torstai 28. toukokuuta 2009

Juhlahumua

Tämä viikko on mennyt kuin siivillä lauantaisia yo-juhlia valmistella. Kahdet treenitkin ovat jääneet välistä. Ässä on innolla auttanut minua kämpän siivoamisessa mm. kanniskelemalla tavaroita jemmaan, tunkemalla aina eteen ja syliin kun siivoilen alahyllyjä, hyppimällä sängyllä olevan tavarakasan päällä ja ollen jaloissa pyörimässä säkkejä kanniskellessani. Lieneekö tämä syynä siihen, että kaappini siivoamiseen meni kokonainen päivä? Tosin niillä 7 roskasäkillä, mitkä kaapista irtosivat, on lienee myös osuutta asiaan..

Ässän kanssa harrastelu on jäänyt tällä viikolla vähän vähiin, mutta tänään sain aikaiseksi tehtyä vähän rättitottista. Ässä retuutti narurättiä into piukassa, ja oikein tarjosi istumista sun muuta päästäkseen taas antamaan sille huutia. Nyt ainakin huomasin sen, että se todella yritti tosissaan saadakseen palkan.

Tänään käytiin myös Katin ja Roope-collien kanssa jossain Tupurin lähellä lenkkeilemässä. Timon kamera on siirtynyt minun omistukseeni, joten Tupurista tuli räpsittyä kuvasiakin. Roope yritti kyllä kovin pakoilla kameraa, mutta Timon hyvällä lainaputkella sain napsittua kuvia sitten vähän kauempaakin. Kuvasia albumissa.

Hurjastelua

Sunnuntain treeneistä olenkin unohtanut kirjoitella. Treenasimme hakua Perniössä päin, ja Ässälle tehtiin taas sitä, että odotetaan sen saavan haju ihmisestä, ja lähetetään sitten hakemaan. Homma sujui loistavasti, sillä Ässä on alkanut saamaan juonen päästä kiinni! Se pinkoi jokaiselle kolmelle ukoille nenänsä ohjaamana oikein reippaasti. Ukoilla Ässältä vaadittiin taas pari haukkua, ja sekin luonnistui hyvin. Ässä tosin tuppaa olemaan välillä liiankin innoissaan maalimiesten löytämisestä, joten niitä pitää välillä vähän pusutella ennen ilmaisua.. :)

Ainiin! Sunnuntaina Ässälle on luvassa monien muiden cockereiden kanssa riehumista. :) Kuvasia ja juttusia silloin lisää!

Ei kommentteja: