Onnesta soikeena

Tänään oli agia taas, ja kerrankin olen sen jälkeen onnesta soikeena! Oltiin nyt ekaa kertaa piiitkään aikaan ulkona, ja ekaa kertaa Niihaman kentällä. Ajelin treeneihin vähän sellaisella meiningillä, että "huoh, meneeköhän tänäänkin taas ihan hiippailuksi koko homma", mutta sainkin sitten positiivisen yllätyksen. Tehtiin yksi pitkä rata kahdessa pätkässä, jossa kummassakin oli n. 10 estettä. Rata oli sellaista pyöritystä, missä oli pari itselle vähän haastavampaa ohjausta. Ihan meidän kentän vieressä treenasi kokoajan toinen treeniryhmä agia, ja väliin oli vain isketty verkkoaita, joten Ässän karkaamista sinne jännitin etukäteen.

Eka rata meni vähän miten sattuun, kun yllätyksekseni Ässä ei ollutkaan taas hidasteleva ja haisteleva vaan energinen ja hirrrveän innoissaan uudesta ihanasta ulkoradasta. Ensin se ampaisi kuin tykin suusta väärään putkeen ja sitten rallatteli innoissaan radalla. Tälläistä ei ole pahemmin ennen käynyt, että menisi väärän esteen, kun on sen verran hidastempoista menoa ollut. Alkuintoilu meni uuden paikan piikkiin, mutta en voinut olla iloitsematta Ässän asennemuutoksesta. Se oli sitä mieltä, että ihanaa agia ihanaa treenata, jee jee jee!

Kun sitten keskityttiin taas agiin, meni eka rata minun mokaillessa. Palkkailin kuitenkin, Ässähän menee sinne minne ohjaan. Hyviä pätkiä tuli kuitenkin, ja sain harjoiteltua itselle hankalaa ohjausta. Helpottaa ohjausta, kun koira ei ole kokoajan väistelemässä esteitä! Toinen rata menikin sitten hyvin, oli ihana hommailla innokkaan pinkovan Ässän kanssa. Muutaman kerran sen piti karata aidalle räkyttämään viereisen kentän koirille, mutta tuli kuitenkin aina takaisin.

Osteopaatista taisi todella olla hyötyä, kun homma alkoi heti sen jälkeen pelittämään. Ässä on myös vapaana juossut enemmän (ja kauemmas..) hoidon jälkeen, mutta laitoin sen Salossa olemisen ihanuuden piikkiin. Vaikka jo innolla aloin katsella seuraavia epiksiä, niin silti en voi olla ajattelematta, että mahtaako tämä Ässän toiminta olla pysyvää. Jos se kohta taas alkaa hiiviskelemään radalla.. Tai jos se ahneuksissaan ahmii vaikka leivän metsästä, niin meneekö sillä taas vatsaontelo heti jumiin ja homma tyssää? Kuinka paljon mulla mahtaakaan vielä olla edessä ongelmia tän asian kanssa?