Nyt ne vissiin taas iski, Ässän pissaongelmat. Luulin (toivoin), että se lauantainen olisi ollut ainoa laatuaan, mutta keskiviikkona pissa yllätti. Tiistain treenit kun on illalla 21-22, niin Ässä ei saa sitä kaikkea treenien aikana/jälkeen latkittua vettä poistettua tarpeeksi.. Ja aamulla se on kauheassa hädässä odottamassa ulospääsyä. Sen hädän onneksi näkee koirasta, joten laitoin sen vessaan ja odottelin hetken, niin poika alkoi lorottelemaan maatessaan. Haluaisin sen nyt oppivan, että vessaan voi hädän tullen tehdä tarpeensa, joten kehuin sitä rauhallisesti. Ja Ässä näytti siltä, kuin seisoisin nyrkki ojossa sen edessä, mutta nousi kuitenkin varovaisesti kyykkyyn. Siitä se sitten meni seiniä myöten, kun oli niin syvästi hämillään. Villekin oli siinä sitten hereillä, ja pyysin häntäkin kehumaan Ässää, jolloin se selkeästi reipastui, kun molemmat kehuivat. Vähän oli päässyt myös eteisen matolle, mitä ihmettelin, koska yleensä kaikki tulee kerralla. Mutta ehkäpä se nyt oppisi sinne vessaan, niin ei tarvitsisi ainakaan mattoja pestä jatkuvasti..
Tälläinen pissa-äksidentti itseasiassa sattui jo viimeviikolla keskiviikkoaamuna, mutta toiveikkaasti sivuutin sen vain hetken häiriönä. Silloin se itseasiassa herätti mut tosi aikasin aamulla piippaamalla ulos, mutta pissasikin lopulta matolle. Että silloin se ilmeisesti taas alkoi. Sitä ennen on kestänyt ihan hyvin nuo myöhäisten treenien aiheuttamat nesteytykset ilman ongelmia. Ihmetyttää, miten nämä pissajutut tulivatkin näin yht'äkkiä taas. Pitänee käyttää se lääkärillä, jos sillä on taas virtsakiteitä, kuten viimeksi. Ne eivät kyllä varmasti ole Ässän pissaongelmien ainoa syy, koska niitä ei aina ongelmien tullessa löydy, ja viimeksi lääkekuurin jälkeenkin vielä pissaili jonkin aikaa sisälle.
Olisi kyllä kiva tietää perimmäinen syy näille pissaongelmille ihan tarkalleen. Miten ne voivat noin vain kadota moneksi kuukaudeksi ja sitten palata yht'äkkiä. Sen olen huomannut, että rutiinit auttavat tähänkin, kun pääsee tiettyihin aikoihin pissalle. Meillä vain ei hirveän rutinoitunutta ole tämä elämä, koska koulua on vähän miten sattuu. Kuitenkin pissatukset olen pyrkinyt aina tekemään suunnilleen tiettyihin aikoihin, aamuisin n. 8-10, iltapäivisin 16-18 ja iltaisin 21-23, ja se jo tuntuu helpottavan asioita. Jatketaan siis näin ja katsotaan mitä tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti