Päivän alku ja toisen loppu

Käytiin tänään Ässän kanssa lenkillä poikkeuksellisesti jo kahdeksalta aamulla, kun aurinko teki nousuaan. Ai että, kun olikin mukava lenkkeillä, maisemat olivat nätit auringon noustessa kirkkaalle taivaalle järven ylle, eikä ketään muuta ollut vielä liikenteessä. Tunnelmakin oli ihanan rauhaisa. Oli pakko räpsäistä muutama huonolaatuinen kuva kännykällä tänne, vaikka kunnon kameralla olisi varmasti saanut oikeastikkin hienoja kuvia.




Ässällä on nyt ollut hieman taas pissavaivoja, on pari satunnaista kertaa pissinyt lattialle jopa vain tunnin lenkin jälkeen. Viimeisempänä kertana pissasi taas itsensä päälle, kun teimme lähtöä ulos. Nyt on onneksi mennyt taas hetken ainakin hyvin, ja Ässän ulosmenopanikointia (mistä lie sekin kumpuaa, kun itse olen ihan rauhallinen.. Varmaan sitten niistä epäonnistumisista) on rauhoittunut, kun ollaan taas menty lihapullan kera ulos. Saa jotain muuta ajateltavaa kuin "apua mulla on pissahätä, kohta pissaan, ihan kohta, apua ei olla vieläkään tuolla, apua apua mennään liian hitaasti", tai siltä se ainakin välillä tuntuu, kun tuon ulosmenoa seuraa. Onneksi tuo on niin hirmuisen ahne.


Ollaan tässä välillä tehty jotain tottistelun-poikasta, ja Ässä on ollut aina hyvässä innossa tekemään, oikein lonksuttaa leukojaan lihapullan-himossaan. Olen itse ollut ihan tuuliajolla, että mitäs sitä nyt tuon kanssa lähtis tekemään tai mihin pitäisi keskittyä. Niin ollen tottistelukin on ollut hyvin satunnaista ja lyhyttä, enemmänkin hetken mielijohteesta kuin suunnitellen ja harkiten. Noh, koira tykkää tästäkin. Idan viimesimmästä blogipäivityksestä sain kuitenkin kipinän, että tuota häiriönsietoa voisi alkaa tekemään, kun se ei kuitenkaan ole meillä mikään paras mahdollinen. Se on aina jäänyt aivan liian vähäiselle huomiolle meidän treeneissä, mutta asiaan tulkoon muutos!

Vähän myös perheen pienimmistä jyrsijöistä. Nallukka-hamsu täytti tänään jo 2 vuotta, ja vielä jaksaa mennä porskuttaa. Ikä tuntuu jo hieman painavan, saa nähdä kauanko herra enää jaksaa painaa menemään. Marsutkin ovat syksyn aikana täyttäneet kukin vuosia: Veeti ja Väinö herrat täyttivät 4, Masi 2 ja Momo 1 vuotta. Ainoa kevään lapsi, Kananen, täyttää sitten huhtikuussa 2 vuotta. Hyvin vanhat herrat vielä jaksavat, vaikka ovathan ne rauhoittuneet, niinkuin arvon vanheneville herroille sopiikin.

Pari päivää sitten jouduin myös tekemään hätälopetuksen entiselle hiirelleni Fasulle (hiirenihän siis siirtyivät lauman pienennettyä kämppikseni lauman jatkeeksi). Fasu kouristeli ja oli kärsivän oloinen, joten lopetin sen vasaralla päähän lyömällä. Kokemus oli kamala, ja jälkeenpäin tuntui pahalta, mutta pakkohan se oli toisen kärsiessä. En kyllä hevillä unohda niitä kuolemankouristuksia, vaikka hiiri varmasti kuolikin heti vasaran osuessa. Nyt meillä onneksi on hiilipönttö noita pienimpiä varten, vaikka eipä hiiriäkään ole enää kuin kaksi jäljellä.