Juopuneiden muistopäivä

..eli tutummin juhannus. Itse painuin tosiaan Villen, marsujen ja Ässän kanssa Saloon juhannusta viettämään hyvinkin rauhallisissa merkeissä. Ruuhkaa ei ollut nimeksikään, vaikka ruuhka-aikaan ajettiinkin. Salo ei tainnut olla monenkaan juhannuksen viettoon lähtevän määränpäänä :)

Ässän kannalta juhannus oli tavallinen pidennetty viikonloppu Salossa vanhempieni luona. Yhtenä päivänä tehtiin taas porukalla pitkä lenkki Salon metsiin päämääränä isän löytämä hyvä näköalapaikka. Reissu venyi odotettua pidemmäksi gps:n ohjatessa meitä ristiin rastiin (kartta ja kompassi jäivät kotia..), mutta mukavaa oli siitä huolimatta. Maasto oli hyvin vaihtelevaa eli hyvää Ässän lihaksia ajatellen ja kärpäsiä ja lämpöä riitti yli tarpeiden. Kaikkien harmiksi Ässän uittopaikka löytyi vasta lenkin loppupuolelta, jolloin Ässä kävi pyörähtämässä haisevassa mutaojassa.. Ässää tosin harmitti lähinnä myöhäinen löytymisajankohta meidän muiden keskittyessä epäolennaiseen eli kamalaan hajuun ja autoa sotkevaan mutaan. Pääsipä Ässäkin sitten juhannuksen kunniaksi kauan suunniteltuun shamppoopesuun. Tämän lisäksi Ässä harjoitteli mun kanssa tanssi-temppuja, "leikki kuollutta" muun perheen iloksi ja poseerasi kukkaiskuvissa.

Marsujen juhannus sujui myös oikein mukavasti, sillä raahasin poikakaksikon mukanamme Saloon. Oli ihanan helppo ottaa mukaan, kun mahtuivat sopuisasti yhteen boksiin! Salossa sitten pääsivät heti boksista pihalle ihmettelemään aurinkoista kesäiltaa. Tämähän oli Rambon ensimmäinen ulkoilukokemus yhdistettynä vielä automatkaan, joten aitaukseen päästyään se sinkosi aitauksessa olleeseen puskaan ja pysyi siellä loppuillan. Veeti taas vanhana ulkoilija-konkarina alkoi heti napostelemaan herkkupöydän antimia Rambon hötkyilyistä välittämättä. Perjantaina ulospäästyään Rambokin alkoi näyttää kiinnostuksen merkkejä, ja loppupäivästä se innokkaasti tutkaili aitaustaan. Lauantaina ja sunnuntaina se jo juoksenteli aitauksessa vapautuneesti. Oli ihana seurailla marsujen touhuja aitauksessaan, ne kun selvästi nauttivat seisovasta pöydästä, suuresta tilasta ja vapaudesta sekä puskissa pyörimisestä. Rambon pyydystys aitauksesta oli aina yhtä hulabaloota, vaikka häkistä sen saakin jo ilman syöksähtelyjä kiinni. Onneksi Veeti oli jälleen oma lötkö helppo itsensä, näyttää hyvää esimerkkiä Rambolle.

 

Lajit vaihtoon

Nyt ovat taas postailut jääneet, vaikka asiaa olisikin. Juhannuksestakin kuvineen pitäisi kirjoitella, mutta jos nyt ensin lyhyesti kertoilen viimekertaisesta osteopaattireissusta!

Tiistaina siis matkasimme Laioksen käsittelyyn kuulemaan tuomiota Ässän tämänhetkisestä kunnosta. Viimeksihän sain läksyksi treenailla Ässän takapään lihaksia polvien parantamiseksi, ja ollaankin tässä yritetty vähintään kolmesti viikossa mennä ylämäkikävelyä ja tämän lisäksi olen pyrkinyt myös uittamaan Ässää mahdollisimman paljon. Silti itsestäni tuntui, että lihakset eivät olleet kasvaneet tarvittavasti.

Laios oli asiasta kanssani samaa mieltä, joskin tilanne oli toki parantunut viimekerrasta. Viimeksi polvet olivat lonksuneet pois paikoiltaan jo seistessäkin, nyt vain istuessa (hui!). Tuomiona tuli, että agility saa nyt jäädä pois vähintäänkin pitkäksi aikaa ellei lopullisesti, kunnes ollaan saatu takalihakset kunnolla kasvatettua. Voi tosin olla, että lihasten kasvattelukaan ei enää riitä polvien luksoitumisen estämiseen, ja sehän uhkaa nivelrikkoa.. Ässä tosin oli viime syksyllä hyvässä kunnossa polvien suhteen, kun ell. kerran tutki polvet vain ykköseksi, joten toivossa on hyvä elää. Vähän Laios kyllä pelotteli, että polvien leikkauskin saattaa olla edessä, jossei  tilanne ala parantua. Sitä yritän välttää viimeiseen asti, joten pitää jatkaa jumppausta. Laios myös suositteli fyssarikäyntiä vaikka ihan piakkoinkin, joten pitää ensi viikolla soitella aikaa. Ässällä myös taitaa olla taas korvissa hiivaa, joten ell. reissukin on edessä. Siinä samalla ajattelin epävirallisesti tutkituttaa nuo polvet kokeilemalla, kun ei kuitenkaan paljoa maksa. Jos siitä jotain viisastuisi.

Muuten osteopaattikäynnillä ei löytynyt mitään lukkoja, asento oli säilynyt hyvänä ja suorana (oli siis ilmeisesti jossain vaiheessa vino, en nyt muista kirjoittelinko sitä tänne..). Kyljissä ja yläselässä taisi olla jotain kireyttä oikeanlaisen kropankäytön seurauksena, mutta ei sen pahempaa. Seuraavaa käyntiä voidaan sitten katsella syksymmällä, vähän fyssarikäynneistäkin riippuen.

Mutta, itse asiaan. Tämänkaltaiset tuloksethan tietävät hallaa meidän agiuralle, ei sitä huonorakenteisen koiran kanssa voi tehdä. En tiedä, tuleeko Ässä ikinä siihen kuntoon, että voisi agilityä enää jatkaa. Ja vaikka tulisikin, niin uskallanko enää sitä sen kanssa aloittaa? Kun ennen agia polvet olivat hyvänä, ja treenaamisen myötä tulivat ongelmat. Vaikka Laios sanoikin, että agin ei pitäisi tuollaista aiheuttaa, ennemminkin vahvistaa lihaksia, niin onhan agissa kuitenkin se loukkaantumisriskikin, jos polvet ovat huonot. Niinpä päätin jättäytyä agin treeniryhmästä Ässän kanssa pois kokonaan, kun ei sitä ole enää mitään järkeä varallakaan pitää. Nyt tuntuu vähän tyhjältä, kun ei ole enää mitään "himolajia", vaikka tokoa, hakua ja verijälkeä tehdäänkin satunnaisesti ilman suurempia tavotteita. Olen kuitenkin pohtinut koiratanssista meille uutta himolajia, onneksi tuli keväällä käytyä tutustumiskurssilla. Syksyllä siitä alkaa alkeiskurssi, jolle ajattelin Ässän kanssa suunnata. Siihen asti treenaillaan vaan kotona tai satunnaisesti kaverin kanssa. Himo kokeisiin olisi, joten onneksi tässäkin lajissa niitä nykyisin järjestetään! Saisi taas jotain tavoitteita ja todellista intoa treenaamiseen.

Veripurkki kädessä oot hyttysten ystävä

Olen jo pitkään suunnitellut Ässälle verijälkeä, joten torstaina tein sille sen ensimmäisen kunnollisen verijäljen. Sekosin niin pahasti askeleita laskiessani, että tarkkaa pituutta en tiedä, mutta n. 100m varmaankin. Jäljessä oli yksi kunnon 90 asteen kulma ja lopussa ruokapalkka ja verirätti, jolla jäljen vedin. Jälki sai vanhentua lenkkimme ajan, eli n. tunnin. Maasto oli sammaleista kuusimetikköä, jossa riitti hyttysiä. Kummasti ne hyökkäsivätkin heti kimppuuni, kun kävelin avonainen veripurkki kädessäni siellä. Pitää yrittää katsoa jäljelle paremmat maastot ensikerralla, sillä suojausyrityksistäni huolimatta oli naamani loppupäivän ihan paukamilla..

Ässä oli heti alussa todella kiinnostunut verijäljestä (ylläri), ja alkoikin jäljestämään sitä hitaasti ja tarkasti. Ihmisjälkeä se yleensä viilettäisi hirveää vauhtia, mutta nyt se paneutui hommaan. Kyllä se vauhti sitten loppua kohden kasvoi jonkin verran, mutta hienosti se suoritti myös kulman. Pienen matkaa jatkoi eteenpäin, mutta palasi sitten ja jatkoi oikeaan suuntaan. Kulmia ei ollakkaan pahemmin ennen tehty ihmisjäljessä, joten siihen nähden oikein erinomaisesti! Selvästi luontainen lahjakkuus ;) 

Viimeviinkonloppuna kävimme myös Salossa, jossa mm. teimme äitini ja isäni kanssa kalliokiipeilylenkin. Ei se gps:n mukaan pitkä ollut, mutta sisälsi paljon kunnon nousuja, joten tulihan siinä kuntoiltua. Teki varmaan hyvää Ässän takapäälihaksillekkin. Isä napsi pokkarillaan muutaman kuvankin.

Kevätretkellä

Nyt on työt alkaneet, ja ensimmäinen viikko takanapäin. Sen kyllä huomaa heti blogin hiljenemisestäkin, vaikka kirjoitettavaa olisi. Sunnuntaina oltiin mukana Tappien kevätretkellä, jossa vierähtikin koko päivä. Muuten ollaan harrasteltu sitä sun tätä ja lenkkeilty rennoissa merkeissä. Ässä onkin sopeutunut hyvin taas mun työssäkäymiseen.

Harrastelut jäivät viimeviikolta vähän vähemmälle. Kerran tein ihmisjälkeä Ässälle, se veti sen läpi kuin höyryveturi. Vaikeus on ollut sama ties kuinka kauan, koska teen jälkeä muutamia kertoja vuodessa, mutta nyt olisi selvästi aika vaikeuttaa hommaa rutkasti. Jälki ei ollut hirveän pitkä, mutta pari mutkaa siinä oli. Ässä oli yllättävänkin tarkka, joten voinen siirtyä lyhyistä askelista lähes normaaleihin. 

Lauantain käytiin hakuilemassa, Ässä oli taas innokas ja toimi hyvin. Saimme treenikaverilta liivit lainaan (omat on hukassa, ehkä olen heittänyt roskiin, kun ovat olleet niin hajalla?), ja heti sekä minä että koira toimimme kuulemma paremmin. Otin varmemmin meidän alkurutiinit, jonka johdosta Ässäkin oli heti skarppina ja tarjosi jo odottamattomasti haukkua ekalla maalimiehellä. Kiva homma, vaikka sitä ei ollutkaan tarkoitus ottaa :D Seuraavissa treeneissä keskitytään sitten sen treenaamiseen. Treenien jälkeen käytiin myös lenkkeilemässä Tytin ja Janan kanssa, ja kaksikko tuli ihan hyvin juttuun. Ässä yritti jopa leikkiä Janan kanssa, mutta tyttö ei vielä oikein lämminnyt yrityksille.

Sunnuntaina tehtiin Tampereen pikkukoirien kanssa kevätreissu Helvetinjärvelle, josta taas räpsin hulluna kuvia. Reissuun meni koko päivä, kilometrejä kertyi ainakin 18 ja aikaa kului seitsemän tuntia. Mukava reissu oli ja Ässä veti haipakkaa loppuun asti, vaikka väsynyt olikin. Hirveästi se ei muiden koirien kanssa puuhaillut mitään, vaan meni omia menojaan. Olenkin iloinen, miten hienosti se nykyään osaa mennä, vaikka muita koiria on mukana. Mukana oli Ässän lisäksi kaksi chihu-tyttöä, kaksi perhoskoira-tyttöä ja sheltti-poika.

Mennään jo!

Koirapuistossa

Kannattaa unohtaa ladata kameran akku ennenkuin raahaa sen mukaan lenkille. Lenkkeiltiin tänään taas Ada-cockerin kanssa, mutta kuvat jäivät vaivaiseen neljään ennenkuin kamera simahti. Ässä ja Ada tulevat kyllä hyvin toimeen, Ässä aina innostuu Adan nähdessään. Uskaltauduin tänään heidän kanssaan Näyttelijänpuiston koirapuistoon, kun siellä käy paljon vähemmän porukkaa, kun tässä meidän lähellä. Eivätpä koirat siellä paljoa keskenään leikkineet, nuuskuttelivat vaan ympäriinsä. Puistossa piipahti myös cavalier-poika, joka piiritti Adaa. Ässä ei siitä paremmin perustanut, vaan haukahteli toiselle, joten häädin sen kauemmas nuuskuttelemaan.

Huomenna ajattelin lenkillä ensimmäisen kerran tehdä tuota ylämäkikävelyä, ja miksei myös uittoa, jos on lämmintä. Ylihuomenna alkaa myös työt, joten saattaa taas blogin päivittely jäädä vähäisemmäksi.

Kuukauden pakkoloma

Käytiin taas tänään Ässän kanssa Markus Laioksen osteopaattisessa käsittelyssä, joka palautti minut maanpinnalle tiistain agi-intoilun jälkeen. Viimekerrallahan Ässällä oli vatsaontelossa jumia, joka avattiin. Nyt liike siis pääsi menemään läpi kropan, ja Ässähän vilkastui niin lenkeillä kuin agilityssäkin. Nytkun se käytti kroppaansa kunnolla muodostui lannerankaan ongelmaa, jota sitten availtiin. Tämä johtunee Ässän polvista ja heikohkoista takapään lihaksista, jotka eivät niitä polvia tue. Tämä näin arkikielisesti selitettynä, mitenkä asian ymmärsin. Ässällä kyllä selkeästi oli selän alue taas kipeä, se oikein inisi ja vikisi käsittelyn aikana. Malttoi kuitenkin pysyä rauhallisesti paikoillaan :)

Nyt meillä on sitten kuukauden tauko agilitystä, jonka aikana kuntoutan Ässää ylämäkikävelyllä ja uinnilla. Toivottavasti tämä parantaa polvien tilannetta lihaksiston kehittyessä ja antaessa tukea, mutta ainakin toinen polvi kuulemma luksoitui selvästi ja aika helposti.. Tämä ei tietenkään ole hyvä asia agia ajatellen, kun se rankkana lajina vaatii kropalta niin paljon. Ykkösten polvien ei kyllä ymmärtääkseni pitäisi niin helposti luksoitua, joten onkohan tilanne voinut pahentua? Tai sitten johtunee puhtaasti tuosta lihaskunnosta. Polvien tutkinta ei muistaakseni kuitenkaan paljoa maksanut, joten sen voisi kokeilla jonkun ell käynnin yhteydessä.

Agilityn tulevaisuus siis näyttää nyt vähän hämärältä. Olen ajatukseen jo totuttautunut, joten nyt toivoisin vain Ässän tulevan kuntoon, agility on sitten toissijaista. Muitakin hauskoja lajeja kuitenkin on, kuten hakuilu. Koiratanssiin haluaisin myös paneutua enemmän, joten se voi hyvinkin nousta meidän uudeksi harrastukseksi, jos agi joskus jää. Myös mejä olisi varmasti omiaan Ässälle, kun nenähommista tykkää. Eli onhan näitä.

Loppuun vielä piristykseksi Salossa otettu kukkaiskuva Ässästä.

Onnesta soikeena

Tänään oli agia taas, ja kerrankin olen sen jälkeen onnesta soikeena! Oltiin nyt ekaa kertaa piiitkään aikaan ulkona, ja ekaa kertaa Niihaman kentällä. Ajelin treeneihin vähän sellaisella meiningillä, että "huoh, meneeköhän tänäänkin taas ihan hiippailuksi koko homma", mutta sainkin sitten positiivisen yllätyksen. Tehtiin yksi pitkä rata kahdessa pätkässä, jossa kummassakin oli n. 10 estettä. Rata oli sellaista pyöritystä, missä oli pari itselle vähän haastavampaa ohjausta. Ihan meidän kentän vieressä treenasi kokoajan toinen treeniryhmä agia, ja väliin oli vain isketty verkkoaita, joten Ässän karkaamista sinne jännitin etukäteen.

Eka rata meni vähän miten sattuun, kun yllätyksekseni Ässä ei ollutkaan taas hidasteleva ja haisteleva vaan energinen ja hirrrveän innoissaan uudesta ihanasta ulkoradasta. Ensin se ampaisi kuin tykin suusta väärään putkeen ja sitten rallatteli innoissaan radalla. Tälläistä ei ole pahemmin ennen käynyt, että menisi väärän esteen, kun on sen verran hidastempoista menoa ollut. Alkuintoilu meni uuden paikan piikkiin, mutta en voinut olla iloitsematta Ässän asennemuutoksesta. Se oli sitä mieltä, että ihanaa agia ihanaa treenata, jee jee jee!

Kun sitten keskityttiin taas agiin, meni eka rata minun mokaillessa. Palkkailin kuitenkin, Ässähän menee sinne minne ohjaan. Hyviä pätkiä tuli kuitenkin, ja sain harjoiteltua itselle hankalaa ohjausta. Helpottaa ohjausta, kun koira ei ole kokoajan väistelemässä esteitä! Toinen rata menikin sitten hyvin, oli ihana hommailla innokkaan pinkovan Ässän kanssa. Muutaman kerran sen piti karata aidalle räkyttämään viereisen kentän koirille, mutta tuli kuitenkin aina takaisin.

Osteopaatista taisi todella olla hyötyä, kun homma alkoi heti sen jälkeen pelittämään. Ässä on myös vapaana juossut enemmän (ja kauemmas..) hoidon jälkeen, mutta laitoin sen Salossa olemisen ihanuuden piikkiin. Vaikka jo innolla aloin katsella seuraavia epiksiä, niin silti en voi olla ajattelematta, että mahtaako tämä Ässän toiminta olla pysyvää. Jos se kohta taas alkaa hiiviskelemään radalla.. Tai jos se ahneuksissaan ahmii vaikka leivän metsästä, niin meneekö sillä taas vatsaontelo heti jumiin ja homma tyssää? Kuinka paljon mulla mahtaakaan vielä olla edessä ongelmia tän asian kanssa?