Ei enää gerbiileitä

Vasemmalla Merri, oikealla Pippin.

Niinpä koitti se päivä, kun toinen gerbiileistä, Pippin, nukkui pois. Pojilla oli ikää jo päälle kolme vuotta, joten olin osannut varautua tähän. Etukäteen olin päättänyt, että jäljelle jäävälle pojalle tulisin etsimään uuden kaverillisen kodin. Gerbiilit ovat laumaeläimiä ja tämäkin kaksikko nukkui hyvin usein kasassa heräten välillä pesemään toisiaan, ja lattialla juostessa ne leikkivät keskenään. Uusia gerbiileitä en enää halunnut ottaa ja Merrin mahdollisesti jäljellä olevat pari vuotta olisivat olleet aika ankeita asua yksinään.

Kaveria voi käyttää vaikka ruokapöytänä

Onneksi Merrille löytyi kivan oloinen uusi koti, jonne se pääsi kahden nuoren gerbiilipojan kaveriksi. Muutaman kerran olen joutunut jyrsittimille etsimään uusia koteja syystä tai toisesta ja aina on ollut kyllä hyvää tuuria matkassa. Lähes kaikista kodeista olenkin saanut jälkeen päin kuulumisia ja kuviakin, että kaikki on mennyt hyvin.

Tähän loppui tällä erää minun jyrsijäharrastukseni. Kaikenlaisia jyrsittimiä tässä onkin matkan varrelle mahtunut, paljon niiden kanssa on puuhattu ja paljon niistä on ollut iloa. Ehkä niitä jossain vaiheessa taas ilmaantuu, mutta nyt on hyvä näin.

Kämppäkaveri

Saatiin Femman kanssa kämppis hetkeksi aikaa. Kämppiksen mukana tuli Nika the bostoninterrieri. Tyypit ovat nähneet toisensa pari kertaa aiemmin ja sitten ne jo lätkäistiinkin saman katon alle. Koska Femma on sosiaalinen kaikkien kaveri ja Nika lunkki sopeutuja, ounastelimme niiden tulevan hyvin juttuun. Femma oli aluksi aika järkyttynyt, kun näin joutui jakamaan asuntonsa (ja omistajansa!!) vieraan kanssa, mutta sittemmin yhteinen sävel on löytynyt. Parasta hupia on varastella Nikan leluja ja esitellä niitä ylpeänä kelle tahansa, joka sattuu huomaamaan. Oli kyseessä sitten Nika itse tai joku ihmistyypeistä.

On kyllä hauskaa, kun kämpässä on kaksi koiraa, jotka vielä poikkeavat toisistaan näin kovasti. Nikan pienen töpöhännän heilahduksia ei meinaa huomata, kun Femman pitkä piiska viuhuu puolelta toiselle kylkiin hakaten. Lisäksi se röhisee leikkiessään, huomiota saadakseen tai muuten vain, mikä on aiheuttanut Femmassa kovasti ihmetystä. Joskus voi olla pitkään ihan hiljaista, kunnes yhtäkkiä jostain kuuluu kovaääninen "röh" sen nukkuessa myttynä jossain vaatekasan alla. Sade tai pureva tuuli ovat ehdoton nou nou lenkkisääksi, mutta käypä se silti juoksulenkeillä ja tallilla omistajansa matkassa. Ja onhan se muutenkin rauhallisempi, hötkyilemättömämpi ja itsetietoisempi tyyppi.Varsin hauska tapaus.

Näin meillä hymyillään vieraille (oikeasti ikkunasta kuului titityy)

Ässä on luonnollisesti viettänyt tämän ajan taas vanhemmillani, sillä se tuskin arvostaisi koira-kämppistä. Vaikka Nika onkin sen tyyppinen koira, joista Ässä useimmiten tykkää. Äidilläni Ässä on kasvattanut itselleen megajättikarvapuuhkan partoineen ja viiksineen, sekä käynyt tarkastuttamassa huulipoimunsa terveiksi tulehduksesta, jes! Äidin lähettämiä kuvia katsellessa sormet syyhyävät trimmerin virtanappia, joten talviloman ensimmäinen askare taitaa olla nahkaspanielin esiinkaivaminen.

Mätsäreissä

Käytiin harjoittelemassa Femman kanssa käytännön näyttelykäyttäytymistä Ylöjärven koirakerhon järjestämissä mätsäreissä Nokialla. En oikein etukäteen löytänyt infoa, ovatko mätsärit sisä- vai ulkotiloissa, joten varmuuden vuoksi piti pukeutua lämpimästi. Mätsärit olivat kuitenkin Nokian Kodin Terran sisätiloissa, joten omaa vuoroa oli mukava odotella kehiä katsellen. Kuvista kiitos mukana ollelle Liisalle, joka ikuisti Femmankin esiintymisen.

Odotusta tuli, sillä ennen meitä olivat pienet pennut ja osallistujia oli kertnyt kiitettävästi. Femman luokassa eli pienissä aikuisissa oli joku päälle neljäkymmentä osallistujaa ja me oltiin Femman kanssa loppupäässä. Niinpä aluksi saikin odotella urakalla, mutta loppu sujui nopeasti. Onneksi oltiin sisätiloissa ja järjestelyt sujuivat joutuisasti, sillä itse olin vielä hieman kipeä ja tauti alkoi loppuaikana jo tuntua.

Odotellessa oli hyvä harjoitella seisotusta ja näyttelyhihnassa juoksemista. Päädyin esittämään Femman ihan "perinteisesti" pitämällä kuonosta ja hännästä, sillä Femma oppi aika nopeasti asettamaan kuononsa käteen ja pysymään silloin paikoillaan ja rauhassa. Tosin turvasta voisi ehkä pitää nätimminkin kiinni, nyt koko kuono  peittyy käteen.

Femma oli myös ihanan lunkki odottelija. Välillä jostain puski iholle muita koiria, mistä se ei ollut millänsäkkään. Kun lopulta löydettiin rauhaisa nurkkaus kehien läheltä, hengaili tyyppi nätisti ja yritti lepäillä porukan kulkiessa ohitse. Yritin pitää sen kaukana muista koirista nyt juuri riehuvien tautien takia, vaikka ei meillä muutenkaan ole tapana moikkailla kaikkia vastaantulevia. Poikkeuksena tietysti muutamat cockerit, sillä kai nyt rotukavereita on päästävä katsomaan. Ensimmäistä kertaa ikinä Femma näytti isolta moikatessaan pari miniä narttucockeria.

Lopulta koitti meidän vuoro ja päästiin kehään. Olin todella tyytyväinen Femman menoon, vaikka itseä ehkä vähän jänskättikin. Femma seisoi nätisti paikallaan maassa tuomarin tullessa moikkaamaan koiria vain heilauttaen päätään, kun pentuna se meinasi kiivetä kokonaan tuomarin syliin, hih. Siitä mentiin suoraan pöydälle jossa myöskin kökötti kiltisti käpälöinnin ajan. Tuomarin ainoa (muistamani) kommentti Femmasta oli, että sillä on hyvä turkinlaatu. Lienee ihan positiivista, ei ollut ainakaan mitään huomautettavaa.

Kehässä juoksemiset meni vähän haisteluksi ja itse olisin voinut mennä kovempaa. Viimeksi mätsäreissä talloin Femmaa tassuille, joten nyt ehkä vähän varoin koiraa käännöksissä. Parina meillä oli vanhempi cockeri, joka sen vähän mitä ehdin vilkaista juoksi hienosti kehässä. Sininen nauha saatiin ja parin koirakon jälkeen päästiinkin ryhmällä kehään. 

Ryhmässä pönötykset ja juoksut meni myös hienosti, Femma ei tainnut juurikaan häiriintyä muista koirista. Paljon oli cockereita paikalla, ylemmässäkin kuvassa meidän edessä ollut oli cockeri. Suuren määrän takia juoksutus tehtiin kahdessa ryhmässä ja itse melkein missasin oman ryhmäni juoksut, kunnes älyin puolessa välissä ujuttautua sekaan. Vähän alkoi väsymys ja tauti jo painaa. Sijoituksia ei tässä määrässä tullut, mitä en odottanutkaan, sillä paikalla oli paljon todella hienosti esiintyviä koiria.

Kaiken kaikkiaan kiva päivä ja olin erittäin tyytyväinen Femman käytökseen kehässä, meni juuri niin hyvin ellei paremminkin kuin opeteltu ollaan. Näillä kokemuksilla on hyvä lähteä hakemaan virallisista näyttelyistä keväämmällä tulosta!

Näyttelyseisotus

Olen ihan noviisi näyttelypuuhissa, sillä pallivikaisen Ässän kanssa ei näyttelyihin ole ollut asiaa. Muutamissa mätsäreissä on tullut käytyä, mutta siihen se sitten jääkin. Viimevuonna oli jo mielessä mennä Femman kanssa ihan virallisiin näyttelyihin, mutta ne sitten jäivät kaiken muun hässäkän takia pois ohjelmasta. Tänä vuonna uusi yritys, itseasiassa yhdet näytelmät onkin jo katsottu loppukevääksi.

Turkkia Femmalla ei ikinä tule olemaan tarpeeksi ja henkilökohtainen tavoite näyttelyistä onkin vain kiva kokemus ja harrastus-H. Sitten voidaan jättää näyttelyt muille niistä enemmän pitäville.

Harrastus se on tämäkin, joten sopiva näyttelyhihna on jo hommattu ja seisotusta treenattu. Femma tietää kyllä jo homman, mutta itse en osaa oikein asetella sitä mitenkään edustavasti. Kuvien avulla pääsee vähän katsomaan, miltä homma näyttää.

 Seisotus Femman vetäessä juustoa naamariinsa

Yritys asetella ilman namia

 Namilla taas

Tuntuu hankalalta, kun takajalkoja pitäisi asetella taakse ja saada koira muutenkin seisomaan ryhdikkäästi, ja pitää samalla turvasta ja hännästä kiinni. Vapaa seisotus tuntuisi itselle paljon helpommalta. Kasvattaja vinkkasi käyttämään käsikosketusta seisottamisessa, se tuntuu toimivan meillä hyvin. Ensiviikonloppuna yritetään ehtiä mätsäreihin harjoittelemaan näyttelykäyttäytymistä.

Femma seisoo ylläolevissa kuvissa jokaisessa ihan eri tavoin. Noista tykkään eniten viimeisestä kuvasta, vaikka en tiedä olisiko se näyttelyitä ajatellen paras seisotus näistä.

Eikö tämä olisi ihan hyvä esitystapa näyttelyissä? Välitaukona sylikoirailua.

Pää kolmantena jalkana

Tämä viikko on taas vaihdettu paikkaa ahkeraan ja sama tahti jatkuu.Viikonlopun koirat olivat hoidossa vanhemmillani, missä Femma on salakavalasti alkanut saavuttaa jopa suosikkikoiran asemaa. Super-sylikoiran ominaisuudet ja rauhoittunut hihnakäytös (vaikka työtä vielä piisaakin) ovat parantaneet Femman osakkeita kummasti.

Kulunut viikko on sujunut niin, että jokainen yö on vietetty eri paikassa kuin edellinen. Tämän seurauksena Femma-raukka on saanut istua autossa oikein urakalla, mutta onneksi se tuntuu toipuvan ikävästä matkasta nopeasti. Seuraavat kaksi viikkoa ollaankin sitten autottomia ja kuljetaan julkisilla.

Pää kolmantena jalkana kuvaa myös hyvin Femman menoa metsässä. Irti päästyään se on aina täyttä vauhtia sinkoilemassa ympäriinsä riistaa hakien. Femman vapaanaolon kanssa on saanut paljon tehdä pohdintaa ja kokeiluja, että mikä toimii meillä parhaiten lähellä pysymisen kanssa. Ässän kanssa homma oli hyvin yksinkertaista, kun sillä ei ole mitään motiivia lähteä minnekkään. Rähinäongelmat teettivätkin sitten myöhemmässä vaiheessa töitä enemmän kuin tarpeeksi, mutta ei niistä tässä sen enempää. Tällä hetkellä Femman meno näyttää tältä (tosin hanki aikalailla hidastaa vauhtia) ja olen pääsääntöisesti ihan tyytyväinen Femman lenkkeilyetäisyyteen.

Vähän on toisella fantsua kurvaila metsässä

Meillä lähelläpysymisen harjoittelussa avainasemassa taisi olla oma oivallus Femman lenkkeilymotiiveista. Femmalla on tasan kaksi asiaa päässä metsässä: missä menee Anne ja missä riista. Jos Annea ei tarvitse tarkkailla, on aikaa jäljittää riistaa enemmän. Parhaiten meillä onkin toiminut se, että metsässä ollessa liikutaan mahdollisimman paljon pois poluilta ja muutenkin kulkusuunta vaihtelee sinne ja tänne. Tällöin koira ei ikinä tiedä mihin omistaja kurvaa seuraavaksi ja sitä on vaan pakko seurailla. Pysyy kierroksetkin matalampana, kun ei voi koohottaa täysin reikäpäänä ympäriinsä. Kaikenlaista muutakin on matkan varrella tullut kokeiltua, mutta eipä ole puskassa rämpimisen voittanutta.

Loppuun on tosin sanottava, että Femma on ihanan helppo, mitä tulee koirakohtaamisiin. Se ei yleensä ole juurikaan kiinnostunut vastaantulijoista rähinämielessä eikä leikkimielessä. Asia, jota osaa arvostaa erittäin paljon Ässän rähinöiden ja pöhinöiden jälkeen. Irtokoiratilanteissa se on jopa hyödyllinen, sillä yltiöystävälliset moikkaamaan tulijat lähestyvät mieluummin Femmaa jättäen Ässän rauhaan, mikä on selvästi helpottanut Ässän oloa koirakohtaamisissa.

Videossa esiintyvää maisemaa on jo ikävä. Ihana plussakeli toi loskan ja jään, ja meidän Helsingin lenkkipuistomme on muuttunut hyiseksi uima-altaaksi. Onneksi tänään on lämpimässä sisähallissa aksaa. jei!

FemFem 2 vee!

Rakas pieni suloinen FemFem-Vati-Vatussi-Vatuli-pikkulikka-saukko-Femma täytti tänään huimat kaksi vuotta! Jo syksystä saakka on pieni Fem alkanut tuntua Isolta ja Aikuiselta koiralta enenemässä määrin (ainakin omasta mielestään) ja onhan tämä arkinen elämäkin Femman kanssa asettunut uomiinsa.

Femma tuli, kun tarve toiselle koiralle kasvoi liian isoksi ja päätös rodusta "cockeri sen olla pitää!" muotoutui. Jollain tavalla taisin hakea itselleni seuraavaa Ässää, ilman terveysongelmia ja ehkä hippusen sosiaalisemmalla luonteella. Tiesin, että erilainen se tulee silti olemaan ja onhan se ollutkin. Silti niissä on ihanan paljon samaakin, minkä voi parhaiten todeta seuraamalla niiden yhteiskiitoa metsässä hännät heiluen ja naama loistaen. Femma on onnistunut sulattamaan erikoisen herttaisilla sylikoiraominaisuuksillaan monta sydäntä, mutta hankalin pala on ollut Ässä. Kuitenkin juuri Femmasta on nykyisin Ässälle aivan hirveästi iloa ja pikkulikka taitaakin olla paapan paras kaveri.

Tältä näyttää lähes 2 v metsästä juuri rymistellyt Femma

Parin vuoden aikana Femulista on kehittynyt lupaava harrastuskoiran alku, jonka kanssa on aina hauska lähteä treenaamaan. Se on hyvin suloinen ja herkkä pieni sylikoira. Toisaalta se on myös kiihkeä ja nopea. Ässään verrattuna se on välillä hassun totinen otus, vaikka saa senkin tempauksia nauraa päivittäin. Lisäksi pieni sukkavaras pitää huolen, että parillisten sukkien määrä ei pääse kasvamaan liian suureksi.

Kuvakollaasi joululomalta

Nyt kun on rysähdetty takaisin arkeen lomilta (loma on loma vaikka vähän joutuisikin töitä tekemään), olisi oiva hetki kaiholla selata joulunajalta koottuja kuvia. Ihania pitkiä metsälenkkejä vaihtelevissa maastoissa ja keleissä, ilman suurempia aikatauluja. Loman parhaita puolia!

Kaksi ekaa kuvaa on jouluaaton lenkiltä. Jouluiset maisemat ja sillee.

Asiaankuuluvasti joulun jälkeen saatiin vihdoin tänne Etelä-Suomeenkin vähän pakkasta. Tässä vaiheessa koirien lomaan ei kuulunut juuri muuta kuin lenkkeilyä ja yleistä loma-arjessa mukana hössöttämistä. Ässä ehti olla pari viikkoa yksinään vanhemmillani, joten Femman seura piristi sitä aivan silmin nähden. Metsälenkit kuluivat Ässän sinkoillessa haltioituneena Femman vanavedessä ympäri metsiä ja sisälläkin niillä oli aivan omat juttunsa.

Lomalla tuli retkeiltyä myös sukuloinnin merkeissä Itä-Suomessa, jossa pakkasta alkoi pikkuhiljaa olla ihan kunnolla. Mökin jää oli jäätynyt umpeen ollen vain kevyen lumikerroksen peittämä, joten ihanien jäälenkkien lisäksi käytiin koirien kanssa myös luistelemassa. Yritin jättää Ässän siltä reissulta mökkiin, mutta lurjus oli livahtanut ovenraosta eikä tietenkään suostunut jäämään yksin rannalle ruikuttamaan. Liikuntaa siis kertyi aika reippaasti tällä reissulla kummallekin koiralle ja tulipa ulkona muutenkin vietettyä aikaa, ennenkuin kylmä alkoi haitata liiaksi oloa.