Ässän loma

Multa on tainnut kaikkien näiden marsujuttujen lomassa jäädä kertomatta, että Ässä on ollut kokonaiset kaksi viikkoa lomailemassa Salossa vanhempieni hoivissa. Ja täytyy sanoa, että tämä kaksi viikkoa tuli tarpeeseen itse kullekkin! Vanhempani saivat säpinää marjareissuihinsa ja äiti lenkkiseuraa, minä sain rauhassa tehdä ylitöitä ja viettää rentoa huoletonta arkea ilman jokapäiväisiä pakollisia lenkkejä, ja Ässä sai painaa Salon metsissä parhaimmillaan neljän tunnin marjareissuilla ilman huolen häivää, tokokiemuroita ja pitkiä yksinoloja. Nyt viikonloppuna lähdin kuitenkin Ässää noutamaan, sillä äitini loma oli loppumassa ja olihan sitä itselläkin ikävä kutaletta. Ässäkin tuntui lähtevän ihan mielellään mukaani, vaikka selkeästi myös "mummolassa" oli ollut mukavaa. Ihanaa, kun voi tällaisia järjestelyjä tehdä, saatanpa talvellakin päästää Ässän vaikka viikon lomalle Saloon!

Salossa käytiin sitten Ässän kanssa kaverini mökillä tämän Roope-colliensa kanssa. Muutamia laiskoja räpsyjä tuli taas siinä auringonoton ja uimisen lomassa tehtyä. Roope oli kuumuudesta huolimatta tuomassa innoissaan palloa Ässän retuuttaessa niitä tilaisuuden tullen lähimpään puskaan revittäväksi. On siinäkin meillä kaksikko!

Rambo-mukelo on edelleen yksin, mutta kaverisuunnitelmia ollaan pohdittu ja Rambon kasvattajan kanssa keskusteltu. Saattaapi jopa olla, että Rambo lähtee kosiomatkalle.. Tämä viikonloppu meni kuitenkin Salossa ulkotarhassa lomaillen, toki yöt oli sisällä. Rambo nautti täysillä ulkona olosta, ja muutenkaan ei tunnu olevan ahdistunut yksinolosta. Tavallista enemmän aktiviteettia se kuitenkin vaatii, häkistä pitäisi päästä ulkoilemaan päivittäin ja mielellään koko illaksi. Rambolle seuran saaminen on siis helpotus meille ja riemuvoitto Rambolle.

Lepää rauhassa

Veetin kunto säilyi koko tämän päivän samanlaisena, eli huonona. Tukiruoka valui suusta pyyhkeelle, kun pieni ei jaksanut edes niellä. Lopulta soitin päivystävälle (Tuhatjalkaiseen), ja pyysivät tulemaan paikalle.

Perillä eläinlääkäri tutki Veetin, ja totesi virtsarakon olevan ihan täynnä ja kivikova. Vielä oltaisiin voitu tutkia tähän mahdollisia syitä, jotka olisivat voineet olla joko virtsakivet/kiteet tai joku lihaskramppi tms. Eli antibiootti ei kuitenkaan välttämättä ollut pääsyyllinen, joskin osansa varmaan antoi. Veetillä olisi voinut olla myös muita ongelmia, joita ei voi kuin arvailla. Pissanäytteellä olisi saanut virtsarakon ongelmaan vastauksia, ja mahdolliset kivet olisi voinut leikata. Ell. piti kiviä todennäköisempänä, kun pissasta oli antibioottikuuria antaessa löytynyt verta. Leikkaus olisi kuitenkin ollut aika raskas, kun Veeti on syönyt ja juonut niin huonosti, on vanha ja huonossa kunnossa. Niinpä päädyin lisäkärsimysten välttämiseksi eutanasiaan, sillä en usko, että mitkään toimenpiteet olisivat Veetiä enää pelastaneet. 

Veeti meni jo rauhottavat saatuaan ihan tiedottomaksi, ja pidin sitä vielä viimeisen kerran sylissäni. Jotenkin tuntui lohduttavalta nähdä se niin rauhallisena, ilman kärsimystä. Viimeisen piikin ell. laittoi suoraan Veetin sydämeen takahuoneessa, joten ihan loppuun asti en saanut olla sen kanssa. Oli kuitenkin mennyt hetkessä. Otettiin Veetin ruumis toimenpiteen jälkeen mukaan, sillä haluan haudata sen Saloon meidän pihaamme Väinön viereen. Sen puskan juureen, jonka ympäri ne kaikki kesät juoksivat Salossa asuessamme.

Mulla on hirveä ikävä Veetiä. Se oli niin ihana luottavaisen rauhallinen sylipappa, hurjan tärkeä. Toinen ensimmäisistä marsuista, ensimmäisenä valittu. Ihana persoona. Nyt on vain muistot ja kuvat jäljellä.

Veeti

 12.10.06 - 21.7.12

 

 

Veeti ja Väinö pentuina meille tultuaan

Kuvat viimeiseltä ulkoilureissulta, kun viimeksi Salossa käytiin. Ihanaa, että Veeti ehti edes kerran tänä kesänä käymään ulkona ennen kuolemaansa.

En tiedä, miten tästä eteenpäin jatkan. Tuntuu jotenkin tyhjältä, kun Veetiä ei lähes kuuden vuoden jälkeen enää olekkaan. Rambo on hurjan ihana marsu, mutta eihän se millään Veetille (ainakaan vielä) vedä vertoja, siinä ensimmäisessä kun on aina sitä jotain. Rambo kuitenkin on selkeästi hukassa ilman vanhaa viisasta Veetiä, ja yhdessä vaiheessa tuntuikin etsivän sitä. Nyt kovaäänisen rämäpään tilalle on kuitenkin vaihtunut hieman eksyksissä oleva hiljaisempi (ei se vieläkään sentään äänetön ole) poika. Rambo selkeästi kaipaa Veetiä, tai ainakin jotain marsuseuraa. Niinpä päätöksiä tulevasta on piakkoin tehtävä, vaikka mieli tekisi vain surra Veetiä. Todennäköisesti hankimme Rambolle uuden kaverin, on se kuitenkin sellainen tapaus, ja Villen lellikki. Yksin se ei ainakaan tule olemaan.

Veetin taistelu elämästä

Veeti-marsun sairastelut alkoivat, kun viimeviikolla huomasin sillä olevan ongelmia pissatessa. Päästiinkin heti lääkäriin, ja diagnoosina pissatien tulehdus. Lääkkeeksi määrättiin 10 päivän antibioottikuuri, ditrim antibiootti. Vähän pelotti tuo antibioottikuuri, kun tiedän monen marsun siihen menehtyneen (suolisto menee sekaisin). Veeti on kuitenkin ennenkin antibiootteja saanut, ja selvisi niistä hyvin. Toki sillä on jo ikää lähes kuusi vuotta, joten vanhuuskin saattanee tuoda omat ongelmansa..

Viimeviikko meni antibioottien kanssa ihan hyvin, hieman sillä papana kyllä löystyi. Oli kuitenkin oma itsensä ja söi hyvällä ruokahalulla, joten en ajatellut tässä olevan ongelmaa. Lisäksi punnitsin sitä joka päivä, ja pikkuhiljaa se kyllä pudotti painoa, mutta vain n. 30g. En siis suuremmin huolestunut, mikä oli virhe.

Viikonloppu oli hyvin kiireinen, enkä oikein ehtinyt kuin lääkitä Veetiä. Pissaoireet tuntuivat kuitenkin jo kadonneet, joten olin iloinen. Maanantaina sitten huomasin Rambon astuvan Veetiä hulluna, mitä ei ole koskaan tehnyt. Tässä vaiheessa hälytyskellot soivat jo päässä, ja erotin pojat toisistaan. Veeti kuitenkin söi yhä itse, vaikka oli hieman vaisumpi. Antibiootin viimeinen päivä oli torstaina, joten enää ei ollut paljon kuuria jäljellä.

Tiistai-iltana huomasin Veetin olevan entistä vaisumpi, mutta söi vielä itse ainakin tuoreita. Huolestuin, ja niinpä soitin keskiviikko aamuna eläinlääkärille, josko antibiootin voisi lopettaa. Hetken keskusteltuamme sain luvan, koska pissaoireet olivat kadonneet (olisin muutenkin kyllä lopettanut, kun Veeti oli niin vaisu). Tässä vaiheessa aloin pelkäämään Veetin menettämistä, ja tukiruokin sitä illalla. Netti oli poikki, joten en päässyt kunnon ohjeisiin käsiksi, mutta sain syötettyä sille lusikankärjellä oxbowin kasvatuspellettiä liotettuna, jota ei kuitenkaan paljoa suostunut syömään. Yöksi jätin vielä mössöä tarjolle.

Torstaina Veeti tuntui pirteämmältä, joten kuvittelin sen tokenevan antibioottien lopettamisen jälkeen. Vieläkin oli vaisu, mutta antaessani tuoreita söi kuitenkin.  

Perjantaina koin sitten järkyttävän shokin saapuessani kotiin töistä. Veeti makasi häkissä silmät rähmässä ruoat koskemattomana. Menin ihan paniikkiin ja soittelin eläinlääkäreitä läpi, puolet tietysti kesälomilla ja ajat jo varattuna. Sain onneksi seitsemäksi ajan eläinlääkäri Tuhatjalkaiseen, tosin he totesivat heti kättelyssä, etteivät tiedä jyrsiöistä mitään ja eivät yleensä niitä edes hoida. Sain kuitenkin ajan, ja pääsin lääkäriin. Eläinlääkäri oli tosi mukava, ja tuntui sentään jotain tietävän marsuista (edellinen lääkäri päivystyksessä käydessäni ihmetteli marsun "korkeaa ikää", kun oli nelivuotias ja "suurta kokoa". Liekö sekoitti hamsteriin..?). Ell. antoi Veetille kipulääkettä, nesteytystä ja mukaan silmätipat ja oxbow critical care tukiruokaa. Toivo heräsi, vaikka vielä  kotona olin ihan varma sen kuolevan. Olin haistavinani hengityksestä imelän hajun, joten pelkäsin ketoosia. Ell. ei siihen sanonut mitään.

Illan tukiruokin Veetiä parin tunnin välein ja yöllä heräsin kerran ruokkimaan. Olin varma, että menehtyy yön aikana, mutta selvisi aamuun. Tällä hetkellä on edelleen täysin apaattinen ja makaa vain, jatkan tukiruokintaa ja toivon parasta. Hengitys haisee edelleen mielestäni imelältä, eikä Veeti syö itse mitään. Makaa vain. Puolet ruiskulla antamasta tukiruoastakin tuntuu valuvan suusta ulos, mutta kyllä sitä alaskin menee. Yöllä ja aamulla pieni ilon pilkahdus oli Veetin äännähdys, kun nostin sen, ja aamulla pisti hyvin heikosti vastaan kun syötin. En osaa sanoa, onko hyvä vai huono. Pelkään pahinta ja toivon että jäisi henkiin.

Tällä hetkellä on selvää, että reagoin Veetin huonokuntoisuuteen aivan liian myöhään. Jos olisin aloittanut tukiruokinnan vaikka jo maanantaina ja lopettanut antibiootitkin aikaisemmin, olisi tilanne varmasiti parempi. Jotenkin vain hämäsi tuo pieni painonpudotus, sillä Veetin paino ei ole pudonnut edes 100g siitä, kun antibiootit aloitettiin. Myös korvaamaton tietolähde netti oli tietysti poikki koko viikon. Näin jälkikäteen oli mukava lukea, että "antibiootit olisi hyvä lopettaa heti papanan muuttuessa löysemmäksi". Eivät ne toki missään vaiheessa varsinaista ripulia olleet, juurikin hieman löysähköjä vain. Olisi pitänyt aikaisemmin tajuta/ottaa selvää. Ja nyt sitten maksan siitä rakkaimman marsuni hyvin todennäköisellä kuolemalla.

Kesän viettoa

Nyt on päivitysten kirjoittelu selvästi jäänyt vähemmälle töiden ohessa, niinkuin ennalta vähän ennustinkin. Yleensä vaan töiden jälkeen on niin paljon muuta tekemistä, ettei oikein jaksa ruveta kirjoittelemaan tekemisistään. Tälleen viikonloppusin on onneksi enemmän aikaa, niin ehtii kirjoittelemaankin.

Uintia ollaan edelleen harrastettu mukavasti, olenpa jopa kahtena kertana mennyt Ässän seuraksi pulikoimaan. Kyllä tässä Hervannassa on ihana lenkkeillä ,kun järviä on joka puolella. Pääsee Ässäkin uimaan useasti ja pitkään, niin on sitten mukavampi lenkkeilläkkin. Ässällä muuten todettiinkin taas korvassa hiivatulehdus, liekö liiallisesta uimisesta johtuvaa.. Toivottavasti lähtisi nyt lääkkeillä, vaikka onkin edelleen pulikoinut ahkerasti.

Ollaan myös käyty kaverin ja tämän chihujen mukana treenaamassa koiratanssia oikein hallissa! Saatiinkin siinä hyviä vinkkejä ja kommentteja nykyisestä osaamisesta ja miten tästä kannattaisi edetä. Tällä hetkellä Ässän meno näyttää aika hyvältä, kun sillä on selvästi kivaa. Nyt pitäisi vain opetella lisää temppuja ja myös oikealla puolella seuraamista, sekä sitten musiikin tahtiin useamman liikkeen suorittamista peräjälkeen. 

 Ässän taidonnäyte kuolleena leikkimisestä. Ässä laittaa aina etutassut kohti kattoa.. :D

Tokoakin käytiin tekemässä, ja sujuikin aika kivasti. Etäpalkka näyttää toimivan Ässällä ihan hyvin, ja siitä on apua pidempiin suorituksiin. Nyt on Tappien ryhmästä toko-taukoa, mutta heinäkuun lopussa tehdään sitten mölli-koemaiset treenit! Jos menee hyvin, niin voisi ehkä niitä kokeitakin joskus harkita..

Piti myös taippareita katsella, sillä olen päättänyt nyt niitä kokeilla Ässän kanssa! Kyllä tällä hetkellä luulisi, että niistä läpi päästäisiin, joten haluaisin mennä kokeilemaan. Pitääkin illalla ottaa tavoitteeksi löytää jotkut sopivan lähellä olevat. 

Kamera ei ole hirveästi lenkeillä mukana pyörinyt, vaikka ilmat ovatkin suosineet. Olen vain nauttinut auringosta ja lenkkeilystä ilman kameraa, joten tämän postauksen kuvat ovat juhannuksen Salo visiitiltä, kun en niille omaa albumiakaan tehnyt..

Vaihtoehtoista hupailua

Agilityn nyt virallisesti loputtua ei olla jääty ihan toimettomiksi. Tähän mennessä harrastelu on kuitenkin ollut "vähän sitä sun tätä" ilman tavoitteita, mutta ollaanpa kokonaan uutta lajiakin käyty kokeilemassa. Näin kesällä on kiva nauttia ihan lenkkeilystä ja uimisestakin, joten ehtiihän sitä sitten syksymmälläkin treenaamaan tavoitteellisemmin. Vähän saamattomaksi sitä tosin itsensä tuntee, kun kaikilla tuntuu olevan hurjasti erilaisia kisa/koe tavoitteita ja me vain hupaillaan päättömästi. Hauskuushan se kai kuitenkin pääasia oli, ja Ässä tuskin kaipaa kisoja tai kokeita (väittäisin, että pikemminkin päinvastoin). Päätän siis olla ottamatta paineita, ja edetä rauhassa katsellen ja fiiliksen mukaan kokeillen, mistä muodostuu meidän juttu. Tavoitteita ehtii asettaa sitten myöhemminkin, nyt vaan hupaillaan.

Uusimman kokeilun toteutin keskiviikkona Tappi-porukalla, jolloin mentiin Tampereen vinttikoiraradalle kokeilemaan viehejuoksua! Juoksu alkoi kuudelta ja järjestäjä oli Tampereen Greyhound, mutta myös muunrotuiset olivat tervetulleita. Muut kuin vinttarit juoksivat viimeisenä, joten meillä oli hyvin aikaa seurailla vinttikoiramaista menoa. Ässä oli ihan ylikierroksilla kokoajan ja huusi muille koirille, erityisesti isoille vinttareille. Viehejuoksua se seurasi mielenkiinnolla keskittyen välillä juokseviin koiriin, mutta myös vieheeseen. Meidän viehejuoksua ei toteutettu rataa kiertävällä koneella, vaan kelattavalla narussa roikkuvalla muovi-rätti-vieheellä. Ennen vetoa leikitin Ässää hieman rätillä, ja se oli ihan täpinässä riehumassa sillä. Kun rätti sitten lähti liikkeelle, ampaisi Ässä kuin tykinsuusta perään ja juoksi täysiä. Lopussa hyppäsi päälle, veti tapporavistelut ja kantoi ylpeänä. Hieno mies, ainakin on vietit kohillaan! Kummasti jahdin jälkeen Ässä osasi käyttäytyä taas oikein rauhallisesti ja mukavasti ilman turhaa reagointia jokaiseen asiaan.. Juoksun jälkeen käytiin vielä porukalla lenkillä, jossa Ässä sai vapaana juosta muiden koirien kanssa, jolloin se saikin yllytettyä koikkeri-Ollin mukaansa räkytys-takaa-ajoon. Harvinaista herkkua Ässälle, sillä mut yleensä jättävät leikin kesken, kun räkky-jahti alkaa.

Torstaina käytiin Tappien tokossa, mutta siitä ei ole pahemmin kerrottavaa. Tein vähän sitä sun tätä, seurausta, liikkeestä seisomista, luoksetuloa ja paikallamakuuta. Liikkeet menivät oikein mallikkaasti, ja seurauskin oli Ässältä parasta mahdollista. Paikallamakuusta sitten nousi, kun makuutin liian kauan ja menin liian kauas.. Ennen niin varmasta paikallamakuusta on tullut hyvinkin epävarma, sillä nykyisin Ässä nousee todella usein. Ehkä ollaan tehty liikaa liian pitkää aikaa, en tiedä. Pitänee helpottaa hommaa rutkasti ja katsoa, jos sillä paranisi. Kaverin vinkkauksesta olen myös alkanut opettaa Ässää etäpalkkaan kokeita ja kisoja silmällä pitäen. Jos sillä saisi treenattua kestävyyttä tokoon ja myöhemmin myös tanssiin..

Muuten ollaan kotona välillä treenailtu tanssia. Vähän olen hommasta pihalla, että mitä kannattaisi opettaa ja miten. Nyt ollaankin keskitytty pelkkiin temppuihin ja muutaman simppelin tempun yhdistämiseen ja suorittamiseen musiikin tahtiin. Tiistaina mennään kaverin kanssa treenaamaan, josko sieltä sitten saisi jotain vinkkejä. Syksyllä myös alkaa tanssin alkeiskurssi, jonne aion Ässän kanssa mennä.

Muita lajeja ei olla nyt tehty, tämänviikkoiset hakutreenitkin peruttiin. Verijälkeä voisi tehdä taas joskus, kun jaksaa. Edelleen meinaan haluan mennä yrittämään niitä taippareita. Pitää varmaan nyt vain katsoa jotkut sopivat, ja laittaa ilmo menemään.. Tänään kävin myös uittamassa Ässää ja saatiin seuraksi myös Ada-cockeri omistajansa kera. Ihan ei Ada uskaltautunut vielä uimaan, mutta kahlaili kyllä mahaa myöten menemään! Olisi muuten ihana saada koirista joku yhteinen poseerauskuva, harmi kun en tajunnut sellaista tänään ottaa.

 

 

Jostain syystä kamera tuntui hukkaavan muutamia ottamiani kuvia. Ihan varma en ole, mutta mielestäni otin Adastakin useampia kuvia? Se on varmaa, että tätä on tapahtunut vanhalla muistikortilla ennenkin, mutta nyt käytössä oli uusi kortti. Mielestäni se loppui vanhassakin, mutten muista miksi. Formatoin nyt kortin, ja toivon parasta..

Juopuneiden muistopäivä

..eli tutummin juhannus. Itse painuin tosiaan Villen, marsujen ja Ässän kanssa Saloon juhannusta viettämään hyvinkin rauhallisissa merkeissä. Ruuhkaa ei ollut nimeksikään, vaikka ruuhka-aikaan ajettiinkin. Salo ei tainnut olla monenkaan juhannuksen viettoon lähtevän määränpäänä :)

Ässän kannalta juhannus oli tavallinen pidennetty viikonloppu Salossa vanhempieni luona. Yhtenä päivänä tehtiin taas porukalla pitkä lenkki Salon metsiin päämääränä isän löytämä hyvä näköalapaikka. Reissu venyi odotettua pidemmäksi gps:n ohjatessa meitä ristiin rastiin (kartta ja kompassi jäivät kotia..), mutta mukavaa oli siitä huolimatta. Maasto oli hyvin vaihtelevaa eli hyvää Ässän lihaksia ajatellen ja kärpäsiä ja lämpöä riitti yli tarpeiden. Kaikkien harmiksi Ässän uittopaikka löytyi vasta lenkin loppupuolelta, jolloin Ässä kävi pyörähtämässä haisevassa mutaojassa.. Ässää tosin harmitti lähinnä myöhäinen löytymisajankohta meidän muiden keskittyessä epäolennaiseen eli kamalaan hajuun ja autoa sotkevaan mutaan. Pääsipä Ässäkin sitten juhannuksen kunniaksi kauan suunniteltuun shamppoopesuun. Tämän lisäksi Ässä harjoitteli mun kanssa tanssi-temppuja, "leikki kuollutta" muun perheen iloksi ja poseerasi kukkaiskuvissa.

Marsujen juhannus sujui myös oikein mukavasti, sillä raahasin poikakaksikon mukanamme Saloon. Oli ihanan helppo ottaa mukaan, kun mahtuivat sopuisasti yhteen boksiin! Salossa sitten pääsivät heti boksista pihalle ihmettelemään aurinkoista kesäiltaa. Tämähän oli Rambon ensimmäinen ulkoilukokemus yhdistettynä vielä automatkaan, joten aitaukseen päästyään se sinkosi aitauksessa olleeseen puskaan ja pysyi siellä loppuillan. Veeti taas vanhana ulkoilija-konkarina alkoi heti napostelemaan herkkupöydän antimia Rambon hötkyilyistä välittämättä. Perjantaina ulospäästyään Rambokin alkoi näyttää kiinnostuksen merkkejä, ja loppupäivästä se innokkaasti tutkaili aitaustaan. Lauantaina ja sunnuntaina se jo juoksenteli aitauksessa vapautuneesti. Oli ihana seurailla marsujen touhuja aitauksessaan, ne kun selvästi nauttivat seisovasta pöydästä, suuresta tilasta ja vapaudesta sekä puskissa pyörimisestä. Rambon pyydystys aitauksesta oli aina yhtä hulabaloota, vaikka häkistä sen saakin jo ilman syöksähtelyjä kiinni. Onneksi Veeti oli jälleen oma lötkö helppo itsensä, näyttää hyvää esimerkkiä Rambolle.

 

Lajit vaihtoon

Nyt ovat taas postailut jääneet, vaikka asiaa olisikin. Juhannuksestakin kuvineen pitäisi kirjoitella, mutta jos nyt ensin lyhyesti kertoilen viimekertaisesta osteopaattireissusta!

Tiistaina siis matkasimme Laioksen käsittelyyn kuulemaan tuomiota Ässän tämänhetkisestä kunnosta. Viimeksihän sain läksyksi treenailla Ässän takapään lihaksia polvien parantamiseksi, ja ollaankin tässä yritetty vähintään kolmesti viikossa mennä ylämäkikävelyä ja tämän lisäksi olen pyrkinyt myös uittamaan Ässää mahdollisimman paljon. Silti itsestäni tuntui, että lihakset eivät olleet kasvaneet tarvittavasti.

Laios oli asiasta kanssani samaa mieltä, joskin tilanne oli toki parantunut viimekerrasta. Viimeksi polvet olivat lonksuneet pois paikoiltaan jo seistessäkin, nyt vain istuessa (hui!). Tuomiona tuli, että agility saa nyt jäädä pois vähintäänkin pitkäksi aikaa ellei lopullisesti, kunnes ollaan saatu takalihakset kunnolla kasvatettua. Voi tosin olla, että lihasten kasvattelukaan ei enää riitä polvien luksoitumisen estämiseen, ja sehän uhkaa nivelrikkoa.. Ässä tosin oli viime syksyllä hyvässä kunnossa polvien suhteen, kun ell. kerran tutki polvet vain ykköseksi, joten toivossa on hyvä elää. Vähän Laios kyllä pelotteli, että polvien leikkauskin saattaa olla edessä, jossei  tilanne ala parantua. Sitä yritän välttää viimeiseen asti, joten pitää jatkaa jumppausta. Laios myös suositteli fyssarikäyntiä vaikka ihan piakkoinkin, joten pitää ensi viikolla soitella aikaa. Ässällä myös taitaa olla taas korvissa hiivaa, joten ell. reissukin on edessä. Siinä samalla ajattelin epävirallisesti tutkituttaa nuo polvet kokeilemalla, kun ei kuitenkaan paljoa maksa. Jos siitä jotain viisastuisi.

Muuten osteopaattikäynnillä ei löytynyt mitään lukkoja, asento oli säilynyt hyvänä ja suorana (oli siis ilmeisesti jossain vaiheessa vino, en nyt muista kirjoittelinko sitä tänne..). Kyljissä ja yläselässä taisi olla jotain kireyttä oikeanlaisen kropankäytön seurauksena, mutta ei sen pahempaa. Seuraavaa käyntiä voidaan sitten katsella syksymmällä, vähän fyssarikäynneistäkin riippuen.

Mutta, itse asiaan. Tämänkaltaiset tuloksethan tietävät hallaa meidän agiuralle, ei sitä huonorakenteisen koiran kanssa voi tehdä. En tiedä, tuleeko Ässä ikinä siihen kuntoon, että voisi agilityä enää jatkaa. Ja vaikka tulisikin, niin uskallanko enää sitä sen kanssa aloittaa? Kun ennen agia polvet olivat hyvänä, ja treenaamisen myötä tulivat ongelmat. Vaikka Laios sanoikin, että agin ei pitäisi tuollaista aiheuttaa, ennemminkin vahvistaa lihaksia, niin onhan agissa kuitenkin se loukkaantumisriskikin, jos polvet ovat huonot. Niinpä päätin jättäytyä agin treeniryhmästä Ässän kanssa pois kokonaan, kun ei sitä ole enää mitään järkeä varallakaan pitää. Nyt tuntuu vähän tyhjältä, kun ei ole enää mitään "himolajia", vaikka tokoa, hakua ja verijälkeä tehdäänkin satunnaisesti ilman suurempia tavotteita. Olen kuitenkin pohtinut koiratanssista meille uutta himolajia, onneksi tuli keväällä käytyä tutustumiskurssilla. Syksyllä siitä alkaa alkeiskurssi, jolle ajattelin Ässän kanssa suunnata. Siihen asti treenaillaan vaan kotona tai satunnaisesti kaverin kanssa. Himo kokeisiin olisi, joten onneksi tässäkin lajissa niitä nykyisin järjestetään! Saisi taas jotain tavoitteita ja todellista intoa treenaamiseen.