ollut pätevä pentu ja opetellut kaikenlaisia pentujuttuja. Sisäsiisteys on siinä mielessä hyvässä mallissa, että se selvästi tietää mille asioille ulos mennään. Alun jälkeen pissejä ja kakkoja on alkanut kuitenkin tulla myös sisällä, kun joka välissä ei ehdi ulos. Yksinoloa ollaan harjoiteltu ja portin takana olemista muutoinkin. Tosi väsyneenä ollessaan olen jättänyt tuon jo yksin pisimmillään 20 minuutiksi Ässän kanssa, mutta muuten harjoitellaan vielä lyhyemmillä ajoilla. Ensiviikolla olisi kuitenkin hyvä päästä takaisin kouluun edes osalle luennoista, joten toivottavasti siihen mennessä pystyisi olemaan jo pari tuntia yksin Ässän kanssa. Muuten ollaan tutustuttu ihmeelliseen elämään käymällä pariin otteeseen metsässä, lähinurkilla hihnassa, mustissa ja mirrissä, aikuisen cockerin luona vierailulla sekä bussiajelulla. Kotona ollaan ihmetelty arjen ihmeellisyyksiä kuten hissiä, marsuja ja hoitotoimenpiteitä sekä harjoiteltu vähän luoksetuloa, kontaktia ja kosketuskeppiä. Kylmentynyt ilma ikävästi vähän rajoittaa ulkona olelua, koska pientä alkaa herkästi palentaa.

Ulkoileva kaulalämmitin

Ässäkin on kelpuuttanut pennun asuinkumppanikseen, vaikka pennun lähestymisyritykset eivät saa vastakaikua. Femma taas on sitä mieltä, että alun rähisevästä resupekasta on muovautunut ihailtava esikuva, jota kannattaa tarkkailla. Ässän alun rähjäämisestä huolimatta Femma on yrittänyt jo mm. leikkiä, tunkea samalle makuualustalle kylkeen, pussata, murista ja pölliä lelua Ässältä. Murina on täällä aika yleinen ääni tällä hetkellä vinkulelun lisäksi.

Ässä rukka on vieläkin vähän stressissä ja kyttää sen lisäksi myös minua entistä tarkemmin. Kuvatessani Femmaa niiden 20 minuutin yksinolon aikana, kuulin videolta Ässän ulisevan ensimmäiset 5 minuuttia ennenkuin hiljeni (oletettavasti) oven eteen odottamaan. Onneksi Femma vain nosti päätään ja jatkoi nukkumista, mutta tätä en tosiaan soisi sille tarttuvan. Viimeksi jätin Femman kanssa poistuessani Ässälle kongin, jolloin ensin 5 minuuttia söi kongia, sitten ramppasi ja piipitti, söi joku 15 minuttia kongia, ramppasi ja piipitti taas, söi taas kongia jne. Ei kuitenkaan ulissut. Saisi Ässän yksinolot palautua normaaliin mahdollisimman pian, ettei se vain tartuta Femmalle mitään piipitystä tai ulinoita. Onneksi Femma ei ole kauhean läheisriippuvainen ja nukkuukin välillä toisessa huoneessa, mutta tästä syystä olen nyt kiinnittänyt erityistä huomiota tähän yksinolon opettamiseen. Ässällä on myös stressin seurauksena selvästi lihakset jumiutuneet, joten päivittäinen hieronta tulee nyt erityisesti tarpeeseen. Ja saapahan vanha kärtty samalla ihan omaa aikaa ilman pennun tohinaa.

 "Olisko siinä vielä palautusaikaa jäljellä..?"

3 kommenttia:

Mai kirjoitti...

Palautusaikaa =D voi pientä <3
Ihania kuvia pikkuisesta ja isommasta cockerista. Olen niin myyty tolle rodulle, vaikka kokemusta ei ole kuin parin rapsutteluhetken verran äitini luona, kun kaverikoirat vierailivat.

Onnea arkeen, kärsivällisyyttäkin tarvitaan, kun uusia tilanteita näyttää pennun myötä tulevan myös vanhemmalle koiralle...

HooPee kirjoitti...

Se on suuri elämänmuutos, kun pentu tulee taloon, haasteellista kaikin puolin. Vaan on se myös valtavan ihanaa kokea koiran pentuikä!
Femma ja Ässä, molemmat varmaankin ovat vielä hiukan epävarmoja tässä uudessa tilanteessa. Onhan se laumaeläimelle iso asia, kun laumaan tulee muutoksia.
Suloisia ovat molemmat koiruliinit. ♥

Anne kirjoitti...

Mai: Cockerit on kivoja :) Itselleni tuli vähän yllätyksenä tuo Ässän yksinolemisen ongelma, vaikka olisihan se ehkä pitänyt arvata. Räyhäämiseen olin täysin varautunut, joten se ei stressannut ollenkaan.

HooPee: Sanoppa muuta, on ihanaa seurata pennun tutustumista ympäröivään maailmaan! Ässälle tämä oli ihan odotetusti kova pala, onhan se nyt vaikea yli viiden vuoden jälkeen jakaa huomio toisen kanssa.. :)