lauantai 23. toukokuuta 2009

Rättitottis

Nyt on tapahtunut mullistava juttu tottiksen saralla! Ässän palkkausta on nyt hieman uusittu. Ennen tottistelin Ässän kanssa nakeilla, mutta kiinnostus niitä kohtaan on nyt jostain syystä laskenut. Kun menimme Veitakkalaan tottistelemaan, oli Ässän innostus vaikea herättää, sillä maa veti nenää niin kovin puoleensa. Ja makupaloina oli sentään lemuavia kalapullia! En ole saanut Ässää pahemmin innostumaan leluista, vaikka se jahtaamisleikeistä tykkääkin. Sitten minulle ehdotettiin rättiä narun päässä - ja sehän toimi! Kun kiskaisin narurätin taskustani, oli Ässän huomio täysin leikissämme eikä se edes näyttänyt ajattelevan nurmen nuuskuttelua. Tottistelu sujui kummallakin paremmissa fiiliksissä, kun Ässä jahtasi rättiä intoa puhkuen. Leikin hetkeksi pysähdyttyä se kanniskelikin rättiä ja retuutti sitä, eikä jättänyt sitä lojumaan kuten useasti muita leluja.

Ässä on saanut nyt myös uuden lenkkikaverin! Kati ja collie Roope ovat nyt lenkkeilleet seuranamme useasti tämän viikon aikana. Pari kertaa Roope ojensi pentua, mutta sen jälkeen koirat ovat olleet oikein sopuisasti yhdessä. Pojat eivät kuitenkaan harmi kyllä ole pahemmin innostuneet leikkimään toistensa kanssa. Katin ja Roopen kanssa on nyt tullut vietettyä aikaa Katin mökillä riehuessa, lenkkimaastoja kolutessa ja luonnonpuistossakin vieraillessa.

Mökillä potkittiin pojille palloa.

Tänään tavattiin Ässän kanssa taas Timon veljen Diva-tyttö. Diva on siis amerikancockeri. Ajattelin, että Ässä olisi kenties innostunut leikkimään cockerimaisessa seurassa, mutta niin ei käynytkään. Diva oli mustasukkainen Timosta ja urahteli Ässällä, joka heti painui kauemmas eikä halunnut enää puuhailla Divan kanssa mitään. Parin kiellon jälkeen Diva kuitenkin lopetti urahtelut, ja Ässä vaikuttikin sen jälkeen paljon vapautuneemmalta. Leikkimään cockerit eivät kuitenkaan vielä innostuneet parista pienestä yrityksestä huolimatta, joten ehkäpä sitten seuraavalla kerralla. Harva koira onkin sellainen, että Ässä sen kanssa leikkisi ensimmäisellä tapaamiskerralla.

Pienenä lisäyksenä loppuun, että sain nyt opiskelupaikan Tampereelta teknillisestä yliopistosta. Näillä näkymin Salon maisemat siis vaihtuvat syksymmällä Tampereelle, jonne Ässä tietysti seuraa mukana.

Ei kommentteja: