torstai 26. helmikuuta 2009

Laiskottelupäivä

Tänään on ollut maailman laiskin päivä, mitään en oikein saanut klo 18 mennessä aikaseksi. Koirankaan kanssa en käynyt ulkona, kun äiti hoiti sen. Olen vain maannut (eli dataillut ja katsellut telkkaria), kun lukemiseenkaan ei keskittymiskyky riitä. Onneksi nyt äsken keksin mennä Ässän kanssa vähän kaupunkiin käppäilemään harjoituksen vuoksi.

Mentiin siis kaupunkiin, ja tehtiin pienoinen lenkki Ässän kanssa. Alussa iski Ässä vetovaihteen päälle niinkuin aina uusissa jännissä paikoissa autosta poistumisen jälkeen. Pian se siitä kuitenkin malttoi mielensä ja käveli suurimmaksi osaksi kauniisti hihnassa. Käytiin Salon torilla kääntymässä, ja siellä kokeilun vuoksi pyysin Ässältä parit maahanmenot ja sivulle tulot. Nätisti poika teki pyydetyt asiat, vaikka koko paikka oli niin uusi ja kiinnostava.

Laiskottaa

Melkeinpä pääsi unohtumaan, että keskiviikkonahan meillä oli eka tottis. Harjoiteltiin vähän ihmisryhmässä kontaktin pitämistä ja maahanmenoa. Lisäksi tehtiin Ässälle ekat eteenlähetys harjoitukset. Harjoitus tehtiin niin, että kentän päähän laitettiin ruokapurkki, jonka Ässä näki ja haistoi. Sitten menin koiran kanssa vähän matkan päähän ja sanoin sille "eteen!" heilauttaen samalla kättä eteenpäin ja Ässän sai juosta kupille. Juuri ennen kuppia sanoin "vapaa", sillä kokeissa koiran pitää käskystä mennä maahan, kun se on liikkunut tarpeeksi pitkän matkan. Ässä ei ensin oikein tajunnut ideaa, mutta sitten juoksi hienosti purkille. Ässällä oli taas kauhea into päällä, kun se tiesi, että tehdään jotain hauskaa. Meni hetki ennekuin se tajusi, että nyt on kyse tottelevaisuudesta eikä metsässä ukkojen perässä juoksemisesta ;) Sitten kaikki menikin hienosti, ja olin suorastaan yllättynyt kuinka hienosti Ässä menikin käskystä maahan ihmisryhmän keskellä vieraassa paikassa!

Jouluksi ostin Ässälle raa'an pakasteluun, jonka olin sitten unohtanut pakastimeen parin jyrsintäkerran jälkeen lojumaan. Nytpä muistin sen jälleen, ja Ässä on saanut sitä parina päivänä "työstää" suihkuhuoneessa. Poika on siitä todella innoissaan, kun noihin keitettyihin/käsiteltyihin luihin se ei ole koskenutkaan aikoihin. No siinäpä on Ässälle hyvää ja rentouttavaa puuhaa, ja eipä ole pahitteeksi hampaillekkaan! Tosin välillä Ässä keskittyy tyystin marsujen papanoiden etsintään, joka onkin yksi pojan lempiharrastuksista. Ässä käykin ahkerasti läpi suihkuhuoneen lattioita ja kaapinalusia papanoiden toivossa. Välillä se joutuukin sitten taipumaan vähän eriskummallisiinkin ja notkeutta vaativiin asentoihin ;)


Ei kommentteja: