maanantai 30. maaliskuuta 2009

Yökylä

Viikonloppuna on ollut jonkin verran menoa ja meininkiä. Frida tuli meille hoitoon perjantaista lauantaihin. Hieman jännitti, miten koirat jaksavat rauhoittua sisällä keskenään, mutta turhaan jännitin. Koirat olivat sopuisasti sisällä, vaikka Ässä yrittikin vähän saada Fridaa melskaamaan. Frida viihtyi erinomaisesti myöskin meidän takapihalla, jossa se taisikin suurimman osan ajastaan viettää. Hihnalenkkeily näiden kahden kanssa ei ollut suurikaan nautinto, mutta onneksi oli mahdollisuus pitää koiria vapaana. Kaiken kaikkiaan Fridan kyläily meni hyvin, ja Ässä oli uupunut "isännöimisen" jälkeen.

Sunnuntaina oli hakutreenit, jotka menivätkin Ässän osalta aika hyvin. Meitä oli paikalla vain neljä, joten treenatessa meni ehkä tunti. Keskityn nyt Ässän kanssa tähän ilmaisun opetteluun, joten ensiksi sitä taas haukutettiin. Sitten otettiin kaksi peräänlähtöä ilmaisulla, ja hienosti meni! Ässä alkaa tosiaan nyt tajuamaan jutun jujun. Metsässä oli kauheat määrät lunta, joten ukot eivät menneet kovinkaan kauas. Onneksi lumi oli kuitenkin sellaista, että se ei jäänyt turkkiin kiinni paakuiksi, mutta sitäkin tehokkaammin se sitten kasteli koko koiran.

Treenien jälkeen annettiin koirien hieman riekkua keskenään. Ässä pääsi riekkumaan snautseripennun Jopen ja "ison" sekarotuisen Niilon kanssa. Ja kuten arvata saattoi, ei Ässä pahemmin innostunut leikkimään Niilon kanssa vaan väisteli sitä. Ei kuitenkaan kauheasti jännittänytkään Niiloa, kun toinen ei riekkunut tai alistanut häntä. Jopen kanssa Ässä innostui spurttailemaan ja hyppimään. Eipä sille mitään voi, että Ässä ei ole innoissaan leikkimässä kaikenlaisten koirien kanssa, vaikka se minusta ehkä mukavaa olisikin. Pääasia kuitenkin on, että Ässä ei pelkää muita koiria ja sietää niitä. Eiväthän kaikki ihmisetkään keskenään ole sydänysäviä ;)

Lopuksi voisinkin iskeä pari kuvasta vielä tähän loppuun tämänpäiväiseltä lenkiltä. On kyllä inhottavaa tuo märkä loskalumi, kun se kastelee joka paikan. No ainakaan se ei paakkuunnu Ässän karvaan.

"Äiskä, löysin juuri jäniksen kakkaa!"



Lisäilyjä klo 22.28: Kävin tuossa tunti sitten lenkillä Ässän kanssa, kun huomasin toisen jolkottelevan vähän vaisun oloisesti. Kiersi kaikki sohjot ja lammikot kaukaa, ja kulki hieman haluttomasti takanani. Kotona sitten tarkastin tassut, ja sieltähän löytyi pieni haava oikeasta etutassusta. Ei kyllä metsässäkään tänään rämpinyt omaan tapaansa, liekö saanut sen aamulla äidin kanssa pihalla käydessään? Haava näyttää harmittomalta, mutta on ilmeisesti hieman kipeä, kun poika väistelee lammikoita ja sohjoja. Ässä ei kuitenkaan muuten arastele jalkaansa. Pitänee putsailla ja seurailla nyt tuota, ja välttää pitkää lenkkeilyä hetken aikaa tuolla sohjossa ja lammikoissa.

Ei kommentteja: