torstai 19. maaliskuuta 2009

Marsut matolla

Ihanaa, että vihdoinkin on matto lattialla! Tänään myös marsut pääsivät nauttimaan matosta, sillä he pääsivät aamulla juoksemaan ennen ruokaa olohuoneeseen, niinkuin ennen Ässää. Ja voi sitä asennemuutosta! Ennen seiniä kiertäneet marsut juoksivat nyt olohuoneessa paljon varmemmin, ja hyppelivät vähän ilostakin. Masia tietysti ujostutti, kun poika ei ennen ole pahemmin olohuoneessa ollut. Lähinnä piilotteli ja lymyili, mutta uskaltautui ajoittain hakemaan salaattia. Masi on kuitenkin perusluonteeltaan hyvin rohkea marsu, joten se rohkaistuu kyllä äkkiä. Lisäksi vanhemmat marsut näyttävät hyvää esimerkkiä, vaikka nekään eivät tänään vielä ihan täysillä menneet. Taisi niitäkin jännittää näin pitkästä aikaa..

Vähän napsin kuviakin marsujen ulkoilusta. Kamerani on kyllä jotenkin rikki, eikä tarkennus oikein tahdo pelata kuin tietyillä asetuksilla. Ylppärilahjaksi pyysinkin uutta kameraa, toivottavasti lykästää..

Veeti


Kuka sanoi, ettei marsu osaa kerjätä? Väinö.

Masi lymyilee.

Tuolinalus on yksi lempipaikoista, nytkun matto on taas paikoillaan.

Ässälläkin oli mielipide matosta. Aluksi sitä piti purra ja sitä piti vähän kiskoa rullalle, mutta sitten se osoittautuikin varsin mukavaksi makoilupaikaksi. Ehdottomasti Ässän suosiossa! Tosin mikään ei mene säkkituolin edelle..

Ei kommentteja: